7.11.2018 Sakari Tuunainen Beeta-alustus – miksi kristittyjä kartetaan?
Beeta-alustus – Miksi kristittyjä kartetaan?
Aluksi otsikon piti olla "omahyväinen ja itseriittoinen kristitty" tai "miksi ulkopuoliset eivät uskalla tulla" tai "miksi kristitty antaa vaikutelman, että kaikki on hyvin".
Pitääkö edellä oleva paikkansa? Ovatko kristityt omahyväisiä ja itseriittoisia? Entä uskaltaako tunnustavaa kristittyä lähestyä ilman pelkoa tuomiosta tai käännytysyrityksestä? Ja antaako kristitty joko teennäisen kiristetyn tai sitten lepsun "kaikki käy" vaikutelman ympäristöönsä?
On surulla tunnustettava, että liian usein edellä oleva on totta. Muistuu mieleeni yksi pariskunta uskontaipaleeni alkuajoilta;
Mukanamme oli henkilö, jonka piti sopia erään seurakunnan vastuuhenkilöpariskunnan kanssa ohjelmanumerosta ao. seurakunnassa. Poikkesimme matkallamme heidän kotiinsa. Poikamme oli tuolloin n. 5 -vuotias. Meille ei hymyilty kertaakaan. Meille ei tarjottu mitään. Poikaamme pidettiin tarkasti silmällä, ettei hän vain koskisi mihinkään kodissa, joka oli viimeisen päälle tip-top. Jostain syystä oli helpottunut olo kun pääsimme lähtemään pois.
Toinen tapaus samalta ajalta;
Eräs sananjulistaja evankelista oli seuroissa vanhempieni kodissa. Kun ilta venyi ja lasten nukkumaanmenon aika ohitettiin, alkoivat lapset väsyneenä kiukutella. Tämä evankelista alkoi rukoilla kiukuttelun henkeä ulos lapsista. Onneksi mukana oli tervejärkisiä vanhempia, jotka veivät lapset nukkumaan.
Vielä kolmas;
Kristillisessä tapahtumassa iltapalan ääressä oli keskustelemassa pieni joukko. Yhtäkkiä yksi osallistujista alkoi itkeä hillittömästi. Hän sai kerrotuksi, miten rippikoulussa vetäjä oli moittinut Jumalan sanan vastaiseksi hänen hyvin laitettua tukkaansa. Siitä oli jäänyt hänelle trauma, joka oli pitänyt hänet erossa tunnustavista kristityistä ja jonka hän vasta nyt uskalsi hänet hyväksyvässä seurassa purkaa.
Aapeli Saarisalo kääntää Saarn. 10:1 kohdan jotenkin näin; Niin kuin myrkkykärpäset saavat voiteentekijän voiteen haisemaan, samoin tekevät pienet tyhmyydet niissä, jotka kulkevat viisaan ja kunnioitetun maineessa.
Saarn. 10:1 ed.käännös. Myrkkykärpäset saavat haisemaan ja käymään voiteentekijän voiteen. Pieni tyhmyys painaa enemmän kuin viisaus ja kunnia.
Mikä sai edellä olevissa tapauksissa kristillisyyden "haisemaan"?
Ensimmäisessä tapauksessa pariskunnan arvot olivat mielestäni maailmalliset eikä heillä ollut Kristuksen Pyhän Hengen antamaa rakkautta, joten kristillisyys näytti heillä olevan vain tulon lähteenä.
Toisessa tapauksessa sananjulistaja oli arvioni mukaan osittain kadottanut yhteyden tavalliseen, normaaliin elämään ja sen seurauksena hän oli muokannut kristillisyytensä itselleen sopivaan muotoon. Oma oppi ja mielipiteet olivat tulleet lähimmäisenrakkautta tärkeämmäksi. Vasta Raamatun sanan mukaista elämää, jota Pyhä Henki saa ohjata, seuraa oikea lähimmäisenrakkaus.
Kolmannessa tapauksessa rippikoulun pitäjä oli ottanut itselleen roolin tuomarina. Hänen sanansa olivat kuin miekan pistoja vaikka kielen pitäisi Raamatun mukaan olla lääke (Sananl. 12:18).
Sananl. 12:18. Harkitsematon sana on kuin miekanpisto, viisaan puhe on lääkettä.
Kaikissa kolmessa tapauksessa joiltakin ihmisiltä puuttui rakkaus, joka olisi ottanut toisen huomioon, joten he eivät levittäneet Kristuksen tuntemisen tuoksua (2. Kor. 2:14) vaan omaa "hajuaan".
2. Kor. 2:14-17. Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua! Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen; tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen. Se on toisille kuoleman haju, joka tuo kuoleman, toisille elämän tuoksu, joka tuo elämän. Mutta kuka on tähän kelvollinen? Me emme ainakaan ole sellaisia kuin ne monet, jotka kaupittelevat Jumalan sanaa. Me julistamme sitä Jumalan edessä ja Kristusta palvellen, väärentämättömänä ja sellaisena kuin se tulee Jumalalta.
27.10.2018 majataloillassa Nummelassa puhujat käsittelivät asiaa; Arvot – mielipiteet.
Kun ihmiseltä kysytään hänen arvoistaan, hän yleensä alkaa selittää tekemisiään. Teot ja arvot ovat eri asioita. Teot tulevat arvovalintojen seurauksena. Itse asiassa teot tuovat näkyviin sen, millaiset arvot ihmisellä on. Mielipide taas muuttuu kun taustatieto muuttuu.
Joku on maininnut hienolla tavalla sen, miten arvot voi erottaa mielipiteistä. "Ellei arvoistaan ole valmis maksamaan (kärsimään niiden takia), ne ovat pelkkiä mielipiteitä."
Puhuja kertoi matkastaan huippu-urheilun huipulle, joka kuitenkin katkesi yllättäen. Hän kertoi silloin kokeneensa haaksirikon omassa elämässään. Hänen identiteettinsä ja arvonsa huippu-urheilijana katosi. Kun hän alkoi etsiä uusia arvoja elämäänsä, hän kertoi etsineensä niitä aluksi vääristä paikoista ennen kuin löysi aidon kristillisyyden. Hän kertoi tarvinneensa tämän myrskyn elämässään, että arvot selkiytyivät.
Hän kertoi yhdessä tilanteessa rukoilleensa; "Herra, sinun täytyy tehdä asialle jotain, minä itse en pysty." Jumala otti tämän pyynnön tosissaan (niin Hän tekee aina). Jumala alkoi näyttää, mikä tämän "särkyneen urheilijan" elämässä oli totta ja mikä ei ollut. Niitä oman elämän vaikeita asioita oli vaikea kohdata. Ne ovat kuin tulehtunut haava, johon pienikin kosketus tekee kipeää. Jumala haluaa kuitenkin hoitaa syvältä. Hän ei laita "laastaria" tulehtuneen sielunhaavan päälle niin kuin me ihmiset helposti teemme. Kun oman elämänsä kipeät asiat on saanut käydä Kristuksen (tarvittaessa sielunhoitajan) kanssa läpi, seuraa niistä vapautuminen. Jostakin asiasta vapautuu heti, joku vie vuosia aikaa. Raamatun sana; "Totuus tekee teistä vapaita", on totta, sillä Kristus itse on totuus ja Hän haluaa totuutta salatuimpaan saakka. Kristus ei kuitenkaan pakota totuuteen mutta silloin ihmisen on kestettävä seuraukset.
Joh. 8:32. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita."
Joh. 14:6. Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.
Ps. 51:8 ed.käännös. Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden.
Sen lisäksi, että totuus vapauttaa, rakkaus karkottaa pelon (1. Joh. 4:18). Majataloillan puhujat osasivat kertoa pelkäämättä siitä rakkaudesta, jonka he olivat Jeesuksen Kristuksen yhteydessä kokeneet.
Kun on kokenut Jumalan rakkauden, joka on meille annettu Jeesuksessa Kristuksessa, uskaltaa pelkäämättä tuoda valoon syntinsä jotta saisi ne anteeksi ja eheytyisi niistä.
Puhuja esitti kolme kysymystä, joihin meidän itse kunkin olisi hyödyllistä vastata;
Tiedätkö, onko elämässäsi sellaista, mitä et ole selvittänyt?
Ovatko asiat kunnossa läheistesi kanssa?
Ovatko asiasi kunnossa Jumalan kanssa?
Nämä kysymykset tulevat vastaan viimeistään silloin, kun ihmiselämä on loppumetreillä. Silloinkaan asioiden selvittäminen ei ole liian myöhäistä. Siihen ei kuitenkaan kannata luottaa, että meillä olisi tällaiseen aikaan mahdollisuus.
Vielä yksi kysymys; Kun työ otetaan pois, mitä jää jäljelle? Jo nyt kannattaa esittää itselle seuraavat, siihen liittyvät kysymykset;
Kuka minä olen? (Ei, mitä minä teen.)
Kuka omistaa elämäni, kenelle kuulun?
Kuulunko vain itselleni niin kuin se rikas mies Jeesuksen vertauksessa, joka sanoi itselleen;
Luuk. 12:16-21. Ja hän (Jeesus) esitti heille vertauksen: "Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: 'Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.' Hän päätti: 'Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!' Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut - kenelle se joutuu?' "Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona."
Jos arvoni ovat oikeat, kykenen olemaan sävyisä ja kunnioittava ja minua on helppo lähestyä. Puhun ihmisille enemmän Jeesuksen Kristuksen ristin sovitustyöstä kuin heidän synneistään. Luotan siihen Raamatun sanaan, että kyllä Pyhä Henki näyttää heillekin todeksi synnin (Joh. 16:7-9), se ei ole minun ensisijainen tehtäväni.
1. Piet. 3:14-16. Ja vaikka joutuisittekin kärsimään vanhurskauden tähden, te olette autuaita. "Älkää heitä pelätkö älkääkä hämmentykö", vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu. Mutta vastatkaa sävyisästi ja kunnioittavasti ja säilyttäkää omatuntonne puhtaana - silloin ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne kristittynä, joutuvat häpeään juuri siinä, mistä teitä panettelevat.
Jos arvoni eivät ole oikeita, joutuu minua lähestyvä olemaan varuillaan, millaisen mielipiteen laukaisen.
Puhun heille mieluummin maailman ja muiden ihmisten synneistä ja velvoitteesta tehdä niistä parannus, kuin Jumalan armosta Jeesuksessa Kristuksessa. Olen lain alla.
Tai sitten minä mitätöin Jumalan armon pelkäksi Jumalan rakkaudeksi, kertomatta, mihin ihminen armoa tarvitsee. Kasvuni Jumalan lapsena on pahasti kesken.
Ei ole evankeliumin syy, jos minua näiden puheideni vuoksi kartetaan. Silloin ei auta muu kuin mennä itseensä ja pyytää Jumalaa toteuttamaan oma sanansa, jonka Hän on luvannut Heprealaiskirjeen 13 luvussa (Hepr. 13:21).
Hepr. 13:20-21. Rauhan Jumala, joka ikuisen liiton uhriveren tähden on nostanut kuolleista lampaiden suuren paimenen, meidän Herramme Jeesuksen, varustakoon teidät hyvillä lahjoillaan, niin että voitte täyttää hänen tahtonsa. Sen, mikä on hänelle mieleen, hän itse tehköön meissä, hän ja Jeesus Kristus. Hänen on kunnia aina ja ikuisesti. Aamen.
Vaikka arvot olisivatkin oikeat ja Hengen hedelmä näkyisi, voidaan kristittyä silti karttaa tai jopa vainota. Jumalasta Isänä, Jeesuksesta pelastajana ja Pyhästä Hengestä pyhittäjänä kannattaa silti pitää kiinni. Syy ihmisten hylkäämiseen ei silloin ole meissä vaan siinä Kristuksen tuoksussa, jota hän levittää kauttamme ympäristöön. Sitä tuoksua eivät himojaan aktiivisesti toteuttavat ihmiset kestä. He elävät syntiensä osalta hengellisessä pimeydessä, jopa kerskailevat syntielämästään julkisesti, eivätkä he halua, että Kristus vapauttaisi heidät synneistä.
2. Kor. 2:14-16. Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua! Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen; tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen. Se on toisille kuoleman haju, joka tuo kuoleman, toisille elämän tuoksu, joka tuo elämän. …
Fil. 3:18-21. Olenhan usein sanonut teille ja nyt sanon aivan itkien, että monet elävät Kristuksen ristin vihollisina. Heidän loppunsa on kadotus. Vatsa on heidän jumalansa ja häpeä heidän kunniansa, ja he ajattelevat vain maallisia asioita. Mutta me olemme taivaan kansalaisia, ja taivaasta me odotamme pelastajaksi Herraa Jeesusta Kristusta. Hän muuttaa meidän ruumiimme tästä alennustilasta oman kirkastuneen ruumiinsa kaltaiseksi voimallaan, jolla hän kykenee alistamaan valtaansa kaiken.
Meillä on lisäksi taistelu henkivaltoja vastaan. Paha on heitetty taivaasta ulos ja se vihaa sekä juutalaisia että Jeesukseen Kristukseen uskovia kristittyjä ja yrittää tuhota heidät. Tässä se käyttää apunaan Jumalasta luopunutta maailmaa ja sen ihmisiä.
Ef. 6:10-12. Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.
Ilm. 12:9-17. Tuo suuri lohikäärme, tuo muinaisaikojen käärme, jota kutsutaan Paholaiseksi ja Saatanaksi, tuo koko ihmiskunnan eksyttäjä, syöstiin maan päälle, ja samoin syöstiin alas sen enkelit. Minä kuulin, kuinka taivaassa sanottiin kovalla äänellä: Nyt on pelastus tullut, meidän Jumalallamme on kuninkuus ja mahti ja hänen Voidellullaan valta. Nyt on Syyttäjä syösty alas, tuo, joka meidän Jumalamme edessä syytti veljiämme päivin ja öin. He voittivat hänet, Karitsan veri ja heidän todistuksensa toivat heille voiton. He eivät säästäneet henkeään vaan olivat valmiit kuolemaankin. Iloitkaa siis, taivaat ja te taivaiden asukkaat! Mutta voi maata ja merta - Saatana on laskeutunut teidän luoksenne! Se on raivon vallassa, sillä se tietää, että sen aika on lyhyt. Kun lohikäärme huomasi, että se oli syösty maahan, se lähti ajamaan takaa naista (Israel), joka oli pojan (Jeesuksen Kristuksen) synnyttänyt. …. Lohikäärmeen raivo yltyi, ja se lähti sotimaan naisen muita lapsia vastaan, niitä, jotka ovat uskollisia Jumalan käskyille ja Jeesuksen todistukselle.
Se, miten Jumala haluaisi pelastaa myös nämä Häntä vastaan taistelevat ihmiset, käy ilmi Raamatussa kerrotusta Sauluksesta (Apt. 9), josta Jumala teki Paavalin.
Apt. 9:1-18. Saul uhkui yhä vihaa ja murhanhimoa Herran opetuslapsia kohtaan. Hän meni ylipapin luo ja pyysi tältä Damaskoksen synagogille osoitettuja kirjeitä, jotka valtuuttaisivat hänet vangitsemaan tuolle tielle lähteneet, sekä miehet että naiset, ketkä vain käsiinsä saisi, ja tuomaan heidät Jerusalemiin. Matkalla, Saulin ollessa jo lähellä Damaskosta, taivaasta leimahti yhtäkkiä valo hänen ympärilleen. Hän kaatui maahan ja kuuli äänen sanovan: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?" Hän kysyi: "Herra, kuka sinä olet?" Ääni vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Nouse ja mene kaupunkiin. Siellä saat kuulla, mitä sinun on tehtävä." Saulin matkatoverit seisoivat sanattomina. He kuulivat äänen mutta eivät havainneet ketään. Saul nousi maasta, mutta kun hän avasi silmänsä, hän ei nähnyt mitään. Toiset veivät hänet Damaskokseen kädestä taluttaen. Kolmeen päivään hän ei nähnyt mitään, ei syönyt eikä juonut. Damaskoksessa oli Ananias-niminen opetuslapsi. Herra puhutteli häntä näyssä: "Ananias!" "Tässä olen, Herra", hän vastasi. Herra sanoi: "Mene Suorallekadulle ja kysy Juudaksen talosta Saulia, jota kutsutaan Tarsolaiseksi. Hän rukoilee, ja näyssä hän on nähnyt, että Ananias-niminen mies tulee sisään ja panee kätensä hänen päälleen, jotta hän saisi näkönsä takaisin." Ananias vastasi: "Herra, minä olen monilta kuullut, kuinka paljon pahaa se mies on Jerusalemissa tehnyt sinun pyhillesi. Tännekin hän on tullut ylipappien valtuuttamana vangitsemaan kaikki, jotka huutavat avuksi sinun nimeäsi." Mutta Herra sanoi hänelle: "Mene, minä olen valinnut hänet aseekseni, tunnustamaan nimeäni maailman kansojen ja kuninkaiden ja myös Israelin kansan edessä. Minä tulen osoittamaan hänelle, että hän joutuu paljon kärsimään minun nimeni tähden." Ananias lähti. Hän meni sisälle taloon, pani kätensä Saulin päälle ja sanoi: "Saul, veljeni! Herra on lähettänyt minut - Jeesus, joka ilmestyi sinulle, kun olit matkalla tänne. Hän lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhästä Hengestä." Samassa oli kuin suomut olisivat pudonneet Saulin silmistä, ja hän näki jälleen. Hän nousi jalkeille, ja hänet kastettiin.
Jumala, joka on sama eilen, tänään ja ikuisesti, toimii tälläkin hetkellä samalla tavalla.
Mutta suostummeko me "tavalliset kristityt" Jumalan käyttöön, niin kuin Ananias suostui?