18.3.2019 Sakari Tuunainen Puhakan luento – "Jeesus opettajana"
Muistiinpanot Ilkka Puhakan luennoista Vihdissä 2019
Oheisena tekemiäni muistiinpanoja. Osan Puhakan käsittelemistä asioista olen unohtanut ja osaa olen käsitellyt laajemmin. Tekstissä olevat virheet ovat minun. Pyrin kuitenkin tuomaan oleellisimmat kuulemani asiat esiin.
27.2. Maailma, johon Jeesus syntyi
6.3. Hän puhui, niin kuin se, jolla on valta
13.3. Vuorisaarna aikalaisten silmin
20.3. Jeesuksen identiteetti
Maailma, johon Jeesus syntyi
Meillä länsimaalaisen maailmankuvan omaavilla ei ole oikeaa kuvaa siitä ajasta ja ympäristöstä, jossa Jeesus eli. Me tulkitsemme Raamatun sanomaa omasta maailmankuvastamme käsin. Siihen on ensin ollut vaikuttamassa kreikkalainen maailmankatsomus, sen jälkeen kristilliset aatteet ja lopuksi 1700 luvulta lähtien valistusaate, joka liian monessa pyrkii mitätöimään kristillisyyden.
Kun luemme Jeesuksen syntymästä kertovaa kohtaa Matteuksen evankeliumista, miten me sen ymmärrämme?
Matt. 1:18-24. Jeesuksen Kristuksen syntymä tapahtui näin. Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa. Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä." Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut: - Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel - se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme. Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.
Tekstistä ei ilmene, että Joosef oli raivoissaan, vaikka siinä on käytetty samaa ilmaisua kuin Herodeksesta, joka joutui itämaan tietäjien pettämäksi. Kihlaus nimittäin oli jo sitova, meidän avioliittoamme vastaava. Morsian vain odotti isänsä kodissa sitä, että sulhanen tulisi hakemaan hänet yhteiseen kotiin.
Matt. 2:16. Kun Herodes huomasi, että tietäjät olivat pitäneet häntä pilkkanaan, hän raivostui.
Koska Joosef oli lakia kunnioittava mies, niin kuin Raamattu sanoo, hänen menettelynsä olisi ollut Mooseksen lain mukainen.
5. Moos. 22:20-21. "Jos taas miehen esittämä väite pitää paikkansa eikä voida näyttää toteen, että tyttö oli koskematon, vanhimpien tulee viedä tyttö isänsä talon ovelle ja kaupungin miesten on kivitettävä hänet hengiltä; hän on harjoittanut haureutta ja tuottanut häpeää isänsä talolle ja koko Israelille. Hävittäkää paha keskuudestanne.
Jos enkeli ei olisi ilmestynyt Joosefille ja kertonut viestiä Jumalalta, olisi Marian kohtalo voinut olla "pitkä matka" sukulaismiehen kanssa, jolta matkalta sukulaismies olisi palannut yksin. Näitä ns. kunniamurhia tapahtuu Israelia ympäröivissä maissa edelleenkin.
Kun arameankieltä täysin vastaavia sanoja ei löydy kreikan- ja latinankielistä eikä muistakaan kielistä, joutuu kääntäjä valitsemaan omasta mielestään vastaavan. Tällöin Raamatun kääntäjällä oleva ennakkokäsitys pääsee vaikuttamaan lopputulokseen. Jeesuksen syntymän aikana ei noudatettu länsimaista oikeuskäytäntöä, eikä pitkään aikaan vielä sen jälkeenkään. Länsimainen oikeuskäytäntö syntyi vähitellen vasta kristillisyyden vaikutuksesta. Jeesukseen Jumalan Poikana uskovat kristityt eivät esim. enää jättäneet ei-toivottuja vauvoja heitteille kuolemaan. He olivat myös muista poiketen yksiavioisia ja pitivät avioliittoa pyhänä.
Jumala
ilmoitti Joosefille, että Jeesus "pelastaa kansansa sen
synneistä".
Eivät israelilaiset odottaneet synneistä
pelastajaa. He toivoivat messiasta, joka vapauttaisi heidät Rooman
vallan alta. Raamatussa on kyllä kerrottu molemmista, sekä
kärsivästä Messiaasta että voittoisasta Messias-kuninkaasta.
Israelilaiset kaipasivat vapauttajaa – mutta ei synneistään –
vaan miehittäjästä.
Lisäksi tiedossa oli Danielin Jumalalta
saama aika 70 vuosiviikosta (7x70 vuotta), joka oli päättymässä,
joten messiasta todella odotettiin.
Dan. 9:22-24. Hän (enkeli Gabriel) neuvoi minua ja sanoi: "Daniel, nyt olen tullut ohjaamaan ymmärrystäsi oikeaan. Heti kun aloit rukoilla, lähti liikkeelle sana, ja minä tulin kertomaan sen sinulle, sillä Jumala rakastaa sinua. Kuuntele siis tarkoin tätä sanaa, niin ymmärrät näkysi: - Seitsemänkymmentä vuosiviikkoa on määrätty kansallesi ja pyhälle kaupungillesi. Sitten jumalattomuus päättyy, synnistä tulee loppu, pahat teot sovitetaan, ikuinen oikeudenmukaisuus saatetaan voimaan, näky ja profetia sinetillä vahvistetaan ja kaikkeinpyhin voidellaan.
Rabbit, jotka eivät hyväksyneet Jeesusta Messiaakseen, joutuivat toteamaan; "Meidän syntiemme vuoksi kävi niin kuin kävi." Aika jolloin Messiaan olisi pitänyt saapua, oli mennyt ja Jerusalemin temppelikin oli hävitetty, joten Messias ei enää voinut enää edes tulla temppeliinsä. Tämän jälkeen juutalaisuudessa syntyi tulkinta, että Israelin kansa olisi tämä "kärsivä Herran palvelija".
Israelissa oli Jeesuksen aikana erilaisia ryhmittymiä;
Ylipapillinen puolue, saddukeukset. He pitivät vain viittä Mooseksen kirjaa pyhinä kirjoituksina. He eivät uskoneet esim. enkeleihin. Ylipappi Hannas, joka juutalaisille oli ylipappi kuolemaansa saakka, piti puolueessa valtaa käsissään. Roomalaiset pitivät ylipappeutta arvonimenä, joka piti ostaa. Niinpä ylipapillinen suku "kierrätti" arvonimeä omassa keskuudessaan. Tämän vuoksi ylipappina oli myös Kaifas.
Ylipapillinen suku oli kehittänyt keinot hyötyä rahallisesti temppelipalveluksesta.
Fariseusten puolue. Fariseukset ja kirjanoppineet pitivät pyhinä myös muita Vanhan testamentin kirjoituksia. Fariseukset kulkivat kansan parissa ja olivat kansan suosiossa. Fariseuksia oli Puhakan mukaan noin 3000 henkeä.
Herodeksen kannattajat, jotka olivat myötämielisiä valloittajalle.
Selootit, kiivailijat, tikarimiehet. He pyrkivät väkivalloin vastustamaan Rooman miehitystä.
Qumraniin
vetäytyneet, muista erottautuneet.
Johannes kastaja ei ollut
qumranilainen, vaikka joku tutkija niin väittääkin (kastekäytäntö
ja opetus poikkesivat täysin toisistaan).
Sitten oli tavallinen kansa, joka huokasi Rooman ikeen alla.
Israelilaisille oli annettu jonkinasteinen itsemääräämisoikeus, lähinnä uskonnollisissa asioissa. Sitä käytti 70 jäsenestä koostuva neuvosto, sanhedrin. Neuvostoa johti ylipappi. Roomalaiset olivat pidättäneet tietyt asiat itselleen. Tällainen oli mm. kuolemantuomion julistaminen.
Rooman käskynhaltijat olivat lähes poikkeuksetta julmia. Pontius Pilatuksesta mm. kerrotaan, että hän oli keisarin vapauttama orja, jolla oli orjan luonne ja lähes rajoittamaton valta. Herodes Suuri oli julma ja vainoharhainen. Hän mm. tapatti vaimonsa ja kaksi poikaansa. Yksi Rooman keisareista olikin todennut, että hän haluaisi mieluummin olla sika Herodeksen karsinassa kuin hänen poikansa. Herodes -suku oli idumealainen ja siksikään juutalaiset eivät hyväksyneet / arvostaneet heitä.
Puhakka vertasi Israelin ja Rooman tilannetta hiiren hännän päällä seisovaan elefanttiin. Kun nyt joku tulee ja sanoo tälle hiirelle jonka hännän päällä elefantti seisoo, että sinun, hiiri, on tehtävä parannus, on sanomaa mahdotonta ottaa vastaan. Viha miehittäjää kohtaan estää sen. Tämä viha oli imetty jo äidinmaidossa. "Minunko tässä pitäisi parannusta tehdä, mene sanomaan se tuolle elefantille."
Ja kuitenkin juuri hiiren olisi tehtävä parannus – vihastaan.
Tämän vuoksi Jeesuksen opetuslapsetkaan eivät kyenneet ottamaan vastaan sitä opetusta, kun Jeesus puhui kärsimisestään ja kuolemastaan. Olihan Jeesus ihmetöillään osoittanut olevansa kuninkaaksi kelpaavaa messiasainesta, joka kykenisi kyllä vapauttamaan Israelin Rooman vallan alta.
Matt. 16:21-23. Tästä lähtien Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista. Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: "Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!" Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: "Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!"
Luuk. 19:11. Niille, jotka olivat tätä kuulemassa, Jeesus esitti vielä vertauksen, koska hän oli jo lähellä Jerusalemia ja monet luulivat Jumalan valtakunnan ilmestyvän aivan kohta.
Jeesuksen kuolema ristillä sai opetuslapsien uskon romahtamaan.
Luuk. 24:20-21. Meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme luovuttivat hänet (Jeesuksen) tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet. Me kuitenkin olimme eläneet siinä toivossa, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin.
Jeesuksen ylösnouseminen kuolleista ja Pyhän hengen vuodatus helluntaina muutti kuitenkin kaiken. Vasta niiden tapahtumien jälkeen opetuslapset käsittivät, että Jeesuksen piti tulla ensin kuolemaan kansansa syntien vuoksi. Jeesuksen tulo kuninkaana, josta Raamattu myös puhuu, tulisi tapahtumaan myöhemmin.
Siihenkin aikaan jutut kiersivät kansan keskuudessa, ei siihen somea tarvittu. Kun Jeesukselle tultiin kertomaan Pilatuksen surmaamista galilealaisista, olisi normaali vastaus ollut; "Sellaisia *** ne miehittäjät ovat."
Luuk. 13:1-5. Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. Jeesus sanoi siihen: "Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan - samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? Eivät suinkaan - yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny."
Jonkin tiedon mukaan Siloan tornissa olisi ollut kysymys Pilatuksen rakennuttamasta vesijohtoon liittyvästä tornipilarista, johon hän olisi ottanut varoja temppelin rahastosta. (Puhakka vain mainitsi, että "ne 18 –juttu" viittaa Jumalaan.)
Vastauksessaan Jeesus puuttui kahteen asiaan;
Ihmisten
luuloon, että vastoinkäymiset ovat aina synnin seurausta.
Jeesus
kysyikin; "Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä
kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun?"
Tämä ihmisten luulo käy ilmi esim. Joh. 9:2 kohdasta;
Joh. 9:1-2. Tien sivussa Jeesus näki miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea. Opetuslapset kysyivät häneltä: "Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?"
Siihen, että ihmiset pitivät galilealaisia huonompina kansalaisina, "maalaisjuntteina". "Samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny". Tämä käy ilmi esim. Joh. 7:52 kohdasta;
Joh. 7:50-52. Silloin Nikodemos, joka itse oli fariseus ja oli aiemmin käynyt tapaamassa Jeesusta, sanoi: "Eihän meidän lakimme mukaan ketään voi tuomita, ennen kuin on kuultu häntä ja otettu selville, mitä hän on tehnyt." Mutta toiset sanoivat hänelle: "Taidat olla itsekin Galileasta. Tutki kirjoituksia, niin opit, ettei Galileasta tule profeettaa."
Jeesus käänsi huomion miehittäjän pahoista teoista läsnä olevien ihmisten omiin tekoihin ja asenteisiin.
Hän puhui, niin kuin se, jolla on valta
Tieto – ymmärrys?
Joku voi lukea Raamatun läpi useampaankin kertaan mutta on Jumalan sanasta aivan pihalla. Me emme ymmärrä Raamattua oikein, ellemme pääse käsiksi siihen alkuperäiseen, arameankieliseen tilanteeseen Rooman julman vallan alla, jolla kielellä ja jossa tilanteessa Jeesus opetti.
Kuuntelin kun oopperalaulaja Martti Talvelaa haastateltiin. Hän kertoi uransa alkuvaiheista, kun hän opetteli saksankielisiä sanoja ulkoa ymmärtämättä niistä mitään. Kun hän harjoituksissa oli unohtanut sanat, meinasi kapellimestari heittää hänet ulos. Silloin joku oli sanonut kapellimestarille; "Anna hänen jatkaa, hän nimittäin laulaa ihan kelvollisesti."
Onneksi Jumala ei heitä meitä ulos, vaikka emme puhukaan oikein ja oikealla tavalla. Hän opettaa meitä, usein juuri vastoinkäymisten kautta, ymmärtämään sanaansa. Vasta kun kokemuksen kautta tiedämme, mitä joku asia merkitsee, kykenemme välittämään siitä jotain muille.
Puhakka käytti vertauskuvana rakastumista.
Vain se, joka on itse kokenut rakastumisen huuman, tietää millaista se on. Muut voivat kyllä puhua tunnemyrskystä, hormoneista ja pään sekaisin olosta, mutta vain hän, joka itse on kokenut rakastumisen, tietää millaista on olla rakastunut.
Jumalan armokin avautuu ainoastaan näin, armon kokemisen kautta. Ellei ihminen ensin koe olevansa syntinen, ei hän koe myöskään tarvitsevansa armoa. Julistus armosta on silloin vain pään tietoa. Kyllä Pyhä Henki osaa näyttää todeksi synnin myös niille, jotka syntymästään asti ovat olleet Kristuksen seurassa, sillä jokainen kyllä syyllistyy syntiin ainakin ajatusten ja laiminlyöntien tasolla.
Ihminen ei ole syntinen siksi, että hän on tehnyt syntitekoja. Ihminen tekee syntitekoja siksi koska hän on syntinen.
Jeesuksen ajan juutalaisilla syntikäsitys perustui Mooseksen lakiin (10 käskyä).
3. Moos. 18:5. Pitäkää minun lakini ja käskyni. Jokaiselle, joka niitä noudattaa, ne antavat elämän. Minä olen Herra.
5. Moos. 27:26. "'Kirottu on jokainen, joka ei tunnusta tämän lain käskyjä eikä elä niiden mukaisesti.'
Etteivät tulisi vahingossa rikkoneeksi 10 käskyä vastaan, olivat rabbit, lainopettajat, tehneet vuosien saatossa ns. "lain aitauksen", jossa selitettiin, mitä käskyillä tarkoitettiin. Näitä sanottiin vanhinten perinnäissäännöiksi. Esim. kun kolmas käsky (länsimaissa 2 käsky) kieltää käyttämästä Jumalan nimeä väärään tarkoitukseen, pelasivat lainopettajat varman päälle. He eivät lausuneet Jumalan nimeä, JHVH, ollenkaan. Puhakan mukaan oikean lausumistavan tiesi vain ylipappi. Jumalan nimi kierrettiin sanomalla sen kohdalla esim. sana "ylistetty" tai "korkein".
Kun rabbit opettivat, he viittasivat aikaisemmin eläneiden tunnettujen rabbien lausumiin – alkaen Mooseksesta. |
|
5. Moos. 24:1 edellinen käännös. Jos joku ottaa vaimon ja nai hänet ja vaimo ei häntä enää miellytä, sentähden että mies on tavannut hänessä jotakin häpeällistä, ja hän kirjoittaa hänelle erokirjan …
Koska Mooses ei ollut selittänyt tarkemmin, mitä tämä jotakin häpeällistä tarkoitti, rabbit tulkitsivat sitä. Rabbi Hillel opetti, että vaimon sai hylätä jo pohjaan palaneen ruoan vuoksi. Rabbi Shammain opetus oli tässä asiassa lähempänä Jeesusta, sillä hän opetti että vaimon sai hylätä vain aviorikoksen vuoksi.
Jeesukselta kysyttiin myös tätä asiaa. Jeesus ei vedonnut Mooseksen sanoihin vaan "minä sanon teille".
Matt. 19:3-9. Hänen luokseen tuli myös fariseuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja kysyivät: "Saako mies hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa?" Hän vastasi heille: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?" Ja hän jatkoi: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." Fariseukset kysyivät häneltä: "Miksi sitten Mooses on säätänyt, että jos mies hylkää vaimonsa, hänen on annettava tälle erokirja?" Hän vastasi: "Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne, koska te olette niin kovasydämisiä. Mutta alun perin ei ollut niin. Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen.
Jeesus opetti avioliitostakin toisin kuin muut fariseukset ja kirjanoppineet. Fariseukset olivat laskeneet rimaa (lain vaatimustasoa) sellaiselle tasolle, jossa he kuvittelivat voivansa noudattaa sitä. Jeesus sen sijaan nosti riman niin korkealle, että kukaan ei voi sitä ylittää.
Matt. 5:27-28. "Teille on opetettu tämä käsky: 'Älä tee aviorikosta.' Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan.
Rabbi Shammain luo tuli kysyjä, joka sanoi; "Opeta minulle koko laki sinä aikana kun seison tässä yhdellä jalalla". Shammai työnsi kysyjän sauvallaan pois.
Kysyjä meni rabbi Hillelin luo ja kysyi samaa asiaa. Hillel vastasi: "Sitä, mitä et halua itsellesi tehtävän (itse vihaat), älä tee muille. Tämä on koko laki, muu on sen selitystä. Nyt, mene ja opi."
Jeesuksen ajan rabbit opettivat passiivista lain noudattamista. Ellei tehnyt mitään, ei tehnyt syntiäkään.
Jeesus opetti tässäkin asiassa toisin.
Matt. 6:12. "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.
Jeesus lähti siitä tosiasiasta, että ihmisen sydän, sisin, on lähtökohtaisesti syntinen. Passiivisuuskin on jo syntiä, se että voisi auttaa mutta ei auta.
Jeesus ei vedonnut aikaisempien rabbien opetuksiin, ei edes Moosekseen. Hän opetti toisin. "Teille on opetettu - Mutta minä sanon teille."
Luuk. 4:31. Jeesus meni sitten Kapernaumin kaupunkiin, joka on Galileassa. Hän opetti siellä sapattina, ja ihmiset olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan, sillä hän puhui niin kuin puhuu se, jolla on valta.
Matt. 5:20. Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Matt. 5:43. "Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.' Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta,
Rikkaat pystyivät paljon paremmin noudattamaan vanhinten perinnäissääntöjä kuin köyhät, koska huomio kiinnitettiin siihen, ettei tekisi mitään väärää. Sen väärän kun voi teettää köyhillä ja palkollisilla. Tästä pari esimerkkiä;
Rikas kykeni antamaan kymmenykset siitäkin mitä osti (Luuk. 18:9-14). Hän teki niin, etteivät kymmenykset olisi vahingossa jääneet maksamatta, jos vaikka myyjä olisi ne unohtanut. Köyhällä ei ollut tähän varaa.
Saiko köyhälle antaa almuja sapattina? Tästäkin oli olemassa sääntö. Kun kerjäläinen tuli pyytämään almua, oli kerjäläisen itsensä laitettava käsi oven sisäpuolelle ja otettava almu isännän kädestä. Tällöin syyllinen sapatin rikkomiseen ei ollut isäntä vaan kerjäläinen.
Vaikka kansa suhtautui fariseuksiin myötämielisesti, käy varsinkin rikkaiden fariseusten asenne kansaa kohtaan ilmi esim. Joh. 7:47-49 kohdasta.
Joh. 7:47-49. Silloin fariseukset sanoivat (Jeesusta pidättämään lähetetyille miehille): "Oletteko tekin antaneet eksyttää itsenne? Onko kukaan hallitusmies uskonut häneen? Tai yksikään fariseus? Tuo rahvas ei tiedä laista mitään - kirottuja kaikki!"
Edellä oleva tapahtuma sattui Jerusalemissa lehtimajajuhlan päätöspäivänä. Valkoisiin pukeutunut pappiskulkue haki ruukuissa vettä Siiloan altaalta ja valeli sen temppeliin kansanjoukon seuratessa hiljaa toimitusta. Juuri silloin Jeesus huusi nämä sanansa (Joh. 7:37-38);
Joh. 7:37-43. Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan."
Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.
Jeesuksen sanat kuultuaan jotkut väkijoukosta sanoivat: "Tämän täytyy olla se profeetta." Toiset sanoivat: "Hän on Messias." Mutta toiset epäilivät: "Ei kai Messias Galileasta tule! Kirjoituksissahan sanotaan, että Messias on Daavidin jälkeläinen ja tulee Betlehemistä, Daavidin kotikaupungista." Näin ihmiset alkoivat kiistellä hänestä.
Jeesusta pidättämään lähetetyt miehet palasivat tyhjin käsin todeten; "Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän" (Joh. 7:46).
Esimerkki rikkaan suhtautumisesta lain noudattamiseen käy ilmi Markuksen evankeliumista.
Mark. 10:17-27. Kun Jeesus lähti jatkamaan matkaansa, muuan mies tuli juoksujalkaa, polvistui hänen eteensä ja kysyi: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?" Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu. Käskyt sinä tiedät: älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, älä riistä toiselta, kunnioita isääsi ja äitiäsi." "Opettaja, kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen", vastasi mies. Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä ja sanoi: "Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua." Mies synkistyi näistä sanoista. Hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.
Jeesus kääntyi, katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi: "Kuinka vaikea onkaan niiden, jotka paljon omistavat, päästä Jumalan valtakuntaan!" Opetuslapset hämmästelivät hänen sanojaan, mutta Jeesus jatkoi: "Lapseni, Jumalan valtakuntaan on todella vaikea päästä. Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan." Opetuslapset olivat yhä enemmän ihmeissään ja kyselivät toisiltaan: "Kuka sitten voi pelastua?" Jeesus katsoi heihin ja sanoi: "Ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle. Jumalalle on kaikki mahdollista."
Jotkut luulevat, että Jerusalemissa olisi joskus ollut neulansilmä –niminen portti, mutta sellaista ei ole koskaan ollut. Tämän harhaluulon keksijä ja ajankohta tiedetään.
Jotkut taas luulevat, että kyseessä olisi käännösvirhe, sillä sanat kameli ja köysi ovat arameassa lähellä toisiaan. Tälläkin yritetään vain vesittää Jeesuksen sanomaa, sillä köydenhän saa neulansilmästä läpi lanka kerrallaan.
Rikas tuli Jeesuksen luo ja kysyi; "mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?" Hän oli jo omasta mielestään tehnyt tarpeeksi; "älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, älä riistä toiselta, kunnioita isääsi ja äitiäsi - kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen". Hän joko halusi tietää, mitä Jeesus opetti tai oliko Jeesuksella jokin lisätehtävä hänelle.
Jeesus ei antanut lisätehtävää vaikka kehotus omaisuuden myymiseksi kuulostaa siltä. Jeesus teki iankaikkiseen elämään pääsyn rikkaalle miehelle täysin mahdottomaksi. Jos rikas olisi myynyt omaisuutensa, myös maaomaisuutensa, ja luopunut rahoistaan, hän, hänen perheensä ja koko hänen varassaan oleva suku olisi menettänyt kansalaisoikeutensa. Puhakan mukaan kansalaisoikeus oli riippuvainen maaomaisuudesta. Jeesus siis pyysi miestä tekemään sellaisen teon, johon mies ei kyennyt. Jeesuksen tarkoitus oli osoittaa taivaaseen pääsy omin voimin mahdottomaksi.
Kun opetuslapset kuulivat tämän, he ihmettelivät; "Kuka sitten voi pelastua", jos kerran rikaskaan, jolla on siihen paremmat edellytykset, ei voi?
Tähän Jeesus vastasi, että; "Ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle. Jumalalle on kaikki mahdollista."
Alkutekstissä on sana, joka suomennetaan sanoilla "köyhä, nöyrä, ahdistettu". Puhakan mukaan sanalla on myös merkitys "rehellinen". Rehellinen siinä mielessä, että tunnustaa oman tilanteensa – että on köyhä suhteessa Jumalaan. Tämä on todellista nöyryyttä.
Puhakan mukaan synagogakielessä "köyhä" –sanan yksi merkitys oli "pelastukseen kelpaamaton".
Nämä köyhät Jeesus nyt julistaa autuaiksi. Autuas on tässä merkityksessä Jumalalle kelpaava (ei pelkästään onnellinen, niin kuin kreikankielinen käännös asian ilmaisee). Tässäkin asiassa Jeesus poikkesi täysin sen ajan fariseuksista. Näille köyhille, pelastukseen kelpaamattomille, on osoitettu seuraava Jeesuksen sana;
Matt. 11:28. "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.
Tämä lause on käännetty myös seuraavassa muodossa;
Tulkaa minun tyköni kaikki rikki revityt ja maahan hajotetut. Minä rakennan teidät uudelleen.
Autuas -sanan vastakohta ei ole murheellinen (sillä autuas voi olla myös murheen murtama), vaan "voi teitä" –lausahdus. "Voi teitä" sanonnan merkityssisältö on "Jumalan hylkäämä". Tämä ilmenee hyvin Jeesuksen puheesta fariseuksille (Matt. 23:13-15). Siinä vaiheessa, kun Jeesus nämä sanat sanoi, oli fariseuksilla ja ylipapillisella puolueella, saddukeuksilla, jo tavoitteena tappaa Jeesus (Joh. 7:1).
Matt. 23:13-15. "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät. "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te viette leskiltä talot ja latelette pitkiä rukouksianne vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan teidän tuomionne. "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette.
Jeesus ei pakottanut ihmisiä lain aitaukseen, niin kuin fariseukset tekivät, vaan kutsui luokseen.
Vuorisaarna aikalaisten silmin
Joku voi nykyään kysyä, miten opetuslapset voivat muistaa vuorisaarnan (Matt. 5:1 – 7:29) sisällön näin tarkasti? Näin kysytään, koska ei tiedetä Jeesuksen ajan menettelytapoja.
Yksi vastaus kysymykseen on se, että Pyhä Henki kyllä muistutti, mitä Jeesus oli puhunut. Mutta pelkästään tämän vastauksen varaan ei tarvitse jäädä.
Joh. 14:26. Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.
Millainen opettaja Jeesus oli? Tässä mielessä Jeesuksen pitämä vuorisaarna käydään osittain läpi.
Jeesus
toi vuorisaarnassa esiin taivasten valtakunnan mitan ja näköalat.
Joku voisi pitää vuorisaarnaa eettisesti hienona
ohjelmajulistuksena, jota olisi mahdollista noudattaa. Sellainen se
ei ole. Vuorisaarnassa on ainakin kaksi merkittävää näkökohtaa.
Jeesus käänsi päälaelleen kuulijoidensa käsitykset siitä, kuka on Jumalalle kelpaava ja kuka ei ole.
Vuorisaarna on niin äärimmäistä lain julistusta, ettei yksikään lainjulistaja, ei edes Mooses, ollut sellaista aikaisemmin julistanut.
Jeesus
puhui usein, eri tilanteissa ja eri henkilöille samat asiat, saman
sanoman.
Kun Jeesus kiersi kylissä ja opetti, ei hän puhunut
eri kylissä eri sanomaa. Tämän vuoksi opetuslapset kuulivat samat
asiat moneen kertaan. Jeesus muutti ainoastaan sanomansa näkökulmaa
sen mukaan, mikä ihmisryhmä oli kuuntelemassa.
Rabbien opetuslasten tehtävä oli opetella ulkoa opettajansa puheen pääkohdat. Samoin tekivät Jeesuksen opetuslapset sen 2,5 -3 vuoden aikana, kun he vaelsivat Jeesuksen seurassa. Kun opetuslapset eivät jotain kohtaa Jeesuksen opetuksista ymmärtäneet, he kysyivät sitä Jeesukselta.
Puheet
noudattivat aina samaa kaavaa joten ne oli helppo oppia. Puhe oli
rakennettu siten, että sen huippukohtaan sisältyi yllätys.
Esim.
kun Jeesus kertoi vertauksen laupiaasta samarialaisesta, tiesivät
kuulijat odottaa yllätystä kolmannen ohikulkijan kohdalla. Mutta
se, että juuri samarialainen pysähtyi auttamaan, ei ollut
ainoastaan yllätys, vaan kuulijat kokivat sen loukkauksena
juutalaista identiteettiään kohtaan.
Vuorisaarna alkaa autuaaksi julistamisilla. Kannattaa muistaa, että Jeesus ei puhunut vuorisaarnaa kreikan kielellä (vaikka ilmeisesti osasikin sitä), vaan arameaksi, joka oli kansan käyttämä kieli. Pyhät kirjoitukset oli kirjoitettu hepreaksi. Synagogassa luettiin sapattina pyhiä kirjoituksia (seisten) jotka sitten selitettiin (istualtaan).
Jeesuksen käyttämä "autuas" –sana on käännetty kreikankielelle sanalla "makarios" joka merkitsee onnellinen, onniteltava. Onhan autuas sitäkin, mutta sanan alkuperäinen merkityssisältö, vanhurskas, hyväksytty, Jumalalle kelpaava, Jumalan siunaama, kaventuu.
Autuaaksi julistuksessa (Matt. 5:3-12) Jeesus kertoi, ketkä ovat Jumalan valtakunnassa hyväksyttyjä (Jumalalle kelpaavia, Jumalan hyväksymiä, Jumalan siunaamia).
Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset: he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.
Vastakohta autuaalle on "voi teitä" (hylätty, Jumalan hylkäämä).
Luuk. 6:24-26. Mutta te rikkaat - voi teitä! Te olette jo onnenne saaneet.
Voi teitä, jotka nyt olette kylläiset! Te näette vielä nälkää.
Voi teitä, jotka nyt nauratte! Te saatte surra ja itkeä.
Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Samoinhan tekivät heidän isänsä väärille profeetoille.
Matt. 23:13-27. Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät.
Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te viette leskiltä talot ja latelette pitkiä rukouksianne vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan teidän tuomionne.
Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette.
Voi teitä, te sokeat oppaat! Te sanotte: 'Jos vannoo temppelin kautta, se ei merkitse mitään, mutta jos vannoo temppelin kullan kautta, vala on sitova.' Te sokeat typerykset! Kumpi on tärkeämpi, kulta vai temppeli, joka sen kullan pyhittää? Te sanotte myös: 'Jos vannoo alttarin kautta, se ei merkitse mitään, mutta jos vannoo alttarille pannun uhrilahjan kautta, vala on sitova.' Te sokeat! Kumpi on tärkeämpi, uhrilahja vai alttari, joka lahjan pyhittää? Se, joka vannoo alttarin kautta, vannoo sekä alttarin että kaiken sen päällä olevan kautta, ja se, joka vannoo temppelin kautta, vannoo samalla hänen kauttaan, jonka asuinpaikka se on. Niin myös se, joka vannoo taivaan kautta, vannoo Jumalan valtaistuimen kautta ja hänen kauttaan, joka sillä istuu.
Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te maksatte kymmenykset jopa mintusta, tillistä ja kuminasta, mutta laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden. Näitä teidän pitäisi noudattaa, noita muitakaan unohtamatta. Te sokeat oppaat! Hyttysen te siivilöitte, mutta nielaisette kamelin!
Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te puhdistatte maljanne ja vatinne ulkopuolelta, mutta mitä niissä on sisällä: riistoa ja hillittömyyttä! Sinä sokea fariseus, puhdista malja ensin sisältä, muuten sitä ei saada ulkopuoleltakaan puhtaaksi!
Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa.
Vuorisaarnan kohdassa sanat, joita Jeesus käytti;
Matt. 5:21-22. "Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: 'Älä tapa.' Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
"on vihoissaan" – alkukielessä merkitys "kantaa jatkuvaa vihaa". Kohta ei ole ristiriidassa Ef. 4:26 kohdan kanssa.
Ef. 4:26. Vaikka vihastuttekin, älkää tehkö syntiä. Sopikaa riitanne, ennen kuin aurinko laskee.
(Ed. käännös) "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö." Älkää antako auringon laskea vihanne yli,
hullu
/ hölmö – alkukielessä merkitys (arameankielisenä kirosanana)
"tehdä tyhjäksi", "tehdä mitättömäksi",
"vähentää arvoa".
Hullu / hölmö –sanan
vastakohta on kunnioittaa, "tehdä painavaksi", "antaa
toiselle painoarvo".
Me kristitytkään emme pysty vuorisaarnan ohjeita noudattamaan – emme edes Pyhän Hengen avulla. Syynä on meidän vanha luontomme, josta me pääsemme eroon vasta siirtyessämme ajasta ikuisuuteen.
Room. 7:18-8:1. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
1. Joh. 1:8-2:1. Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä. Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus.
Kannattaako meidän edes yrittää elää taivasten valtakunnan mitan ja näköalan mukaan, jos emme siihen kykene? Kyllä kannattaa. Kahdesta syystä;
Jos emme vielä tunne Kristusta vapahtajanamme, laki (lain noudattamisen yrittämisen toivottomuus) pakottaa meidät lopulta turvautumaan Kristuksen sovitustyön kautta saatavaan armoon.
Sen jälkeen, kun olemme turvautuneet Kristukseen, Pyhä Henki alkaa kasvattamaan meitä ja ohjaa meitä yhä parempaan ja parempaan. Tätä Pyhä Henki ei tee, jos me emme itse suostu Hänen ohjaukseensa, vaan annamme vallan vanhalle luonnollemme ja alamme vastustamaan Häntä.
Tämän vuoksi jokainen kristitty joutuu jatkuvasti turvautumaan siihen Jumalan armoon, jota meille Jeesuksessa Kristuksessa tarjotaan, pelastumisemme jälkeenkin. Pyhä Henki on annettu meille siksikin, että Hän muistuttaisi meitä synneistämme, osoittaisi Jeesusta Kristusta ja antaisi voiman palata langenneenakin takaisin Kristuksen sovintoveren turviin.
Jeesuksen identiteetti
(Ei ole vielä kuunneltu.)