2.4.2023 Sakari Tuunainen Beeta-alustus; kysymys ympärileikkauksesta


Seuraavassa apostolien tekojen teksti on mustalla tekstillä.

Omat kommenttini ovat tällaisella sinisellä tekstillä.

Aiheeseen liittyvät muut raamatunkohdat ovat mustalla kursivoidulla.


Kysymys ympärileikkauksesta


Apt. 15:1. Juudeasta tuli Antiokian seurakuntaan eräitä, jotka opettivat: "Ellette anna ympärileikata itseänne, niin kuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua."

Ympärileikkauksen noudattaminen oli/on juutalaisille sapatin viettoakin tärkeämpi Jumalan antama laki (Joh. 7:19-24). Joten ei ole ihme, että laista kiinni pitävät juutalaiset vaativat sitä pakanoiltakin pelastumisen edellytyksenä.

Joh. 7:19-24. Mooses antoi teille lain, vai kuinka? Silti yksikään teistä ei noudata sitä. Miksi te haluatte tappaa minut (Jeesuksen)?" Ihmiset sanoivat: "Sinussa on paha henki. Kuka sinut yrittäisi tappaa?" Jeesus vastasi: "Minä tein yhden ainoan teon, ja sitä te kaikki ihmettelette. Mooses sääti teille ympärileikkauksen - se ei tosin ole peräisin Moosekselta, vaan kantaisiltä - ja te toimitatte sen myös sapattina. Jos kerran ihminen ympärileikataan sapattinakin, ettei Mooseksen lakia rikottaisi, niin miksi te olette vihoissanne siitä, että minä sapattina paransin koko ihmisen? Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää, vaan tuomitkaa oikein."

Jumala oli kuitenkin Paavalille näyttänyt, ettei Mooseksen lain noudattaminen vienyt Paavalia yhtään lähemmäksi Jumalaa (Gal. 3:21, Gal. 5:4). Sen sijaan yritys kelvata Jumalalle lakia noudattamalla oli saanut Paavalin, kuten muidenkin laista kiinni pitävien juutalaisten, vain vastustamaan uskoa Jeesukseen (Fil. 3:2-9, Room. 4:13-15).

Gal. 3:21. … Jos olisi annettu laki, joka pystyy tekemään eläväksi, silloin vanhurskaus todella perustuisi lain noudattamiseen (eikä Kristusta silloin tarvittaisi mihinkään).

Gal. 5:4. Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle. (Nykyisin harva pyrkii noudattamaan vanhan testamentin lakia, mutta moni tekee joistakin muista teoista edellytyksiä pelastumiselleen.)

Fil. 3:2-9. Varokaa noita koiria, noita kelvottomia työntekijöitä, noita pilalle leikattuja! Todellisia ympärileikattuja olemme me, jotka palvelemme Jumalaa Hengen ohjaamina, ylpeilemme Kristuksesta Jeesuksesta emmekä luota mihinkään omaamme. Olisi minulla aihetta kyllä siihenkin, minä jos kukaan voisin luottaa siihen mitä minulla on ollut. Minut on kahdeksantena päivänä ympärileikattu, olen syntyperäinen israelilainen, Benjaminin heimoa, heprealainen heprealaisista vanhemmista. Lain noudattajana olin fariseus, intoni ja kiivauteni osoitin vainoamalla seurakuntaa, lakiin perustuva vanhurskauteni oli moitteeton. Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. (Kaikki se, minkä Paavali ajatteli olevan itselleen voitollista, olikin tappiota, kuten ympärileikkaus ilman farisealaisen sydämen muutosta ja Jumalan hyväksynnän hakeminen tekojen avulla.) Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen ja jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle. Näin minulla ei enää ole mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta, vaan se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen ja jonka Jumala antaa sille, joka uskoo. (Jumala katsoi Aabrahaminkin vanhurskaaksi jo paljon ennen kuin Mooseksen lakia tai ympärileikkausta oli edes olemassa, koska Aabraham uskoi, Room. 4:1-12, Gal. 3:5-14.)

Room. 4:13-15. Ei Jumala sen vuoksi luvannut Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen koko maailmaa perinnöksi, että Abraham noudatti lakia, vaan siksi, että Abraham katsottiin vanhurskaaksi, kun hän uskoi. Jos näet (Jumalan) perillisiä ovat ne, jotka vetoavat lain noudattamiseen, silloin usko menettää merkityksensä (usko on tyhjäksi tehty) ja lupaus raukeaa. Laki tuo mukanaan Jumalan vihan; (Kun joku haluaa noudattaa Vanhan testamentin lain vaatimuksia siksi, että hän on jo pelastunut, silloin se ei vie häntä kauemmaksi Jeesuksesta, Room. 14:1-23, 2. Kor. 10:7. Mikäli lain noudattamista vaatii muilta, kannattaa olla varovainen, että ei tekisi heidän uskoansa tyhjäksi. Ihminen haluaa luontaisesti tehdä itsekin jotain pelastumisensa eteen, sillä Jumalan tarjoama ansioton armo on vaikea ottaa ilmaiseksi vastaan.)

Apt. 15:2. Paavali ja Barnabas asettuivat vastustamaan heitä, ja asiasta käytiin kiivasta väittelyä. Niinpä päätettiin, että Paavali ja Barnabas ja muutamat muut lähtisivät Jerusalemiin apostolien ja vanhimpien puheille, jotta saataisiin selvyys tästä kiistakysymyksestä.

Niiden opetus, jotka opettivat: "Ellette anna ympärileikata itseänne, niin kuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua”, oli täysin vastakkainen Paavalin ja Barnabaan opetukselle (Gal. 4:2-4). Koska kumpikaan puoli ei luopunut kannastaan, asia päätettiin viedä apostolien ja Jeesuksen ensimmäisten opetuslasten ratkaistavaksi.

Gal. 4:2-4. Minä, Paavali, sanon teille: jos annatte ympärileikata itsenne, teille ei ole Kristuksesta mitään hyötyä. Vakuutan vielä kerran jokaiselle, joka antaa ympärileikata itsensä, että hän on velvollinen noudattamaan lain kaikkia määräyksiä. Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle.

Monet esimerkkiratkaisut on kirjoitettuna meille Raamattuun, ja niihin meidän kannattaa omia ratkaisujamme peilata.

Apt. 15:3-4. Seurakunnan varustettua heidät matkalle he kulkivat Foinikian ja Samarian halki ja kertoivat veljille pakanoiden kääntymisestä. Kaikki ilahtuivat suuresti kuulemastaan. Kun he saapuivat Jerusalemiin, seurakunta, apostolit ja vanhimmat ottivat heidät vastaan, ja he kertoivat niistä suurista teoista, joita Jumala heidän matkallaan oli tehnyt.

Ennen kuin Paavali ja Barnabas ottivat esiin kiistakysymyksen, he kertoivat muille Jumalan tekemistä suurista teoista heidän lähetysmatkansa aikana. Näitä Jumalan suuria tekoja olivat;

Apt. 13:8-12. Mutta tuo tietäjä - sitä hänen toinen nimensä Elymas tarkoittaa - vastusti heitä ja yritti estää käskynhaltijaa tulemasta uskoon. Silloin Saul - eli Paavali - täynnä Pyhää Henkeä katsoi mieheen tiukasti ja sanoi: "Sinä Paholaisen sikiö, vilpin ja petoksen pesä, sinä kaiken hyvän ja oikean vihollinen! Etkö jo lakkaa vääristämästä Herran suoria teitä! Nyt Herra nostaa kätensä sinua vastaan. Sinä tulet sokeaksi etkä näe aurinkoa ennen kuin määrä on." Siinä samassa noidan ylle laskeutui synkkä pimeys, ja hän asteli haparoiden sinne tänne ja etsi taluttajaa. Kun käskynhaltija näki, mitä tapahtui, hän ihmetteli Herran opin voimaa ja uskoi.

Apt. 13:42-49. Kun Paavali ja Barnabas lähtivät synagogasta, heitä pyydettiin puhumaan näistä asioista seuraavanakin sapattina. … Seuraavana sapattina melkein koko kaupunki kerääntyi kuulemaan Herran sanaa. Kun juutalaiset näkivät väenpaljouden, kiihko valtasi heidät ja he kiistivät herjaten sen, mitä Paavali puhui. Silloin Paavali ja Barnabas sanoivat heille suorat sanat: "Kaikkein ensimmäiseksi Jumalan sana oli julistettava teille. Mutta koska te torjutte sen ettekä pidä itseänne iankaikkisen elämän arvoisina, me käännymme pakanoiden puoleen. … Tämän kuullessaan pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa, … Herran sana levisi yli koko maakunnan.

Apt. 14:8-10. Lystrassa oli mies, joka syntymästään saakka oli ollut rampa, jaloistaan voimaton, eikä ollut koskaan kyennyt kävelemään. Mies istui kuuntelemassa Paavalin puhetta, kun Paavalin katse pysähtyi häneen. Paavali huomasi, että mies uskoi voivansa parantua. Hän sanoi kovalla äänellä: "Nouse seisomaan! Oikaise jalkasi." Mies hypähti pystyyn ja käveli.

Apt. 14:19-20. Antiokiasta ja Ikonionista tuli kuitenkin juutalaisia, jotka taivuttivat kansan puolelleen. Paavalia kivitettiin, ja hänet raahattiin kaupungin ulkopuolelle, koska hänen luultiin kuolleen. Mutta kun opetuslapset kerääntyivät hänen ympärilleen, hän nousi maasta ja palasi kaupunkiin.

Apt. 14:21-23. Paavali ja Barnabas julistivat Derbessä evankeliumia ja saivat monet kääntymään opetuslapsiksi. Sitten he palasivat Lystraan, Ikonioniin ja Antiokiaan, rohkaisivat opetuslapsia ja kehottivat heitä pysymään uskossa. He sanoivat: "Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon kautta." Kullekin seurakunnalle he valitsivat vanhimmat, ja rukoiltuaan ja paastottuaan he jättivät opetuslapset Herran turviin, hänen, johon nämä nyt uskoivat.

Apt. 15:5. Silloin eräät uskoon tulleet fariseukset puuttuivat asiaan ja sanoivat, että kääntyneet pakanat oli ympärileikattava ja velvoitettava noudattamaan Mooseksen lakia.

Tässä on kaksi vaatimusta, ympärileikkaus ja Mooseksen lain noudattaminen.

Uskoon tulleet fariseukset, Vanhan testamentin kirjoitusten asiantuntijat, olivat omasta mielestään tässä asiassa oikeassa, vaikka olivat väärässä. He perustelivat kantaansa vanhan liiton säädöksillä, huomioimatta sitä, että Jeesus oli korvannut vanhan liiton uudella liitolla (Jer. 31:31-34, Luuk. 22:20, 2. Kor. 3:5-6, Hepr.8:13, Hepr. 9:13-14). Tässä ei kelpaa edes vetoaminen Jeesuksen omiin sanoihin, ”Laista ei katoa pieninkään piirto”, sillä Jeesus itse täytti lain ja täyttää lain myös meidän puolestamme, koska meistä yksikään ei siihen kykene, ei edes Jumalan lapsena uudessa liitossa (Luuk. 16:16-17, 1. Joh. 1:8-9). Jumala vaatii kaikilta luokseen tulevilta täydellistä vanhurskautta (Matt. 5:48), mutta sen Hän antaa lahjana niille, jotka uskovat Jeesuksen Kristuksen sovintoveren sovittaneen heidän syntinsä. Siksi ainoa reitti Jumalan luo on ainoastaan Jeesuksen sovintoveren kautta (Joh. 6:44, 1. Joh.2:23).

Jer. 31:31-33. "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. Tämä (uusi) liitto ei ole samanlainen kuin se (vanha lakiliitto), jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra. "Tämän (uuden) liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. (Tämä on mahdollista Pyhän Hengen saaneille.) Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.

Luuk. 22:20. Aterian jälkeen hän (Jeesus) samalla tavoin otti maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne. (Jeesuksen Kristuksen sovintoveressä meillä on uusi liitto.)

2. Kor. 3:5-6. Meidän kykymme on saatu Jumalalta, ja hän on myös tehnyt meidät kykeneviksi palvelemaan uutta liittoa, (Ihminen ei itse kykene palvelemaan Jumalaa uudessakaan liitossa. Vasta Jumalan antama Pyhä Henki vaikuttaa oikean palvelemisen.) jota ei hallitse kirjain vaan Henki. Kirjain näet tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi.

Hepr.8:13. Puhuessaan uudesta liitosta Jumala osoittaa, että ensimmäinen liitto (lakiliitto) on vanhentunut. Ja se, mikä on vanhentunut ja aikansa elänyt, häviää pian. (Vanha liitto on korvautunut uudella liitolla Jeesuksen sovintoveressä. Kun suostumme tähän sovintoveren liittoon, täyttää Jeesus itse lain vaatimukset meissä ja meidän puolestamme Pyhän henkensä välityksellä.)

Hepr. 9:13-14. Jos jo pukkien ja härkien veri ja saastuneiden päälle vihmottava hiehon tuhka puhdistaa ihmisen ulkonaisiin menoihin kelvolliseksi (vanhassa liitossa suoritetut puhdistusmenot eivät puhdistaneet ihmistä sisäisesti), kuinka paljon paremmin puhdistaakaan Kristuksen veri! Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa.

Luuk. 16:16-17. "Lain ja profeettojen aika kesti Johannekseen (Johannes Kastajaan) asti. Siitä lähtien on julistettu hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta, ja jokaista vaaditaan tulemaan sinne. Mutta laista ei häviä piirtoakaan, ennemmin katoavat taivas ja maa.

1. Joh. 1:8-9. Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

Matt. 5:48. Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.

Joh. 6:44. Ei kukaan voi tulla minun (Jeesuksen) luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä.

1. Joh.2:23. Joka kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään, mutta joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.

Samoin kuin uskoon tulleilla fariseuksilla oli vanhemmilta ja opettajilta omaksuttu oppi, josta oli vaikea luopua, samoin on meillä itse kullakin omat tulkintamme Raamatusta. Tämä on johtanut oppiriitoihin ja kristittyjen hajaannukseen. Omasta mielestäni tätäkin suurempi syy hajaannukseen on se, että me emme tahdo palvella muita, vaan haluamme olla johtajina ja olla esillä sekä oikeassa. (Jer. 17:9-10, Jaak. 1:26, 1. Kor. 10:12.)

Jer. 17:9-10. Petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton vailla vertaa! Kuka sen tuntee? Minä, Herra, tutkin sydämet, tiedän salaisimmatkin ajatukset. Minä annan kullekin sen mukaan, miten hän elää ja millaisia ovat hänen tekojensa hedelmät. (Jos jonkun toiminta saa seurakunnan hajaantumaan, kannattaa miettiä, ovatko hedelmät oikeita.)

Jaak. 1:26. Jos joku luulee olevansa Jumalan palvelija mutta ei pysty hillitsemään kieltään, hän pettää itsensä ja hänen jumalanpalveluksensa on turha. (Usko Jeesuksen Kristuksen sovintovereen ei ole turha, vaikka uskovan jumalanpalvelus jäisikin turhaksi, esim. kielen syntien vuoksi. Tällainenkin uskova voi pelastua, mutta ikään kuin tulen läpi, 1. Kor. 3:11-20.)

1. Kor. 10:12. Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu. (Jokaisen opettajan ja profeetan kannattaa miettiä, kuinka tarkoin hänen oppinsa tai julistuksensa perustuu Raamattuun. Jokaisen opettajan ja profeetan tulee olla valmis ottamaan vastaan häneen kohdistuva arvostelu, vaikka se olisi asiatontakin. Malliesimerkki tästä on Jeremia, Jer. 28:1-17.)

Perityt oppirakennelmat ohjaavat toisinaan Raamatun ymmärtämistä. Leif Nummela kertoi eräässä opetusvideossaan seuraavan tapahtuman;

Hän keskusteli junassa nuoren miehen kanssa Jeesuksesta. Mies väitti, että Jeesus ei ole Jumala. Leif sanoi, että jos hän osoittaa Raamatusta kuusi sellaista kohtaa, jotka suoraan kertovat Jeesuksen olevan Jumala ja vielä lukuisia muita epäsuoria kohtia, uskotko silloin? Mies mietti hetken ja sanoi; ”En usko, sillä meidän johtajamme eivät voi olla niin väärässä.”

Apt. 15:6-9. Apostolit ja vanhimmat kokoontuivat käsittelemään tätä kysymystä. Kun väittelyä oli kestänyt pitkään, Pietari nousi puhumaan ja sanoi: "Veljet, te tiedätte, että Jumala on jo aikoja sitten teidän keskuudessanne tehnyt valintansa: hän on antanut pakanoiden kuulla minun suustani evankeliumin ja tulla uskoon. Jumala, joka tuntee kaikkien sydämet, osoitti hyväksyvänsä heidät vuodattaessaan Pyhän Hengen heihin yhtä lailla kuin meihinkin. Hän ei tehnyt mitään eroa heidän ja meidän välillämme, vaan puhdisti heidän sydämensä uskolla.

Pietari tiesi vastauksen ongelmaan mutta viisaana ja Jumalan johdatuksesta hän ei tuonut sitä heti julki. Keskustelu tai väittely on tärkeää osallistujien hengelliselle kasvulle. Väittelyn / keskustelun tukahduttaminen alkuunsa on Hengen sammuttamista ja merkki epäpätevästä johtajuudesta.

Pietari toi sen näkökohdan esille, että silloin kun Jumala antoi Pyhän Hengen Korneliuksen kodissa oleville pakanoille ja liitti heidät uuteen liittoon, Jumala ei vaatinut näiltä vanhan liiton ympärileikkausta, ei ennen eikä jälkeen Pyhän Hengen saamisen (Apt. 10:44-47).

Apt. 10:44-47. Pietarin vielä puhuessa laskeutui Pyhä Henki kaikkiin, jotka olivat hänen sanojaan kuulemassa. Kaikki Pietarin mukana tulleet juutalaiset uskonveljet ihmettelivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoihin; he kuulivat, kuinka nämä puhuivat kielillä ja ylistivät Jumalan suuruutta. Silloin Pietari sanoi: "Kuka voi estää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?"

Apt. 15:10-11. Miksi te siis nyt uhmaatte Jumalaa ja panette opetuslasten harteille ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä me itse ole jaksaneet kantaa? Mehän uskomme, että meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo, samalla tavoin kuin heidät."

”Meidän isämme” eli Vanhan testamentin juutalaiset olivat kerta toisensa jälkeen vihoittaneet Jumalan ja lopulta ristiinnaulinneet Jeesuksen ympärileikkauksestaan huolimatta (Jes. 1:11-20). ”Me itse”, eli opetuslapset olivat myös ympärileikattuja, mutta pakenivat lukittujen ovien taakse, kun Jeesusta ristiinnaulittiin. Jos vanhassa lakiliitossa ja sen vaatimassa ympärileikkauksessa itsessään olisi ollut voimaa, näin ei olisi tapahtunut.

Jes. 1:11-20. Mitä minä kostun teidän ainaisista uhreistanne, sanoo Herra. - Olen saanut kyllikseni polttouhreista, pässeistä ja syöttiläiden rasvasta, ei minua miellytä vuohien, ei mullien eikä karitsojen veri. Kuka teitä on käskenyt niitä tuomaan ja tungeksimaan minun esipihoillani, kun tulette kasvojeni eteen? Lakatkaa jo tarjoamasta turhia uhrejanne, minä inhoan niiden savua! Uusikuu ja sapatti, kokoukset ja juhlat - minä en siedä teidän pyhiä juhlianne ja pahoja tekojanne. Teidän uudenkuun menonne ja juhlapäivänne - minä vihaan niitä. Niistä on tullut minulle taakka, jota olen väsynyt kantamaan. (Vaikka Jumalan sanaa yrittäisi noudattaa kuinka tarkasti hyvänsä, se ei pelasta, jos Jumala ei ole saanut muuttaa ihmisen sydäntä.) Vaikka te levitätte kätenne rukoukseen, minä peitän silmäni, en tahdo teitä nähdä. Vaikka te rukoilemistanne rukoilisitte, minä en teitä kuuntele, koska kätenne ovat veren tahrimat. Peseytykää, puhdistautukaa, tehkää loppu pahoista töistänne, ne ovat aina silmissäni. Lakatkaa tekemästä pahaa. Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra. (Tämän Jumala sanoo meillekin. Niin kauan, kun tuomme uhraamisemme, pyhäpäivän viettomme ja rukouksemme omina saavutuksinamme Jumalalle, olemme ylpeitä. Me emme näe vanhan luontomme perinpohjaista syntisyyttä ennen kuin Jumala itse sen meille paljastaa.) Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa. (Jumala ohjaa meidät Jeesuksen luo selvittämään asiamme.) Jos te taivutatte mielenne kuulemaan minua, te saatte syödä maan hyvyyttä, mutta jos kovetatte mielenne ja torjutte minut, miekka syö teidät. Herran suu on puhunut.

Apt. 15:12. Koko joukko vaikeni. Kaikki kuuntelivat Barnabasta ja Paavalia, kun nämä kertoivat, miten suuria tunnustekoja ja ihmeitä Jumala oli kansojen keskuudessa tehnyt heidän kättensä kautta.

Pietarin puheen jälkeen vastustajatkin vaikenivat. Saman, minkä Jumala oli tehnyt Pietarin kautta, Jumala oli tehnyt myös Paavalin ja Barnabaan kautta.

Apt. 15:13-18. Kun he olivat lopettaneet, alkoi Jaakob puhua. Hän sanoi: "Veljet, kuulkaa mitä sanon. Simon kertoi, kuinka Jumala ensi kerran lähestyi pakanoita ottaakseen heistä itselleen oman kansan (kansan omalle nimellensä). Tämä käy yksiin sen kanssa, mitä profeetat ovat kirjoituksissa sanoneet: - Sen jälkeen minä palaan ja rakennan jälleen Daavidin sortuneen majan. Raunioista minä sen taas rakennan, minä pystytän sen uudelleen, jotta kaikki muutkin ihmiset etsisivät Herraa, kaikki kansat, jotka olen omikseni ottanut. Näin sanoo Herra, joka on antanut tästä tiedon jo ammoin.

Jaakob, joka oli Herran velipuoli Marian kautta, toimi tässä vaiheessa Jerusalemin seurakunnan johtajana. Kun kaikki olivat nyt sanoneet mielipiteensä ja niiden perustelut, oli mahdollista päästä yhteisymmärrykseen. Jaakob esitti yhteenvedon yhdistäen siihen Vanhasta testamentista kohtia, joiden sanoma oli, että Daavidin sukuun syntyy Messias, joka ottaa omakseen myös pakanat.

Sana elämään kommentaariraamattu kertoo seuraavaa;

Vaikka kokouksessa oli juuri kuultu vaikuttavia puheenvuoroja, Jaakob kääntyi viime kädessä Jumalan sanan puoleen ja etsi sieltä totuutta. Koemme asiat eri tavoin, ja meillä on niistä omat käsityksemme. On ymmärrettävää, että arvioimme kysymyksiä oman mittapuumme mukaan ja haluamme muiden näkevän ne niin kuin itse näemme. Moni pitää omia käsityksiään oikeina ja olettaa, että ne toimivat elämänohjeina muillekin. Jos joku esittää erilaisen näkemyksen, sitä pidetään helposti vääränä tai puutteellisena. Tärkeintä on kuitenkin se, mitä Jumala sanoo Sanassaan. Mitä enemmän tutkimme Sanaa, sitä paremmin pystymme erottamaan, mikä on oikein tilanteessa, jossa on toisistaan eroavia mielipiteitä ja opillisia näkemyksiä.

Apt. 15:19-21. Tästä syystä ei mielestäni pidä hankaloittaa niiden elämää, jotka vieraista kansoista kääntyvät Jumalan puoleen. Meidän on kuitenkin lähetettävä heille kirje ja kehotettava heitä karttamaan sellaista, minkä epäjumalanpalvelus on saastuttanut, sekä haureutta, verta ja lihaa, josta verta ei ole laskettu. Onhan Mooseksen laki jo ikimuistoisista ajoista tullut tunnetuksi joka kaupungissa, kun sitä luetaan synagogissa jokaisena sapattina."

Sana elämään kommentaariraamattu kertoo seuraavaa;

Jaakob päätti, ettei pakanoiden tarvinnut ympärileikkauttaa itseään. Heidän piti kuitenkin pysyä erossa epäjumalille uhratusta ruuasta sekä haureudesta, jota usein harjoitettiin epäjumalanpalveluksen yhteydessä. Lisäksi heidän tuli karttaa lihaa, josta veri oli laskematta, sekä verta (3. Moos. 17:14). Oli Jumalan mielen mukaista, että pakanakristityt pysyisivät erossa näistä. Näin heidän oli myös helpompi tulla toimeen juutalaisten uskonsisariensa ja uskonveljiensä kansa. Toki oli muitakin kristityille sopimattomia asioita, mutta juutalaiset olivat huolissaan nimenomaan näistä. Nyt saavutettu ratkaisu auttoi seurakuntaa kasvamaan ilman kulttuurierojen aiheuttamia hankaluuksia.

3. Moos. 17:14. sillä veressä on jokaisen elävän olennon elämänvoima. Siksi minä sanon israelilaisille: Älkää syökö minkään elävän olennon verta, sillä veressä on sen elämänvoima. Jokainen, joka syö verta, on poistettava kansansa keskuudesta. (Israelilaisille oli verensyöntikielto, pakanoille ei ollut. Tämä erilaisuus olisi rikkonut seurakuntayhteyden alkuunsa, ellei suositusta verensyntikielloksi olisi annettu.)

Apt. 15:22-23. Silloin apostolit ja vanhimmat yhdessä koko seurakunnan kanssa päättivät valita joukostaan muutamia miehiä ja lähettää heidät Antiokiaan Paavalin ja Barnabaksen kanssa. Valituiksi tulivat Juudas, jota kutsuttiin Barsabbakseksi, sekä Silas - molemmat seurakunnan johtavia miehiä. Heille annettiin mukaan seuraava kirje: "Apostolien ja vanhimpien veljellinen tervehdys pakanuudesta kääntyneille Antiokian, Syyrian ja Kilikian veljille.

Kirje apostolien päätöksestä on tarkoitettu kaikille kristityille.

Apt. 15:24-31. Me olemme kuulleet, että muutamat, jotka ovat tulleet meidän luotamme mutta joita me emme ole lähettäneet, ovat puheillaan järkyttäneet teitä ja saattaneet teidät hämmennyksiin. Siksi olemme yksimielisesti päättäneet lähettää edustajamme teidän luoksenne. He tulevat yhdessä rakkaiden veljiemme Barnabaksen ja Paavalin kanssa, jotka ovat panneet henkensä alttiiksi meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimen tähden. Lähetämme siis Juudaksen ja Silaksen, ja he tuovat tämän saman viestin myös suullisesti. Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän kannettavaksenne pidä panna mitään taakkaa. Annamme ainoastaan nämä välttämättömät ohjeet: karttakaa epäjumalille uhrattua lihaa, samoin verta ja sellaista lihaa, josta ei ole verta laskettu, sekä haureutta. Kun näitä vältätte, kaikki on kohdallaan. Voikaa hyvin." Näin heidät lähetettiin matkaan. Antiokiaan saavuttuaan he kutsuivat seurakunnan koolle ja antoivat kirjeen veljille. Kirje luettiin, ja sen rohkaisevat sanat ilahduttivat kaikkia.

Jeesuksen opetuslasten ja Pyhän Hengen johdolla kristillinen seurakunta sanoutui irti niistä vaatimuksista, jotka olisivat edellyttäneet pakanakristittyjen ympärileikkausta ja velvoitetta noudattaa Mooseksen lain määräyksiä.

Apt. 15:32-35. Juudas ja Silas, jotka hekin olivat profeettoja, puhuivat veljille monin sanoin rohkaisten ja vahvistaen heitä. He viipyivät kaupungissa jonkin aikaa ja lähtivät sitten rauhantoivotusten saattelemina veljien luota niiden luo, jotka olivat heidät lähettäneet. Silas kuitenkin päätti jäädä heidän luokseen, ja niin Juudas lähti yksin. Paavali ja Barnabas sen sijaan jäivät vielä Antiokiaan. Yhdessä monien muiden kanssa he opettivat ja julistivat Herran sanaa.

3