10.1.2021 Sakari Tuunainen Jumalan omaisuuden tuhlaaminen


Jumalan omaisuuden tuhlaaminen.


Luukas tallensi evankeliumiinsa Jeesuksen vastauksen lainopettajille, kun nämä paheksuivat; "Tuo mies (Jeesus) hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan." Jeesus vastasi lainopettajille neliosaisen (ehkä jopa useampiosaisen) vertauksen muodossa.

Raamattua lukiessa kannattaa muistaa, että väliotsikot, luvut ja jaejako on lisätty Raamatun tekstiin jälkikäteen. Luvun vaihtuminen ei tässäkään tapauksessa aloita uutta asiakokonaisuutta.


Seuraavassa esityksessä omat kommenttini ovat sinisellä tekstillä. Luuk. 15:1 – 17:10 teksti on mustalla tekstillä. Aiheeseen liittyvät muut raamatunkohdat ovat mustalla kursivoidulla.


Luuk. 15:1–2. Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: "Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan."

Lähtötilanne oli se, että muut lainopettajat paheksuivat sitä, että syntiset tulivat Jeesus(lainopettajan) luo ja Jeesus hyväksyi heidän seuransa. (Jeesus ei noudattanut kaikkia fariseusten käyttäytymisnormeja.) Tähän asiaan Jeesus seuraavilla vertauksillaan otti kantaa. Luukas, joka oli aikansa oppineita miehiä, kertoo asiakokonaisuudet niiden omassa yhteydessä. Luukas aloittaa seuraavan uuden asian kerronnan selkeästi vasta Luuk. 17:11 kohdasta. Luukas pyrki kirjoittamaan asiat myös siten, että hänen lukijansa voisivat tekstin ymmärtää.

Luuk. 1:3-4. Niin olen nyt minäkin, otettuani alusta asti kaikesta tarkan selon, päättänyt kirjoittaa yhtenäisen esityksen sinua varten, kunnioitettu Teofilos, jotta tietäisit, kuinka luotettavaa sinulle annettu opetus on.

Monen ihmisen ajattelu menee pieleen, koska he kuvittelevat, että ihmiset pari tuhatta vuotta sitten olisivat olleet tyhmempiä kuin nykyisin. Asia voi olla jopa päinvastoin koko ajan lisääntyvien geenivirheiden vuoksi. Tutkimustieto on kyllä lisääntynyt, mutta me emme ole vielä tavoittaneet tiedoillamme sitä tilannetta, joka vallitsi Jeesuksen ajan Israelissa. Tekstin ymmärtämistä helpottaa kuitenkin se, että Luukas kirjoitti evankeliuminsa niille, jotka meidän tavoin myös elivät Israelin ulkopuolella.


Ensimmäinen vertaus;

Luuk. 15:3-6. Silloin Jeesus esitti heille (fariseuksille ja lainopettajille) vertauksen: "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.'

Tämän ensimmäisen vertauksen Jeesus aloittaa sanoilla "Jos jollakin teistä", eli juuri niillä kuuntelemassa olevilla fariseuksilla ja lainopettajilla jotka paheksuivat Jeesuksen toimintaa. Jeesuksen mukaan on ilmeistä, että kuulijat toimivat vertauksessa kerrotulla tavalla. Myös Luukkaan lukijat pystyivät samaistumaan näihin lampaiden omistajiin. Mekin toimisimme vertauksen kuvaamassa tilanteessa Jeesuksen kertomalla tavalla.

Luuk. 15:7. Minä (Jeesus) sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.

Tässä Jeesus muuttaa vertauksen näkökulmaa. Jos kerran ihmiset lähtevät etsimään kadonnutta lammasta ja sen löytäessään iloitsevat, totta kai Jumala vastaavassa tilanteessa tekee samoin saatuaan syntiin kadonneen ihmisen takaisin luokseen?


Tämä oli ensimmäinen osa Jeesuksen vastauksesta lainopettajille, jotka eivät itse Jeesuksen tavoin ruokailleet syntisenä pitämänsä kansan kanssa. Jeesuksen mukaan; kun syntinen kääntyy (palaa kotiin), pitäähän sitä juhlia, koska taivaassakin sitä juhlitaan. Juhlivathan fariseukset ja lainopettajat itse pienempääkin syytä, kuten yhden lampaan löytymistä.

Tässä vertauksessa Jeesus ei puhu paimenesta mitään. Jotkut selittäjät laajentavat kuitenkin vertausta siten, että Jumala tai Jeesus olisi paimen, 99 lammasta olisivat lainopettajia ja kadonnut lammas olisi "se syntinen". Tämä selitys sotkee vertausta, koska Jeesuksen mukaan lampaiden omistajia olivat nimenomaan häntä kritisoimaan tulleet fariseukset ja lainopettajat. Lisäksi, mikäli vertauksen lampaita verrataan ihmisiin, olivat kaikki 100 lammasta tosiasiassa kadoksissa. "Syntiset" olivat kadoksissa ulkopuolella, fariseukset ja lainopettajat olivat kadoksissa sisäpuolella. (Jeesus ei puhu aitauksesta vaan kodista.) He olivat itse sulkeneet itsensä sisälle josta he eivät suostuneet tulemaan ulos vaikka Jeesus heitä kutsui. Jeesus syntyi kyllä maailmaan kaikkia "lampaita" varten mutta kaikki "lampaat" eivät häntä paimenekseen hyväksy.

Joh. 10:14-15. "Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta.

Joh. 10:9 ed.käännös. Minä (Jeesus) olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.

Gal. 3:23-24. Mutta ennen kuin uskon aika tuli, me jouduimme olemaan lain vartioimina ja sen vankeina, kunnes usko ilmestyisi. Näin laki oli meidän valvojamme Kristuksen tuloon asti, jotta me sitten tulisimme vanhurskaiksi uskosta.

Lainopettajilla oli hallussaan Mooseksen laki ja sen selityksistä tehdyt vanhinten perinnäissäännöt eli "lain aitaus", joka oli käskyjen ympärille laadittu selityskokoelma. Lainopettajat vahtivat selityskokoelmansa avulla, itse omassa lain aitauksessaan pysyen, että jäljellä olevat lampaat käyttäytyvät oikein. Tavalliset köyhät ihmiset olivat lain aitauksen ulkopuolella ja syntisiä koska lain noudattaminen lainopettajien edellyttämällä tavalla ei ollut heille mahdollista.

Jeesus kertoi tällä vertauksella lainopettajille, että heidän toimintansa lain opettajina oli ristiriidassa heidän jokapäiväisen elämänsä kanssa. Nämä kyllä lähtevät etsimään kadonnutta maalliseen omaisuuteensa kuuluvaa lammasta mutta eivät lähde kadonneen Jumalan "lampaan" perään. Myöhemmin toisessa tilanteessa Jeesus sanoi tämän selväsanaisesti.

Matt. 23:1-4. Sitten (toisessa tilanteessa) Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen: "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa.

Vertauksen opetus meille voisi olla se, että mekin olemme tehneet itsellemme kaikenlaisia perinnäissääntöjä, jotka estävät meidän kanssakäymisemme joidenkin ihmisten kanssa. Meidänkin tulisi mennä Jeesuksen kanssa oman mukavuusalueemme ulkopuolelle "aterioimaan" niiden kanssa, jotka ovat meidän itsellemme tekemien aitausten ulkopuolella. Me emme saa siirtää muille ihmisille tai Jumalalle itselleen takaisin niitä Jumalan sanassaan meille antamia tehtäviä, jotka pystyisimme itse hyvin tekemään.


Toinen vertaus;

Tällä vertauksella Jeesus vahvistaa edellisen vertauksen sanomaa. Tämä vertaus kertoo tavallisen ihmisen elämästä, jolla ei ollut 100 lampaan omaisuutta niin kuin joillakin fariseuksilla ja lainopettajilla oli. Tämä vertaus kohdistettiin lainoppineiden lisäksi muillekin kuulijoille. Ainakin opetuslapsia oli kuulemassa.

Luuk. 15:8-9. "Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: 'Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.'

Tätäkin vertausta kertoessaan Jeesus pitää varmana, että kuulijat "totta kai" vastaavassa tilanteessa toimisivat samoin kuin vertauksen nainen. Jotkut selittäjät antavat tälle vertaukselle lisämaustetta sanoessaan, että kadonnut raha oli peräisin naisen otsakorusta. Se kyllä syventää vertauksen hengellistä sanomaa mutta vertauksen ymmärtäminen ei tätä lisäystä tarvitse.

Luuk. 15:10. Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen."

Tässä Jeesus taas muuttaa vertauksen näkökulmaa samalla tavalla kuin edellisessäkin vertauksessa. Jos kerran jokainen ihminen iloitsee löydettyään kadottamansa rahan, voisiko Jumala enkeleineen olla iloitsematta syntiin kadonneesta ihmisestä, joka tekee parannuksen (ja palaa takaisin "kotiin" tai otsakoruun josta on lähtöisin). Ja jos Jumala enkeleineen iloitsee, miksi fariseukset ja lainopettajat eivät iloinneet?

Kannattaa huomata, ettei Jeesus kummassakaan vertauksessa kiellä sitä, että hän todella aterioi syntisten seurassa. Siitähän lainoppineet Jeesusta olivat kritisoineet. Jeesus kertoo vertauksillaan, miksi hän niin tekee ja miksi kuulijoidenkin kannattaisi niin tehdä.


Kolmas vertaus;

Luuk. 15:11. Jeesus jatkoi: "Eräällä miehellä oli kaksi poikaa.

Jeesus kertoi kolmannen vertauksen isästä ja kahdesta pojasta. Rabbeilla (opettajilla) oli tapana jaksottaa kertomuksensa kolmeen osaan siten, että kertomuksen kohokohta tuli lopuksi, joten Jeesuksen kuulijat odottivat nyt huipennusta. Tämän vertauksen selittäjät länsimaissa ovat otsikoineet sen "tuhlaajapoikavertaukseksi" ja näin vieneet terän vertauksen pääsanomalta. (Tuhlaajapoika on tässä vertauksessa sivuroolissa.)

Luuk. 15:12-20. Nuorempi heistä sanoi isälleen: 'Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.' Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta (alkutekstissä rietasta) elämää. Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu. "Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: 'Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.' Niin hän lähti isänsä luo.

Tarinan ymmärtäminen ei välttämättä vaadi taustatietojen tuntemista mutta ne syventävät kertomusta. Nuorempi poika ilmeisesti sai perinnökseen kolmasosan ja vanhempi kaksi kolmasosaa omaisuudesta. Vanhemmasta pojasta tuli omaisuuden omistaja koska "Isä jakoi omaisuutensa". Nuorempi poika oli hulttio, eikä sitä tarvitse enempää selitellä. Vanhemmasta pojasta ei tässä vaiheessa kerrota vielä mitään.

Luuk. 15:20-24. "Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. ("heltyi" on lievä sana sillä alkukielessä tässä kuvataan tunnekuohun valtaan joutumista). Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.' Mutta isä sanoi palvelijoilleen: 'Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.' Niin alkoi iloinen juhla.

Isä antoi kotiin palanneelle pojalleen takaisin perheenjäsenen aseman. (Isä otti "kadonneen lampaan" takaisin tai ripusti "kadonnen rahan" takaisin otsakoristeeseen.) Syöttövasikan teurastaminen merkitsi suuria juhlia. (Vanhempi poika omisti kuitenkin edelleen kaiken.)

Nyt Jeesus alkaa kertoa vanhemmasta veljestä. Kuulijat alkoivat odottaa vertauksen huippukohtaa.

Luuk. 15:25-32. "Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli laulun, soiton ja tanssin. Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä. Palvelija vastasi: 'Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.' Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään. Isä tuli ulos ja suostutteli häntä, mutta hän vastasi: 'Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!' Isä vastasi hänelle: 'Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun. Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.'"

Kotona olleet suhtautuivat kaksijakoisesti kotiin palaavaan hulttioon. Isä armahti ja hyväksyi luokseen. Vanhempi veli ei halunnut olla missään tekemisissä hulttioveljensä kanssa. Jeesus jätti vertauksessaan tilanteen lopun avoimeksi vanhemman veljen osalta.

Kannattaa pitää koko ajan mielessä se, että Jeesus on vastaamassa lainopettajien syytökseen, että hän "hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan". Eli juuri niin kuin vertauksen isä teki.

Vertauksessa on selvä yhtäläisyys vanhemman veljen toiminnan ja lainopettajien välillä. Fariseusten ja lainopettajien mielestä Jeesus käytti Jumalan lakia väärin jättämällä noudattamatta joitakin perinnäissääntöjä, viettämällä aikaa "väärien" ihmisten kanssa ja jopa antamalla heille heidän syntejään anteeksi ilman lain vaatimia uhritoimituksia. Mooseksen laki edellytti saastaisesta erottautumista (puhdasta elämää) sekä uhreja ennen anteeksiantoa. Apostoli Paavalikin kiivaili tämän saman lain puolesta ennen kuin kohtasi Jeesuksen.

Fil. 3:5-7 (Paavalin kirjeestä filippiläisille). Lain noudattajana olin fariseus, intoni ja kiivauteni osoitin vainoamalla seurakuntaa, lakiin perustuva vanhurskauteni oli moitteeton. Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.

Kristukseen uskovan löytö on se tosiasia, että Kristus itse on riittävä uhri syntien sovitukseksi ja puhdasta elämää kykenee uskovanakin elämään vain Pyhän Hengen johdossa.


Mikäli tätäkin vertausta haluaa hengellistää, voisi sen tehdä seuraavalla tavalla; Jos vanhempi veli kuvaa fariseuksia ja lainopettajia, jotka varjelivat heille annetun Jumalan omaisuuden (Mooseksen laki) puhtautta itselleen tekemänsä "lain aitauksen" avulla, voisi vertauksen isä kuvata sekä Jumalaa että Jeesusta Jumalan edustajana.

Jumalalla on oikeus toimia niin kuin haluaa, eli Hän voi armahtaa luokseen tulevan hulttionkin. Ihmistä armahtaessaankaan Jumala ei toimi vastoin ilmoittamaansa sanaa. Kun vertauksen isä antoi anteeksi hulttiopojalleen, oli se vanhemman pojan mielestä sekä vääryys että suurta tuhlausta. "Et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan". Fariseuksilla ja lainopettajilla (vanhemmalla pojalla) olivat perinnäissäännöt tulleet muuta Jumalan sanaa tärkeämmäksi. Vanhempi poika oli toiminut orjan tavalla vaikka omisti kaiken ja oli menettänyt elämästään ilon.

Jes. 58:6-7. Toisenlaista paastoa minä (Jumala) odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.

Mekin lukisimme mielellämme fariseusten ja lainopettajien tavoin, että yllä oleva lause koskee vain itse veljiksi määrittelemiämme ihmisiä, sillä veljen määritelmä on helppo kaventaa koskemaan vain samanmielisiä. Jeesus ei niin tehnyt.

Nuorempi poika tuotti aluksi häpeää isälleen. Hän kuitenkin suostui tulemaan kotiin ja anteeksi saatuaan tuotti kunniaa isälleen. Vanhempi poika piti omaisuudesta kiinni saituuteen asti mutta jättäytyi itse kodin ulkopuolelle ja tuotti näin lopuksi itse häpeää isälleen. (Vanhemman pojan mielestä koti kuului vain "oikein eläneille". Vanhempi poika määritteli itse sen, mikä on oikein elämistä. Hän ei suostunut isän määritelmään.)


Seuraavilla vertauksilla Jeesus kertoo siitä, että kun Jeesus hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan, kyse on Jumalan omaisuuden oikeasta käytöstä.


Neljäs vertaus;

Lauri Thurèn selittää tätä vertausta siten, että vertauksen epärehellisellä taloudenhoitajalla ei tarkoiteta lainopettajia eikä Jeesusta itseään. Thurènin mukaan vertauksessa on kyse siitä, että jos kerran maailmallinen ihminen kykenee antamaan velallisille anteeksi (käyttäen omaisuutta, jota ei itse edes omistanut) ja siten turvaamaan tulevaisuutensa tässä maailmassa, kuinka paljon ennemmin Jumala voi sen tehdä iäisyysmielessä. Ja eikö meidänkin vastaavasti kannattaisi myöntää anteeksianto Jumalan velallisille.

Tässä vertauksessa Jeesus käyttää samaa periaatetta kuin vertauksessa väärämielisestä tuomarista.

Luuk. 18:2-8. "Eräässä kaupungissa oli tuomari, joka ei pelännyt Jumalaa eikä piitannut ihmisistä. Samassa kaupungissa eli myös leskivaimo, joka tavan takaa tuli tuomarin luo pyytämään: 'Ratkaise jo asiani, tuomitse riitapuoleni.' Pitkään aikaan tuomari ei suostunut. Sitten hän kuitenkin ajatteli: 'Kaukana siitä, että pelkäisin Jumalaa tai piittaisin ihmisistä, mutta tästä leskestä on minulle vaivaa. Minä autan häntä saamaan oikeuden, muuten hän ennen pitkää repii minulta silmät päästä.'" Herra sanoi: "Huomatkaa: noin ajatteli väärämielinen tuomari. Tottahan sitten Jumala hankkii oikeuden valituilleen, jotka päivin ja öin huutavat häntä avuksi. Hänkö viivyttäisi apuaan? …

Tätä neljättä vertausta kannattaa Thurènin mukaan lukea unohtaen kaikki sen aikaisemmat selitykset ja keskittyä vain siihen, mitä teksti itse kertoo meille.

Jeesus jatkoi puhettaan nimenomaan fariseuksille ja lainopettajille mutta nyt myös opetuslapsilleen. Raamatunkäännös on turhaan jättänyt "myös" –sanan pois jolloin tämän vertauksen kuuluminen edellisten yhteyteen hämärtyy.

Luuk. 16:1-3. Jeesus puhui sitten (myös) opetuslapsilleen: "Oli rikas mies, jolla oli taloudenhoitaja. Hänelle kanneltiin, että taloudenhoitaja tuhlasi hänen omaisuuttaan. Hän kutsui tämän luokseen ja sanoi: 'Mitä minä sinusta kuulen! Tee tili toimistasi, minun talouttani sinä et enää hoida.' Mies mietti: 'Mitä minä nyt teen? Isäntä panee minut pois taloudenhoitajan toimesta. Kaivaa en jaksa, kerjätä en kehtaa.

Vertauksessa ei kerrota, puhuivatko kantelijat totta taloudenhoitajasta. Tällä ei kuitenkaan ole merkitystä vertauksen ymmärtämisen kannalta, sillä taloudenhoitaja toimi joka tapauksessa vilpillisesti jatkossa.

Luuk. 16:4-7. Nytpä tiedän! Järjestän niin, että toiset ottavat minut taloonsa, kun joudun lähtemään työpaikastani.' Hän kutsui isäntänsä velalliset vuoron perään luokseen. 'Paljonko olet velkaa isännälleni?' hän kysyi ensimmäiseltä. 'Sata astiaa öljyä', tämä vastasi. Taloudenhoitaja sanoi: 'Tässä on velkakirjasi, istu ja merkitse äkkiä viisikymmentä.' Sitten hän kysyi toiselta: 'Entä sinä, paljonko sinä olet velkaa?' Tämä vastasi: 'Sata tynnyriä vehnää.' Taloudenhoitaja sanoi: 'Tässä on velkakirjasi, merkitse kahdeksankymmentä.'"

Ilkka Puhakka selittää tämän vertauksen kohdan siten, että kyläyhteisö, jossa velalliset olivat, järjesti tämän jälkeen rikkaan miehen kunniaksi suuret pidot. Häntä kiitettiin ja hänen anteliaisuuttaan ylistettiin. Mikäli rikas mies olisi perunut taloudenhoitajansa anteeksi antamat velkasummat, olisi se aiheuttanut hänen päälleen kiroustulvan. Niinpä rikas mies ei voinut muuta kuin jättää velkojen anteeksiannon voimaan ja ottaa vastaan hänelle kohdistetun kunnian ja kiitoksen. Vertaus on otettu sen aikakauden elämästä, joten jotkut asiat olivat kuulijoille itsestään selvyyksiä. Tällainen on kunnia - häpeä kysymys, jossa häpeän alaiseksi joutumista yritettiin välttää viimeiseen asti.

Tällä tavalla vertausta selitettäessä huomio kiinnitetään kuitenkin epärehellisen taloudenhoitajan sijasta liikaa hänen isäntäänsä eikä se sovi vertauksen jatkoon.

Luuk. 16:8. Ja Herra (Tässä käytetään "Herra" sanaa, ei "rikas mies" tai "isäntä", kuten vertauksessa aiemmin.) kehui epärehellisen taloudenhoitajan viisautta. (kehui viisautta, ei epärehellisyyttä) Hän sanoi: "Tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisaammin kuin valon lapset".

Jeesus itse tai Jumala (Herra) piti epärehellisen taloudenhoitajan menettelyä viisaampana kuin valon lapsien eli fariseusten ja lainopettajien menettelyä. (Vasta Jeesuksen ristinkuoleman jälkeen Mooseksen lain noudattajien nimenä käytetty "valon lapset" omittiin koskemaan Jeesuksen seuraajia.)

Ps. 119:105. Sinun (Jumalan) sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.

Vertaus jättää avoimeksi sen, kumpi "Herra" tässä on kyseessä. Lauseessa erotetaan "tämän maailman lapset" ja "valon lapset" toisistaan, joten vertaus kertoo tämän maailman lapsista, jotka maallisen viisauden turvin voivat epärehellisillä keinoilla turvata sekä oman tulevaisuutensa että maallisen isäntänsä velallisten tulevaisuuden maailmassa. Valon lapset (fariseukset ja lainopettajat) eivät turvaa omaa taivaallista tulevaisuuttaan eikä taivaalliselle isännällensä velassa olevien tulevaisuutta, mikä Herran mielestä ei ole viisasta.

Luuk. 16:9. Minä (Jeesus) sanonkin teille (fariseuksille, lainopettajille ja opetuslapsille): hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole.

Vertauksen epärehellinen taloudenhoitaja käytti isäntänsä omaisuutta (hänelle väärää rikkautta) hankkiakseen itselleen ystäviä ja ystävien mukanaan tuoman turvatun tulevaisuuden maallisen elämän ajaksi. Kuulijoidenkin (fariseukset, lainopettajat, opetuslapset) tulisi käyttää hallussaan olevaa maallista omaisuuttaan (väärää rikkautta) muiden hyväksi (tavalla jonka Jumala hyväksyy) ja turvata näin pääsy iäisiin asuntoihin. Maallinen rikkaus menetetään kuollessa ja sen jälkeen joko on pääsy iäisiin asuntoihin tai sitten ei ole.

Jeesus puhui tässäkin kohtaa niin kuin puhuu se, jolla on valta.

Luuk. 4:32. ja ihmiset olivat hämmästyksissään hänen (Jeesuksen) opetuksestaan, sillä hän puhui niin kuin puhuu se, jolla on valta.

Seuraavaksi Jeesus poistaa kuulijoilta sen mahdollisuuden vertauksen ymmärtämisessä että hän hyväksyisi epärehellisyyttä vähäisimmässäkään määrässä maallisen omaisuuden (väärän rikkauden) hoitamisessa.

Luuk. 16:10-13. "Joka on vähimmässä luotettava, se on luotettava paljossakin, ja joka on vähimmässä vilpillinen, se on vilpillinen myös paljossa. Jos te ette luotettavasti hoida väärää rikkautta (maallista omaisuutta), kuka uskoo teille todellista (taivaallista rikkautta)? Ja jos te ette luotettavasti hoida toisen omaisuutta, kuka teille kerran antaa sen, mikä on teidän omaanne? Yksikään palvelija ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän on liittynyt toiseen, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa."

Jeesus kertoo tässä, että maallinen omaisuus on väärää rikkautta joka ei edes ole haltijansa omaa. Maallista rikkautta voidaan käyttää omaksi hyväksi tai myös lähimmäisen hyväksi ja Jumalan kunniaksi. Jeesuksen mukaan se, joka käyttää maallista rikkautta vain omaksi hyväkseen, halveksii Jumalaa ja palvelee jumalanaan Mammonaa.

Jeesus sanoi; Jos te (fariseukset, lainopettajat tai opetuslapset) ette luotettavasti hoida toisen omaisuutta, kuka teille kerran antaa sen, mikä on teidän omaanne? Fariseusten ja lainopettajien, kuten myös meidän, hallussa oleva omaisuus on meillä vain lainassa. Voimme kyllä eläessämme hallita "vääriä rikkauksiamme" mutta emme saa niitä mukaan kuollessamme.

Todellinen rikkaus, joka seuraa meitä iäisyyteen, on jotain muuta kuin maalliseen omaisuuteen liittyvää. Lähinnä se voisi olla jokin seuraavista tai sitten ne kaikki;

Ps. 119:72. Laki, jonka olet antanut, on minulle kallis, kalliimpi kuin kaikki hopea ja kulta.

Jes. 45:11. Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, hän, joka on Israelin luonut: Tekö vaatisitte minut tilille lapsistani, tekö antaisitte minulle neuvoja ja ohjeita omien kätteni töistä?

Joh. 14:23. Jeesus vastasi: "Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen.

Luuk. 16:14. Fariseukset kuulivat kaiken tämän. He olivat rahanahneita, ja niinpä he ivailivat Jeesusta.

Fariseukset ymmärsivät Jeesuksen tarkoittavan puheillaan heitä. Fariseusten vastaus Jeesuksen puheisiin oli epäasiallinen ivapuhe. Iva liittyi omaisuuteen ja rahankäyttöön, sillä Luukas liittää sen rahanahneuteen. Ivailemalla Jeesusta he toivat esille sydämensä tilan. (Myös vanhempi poika edellisen vertauksen lopussa oli tuonut esille sydämensä tilan, kun hän omia tekojaan, omaisuuden arvoa ja omaa oikeassa olemistaan korostaen hylkäsi veljensä ja vastusti isäänsä.)

Jeesus joutui nyt vastaamaan myös fariseusten esittämään ivaan. Hän ottaa seuraavaksi esille fariseusten ja lainopettajien ulkokultaisen lakihurskauden. Jeesus itse asiassa sanoi fariseuksille, että koska te olette rahanahneita, teidän jumalanpalveluksenne on Jumalan halventamista.

Luuk. 16:15. Jeesus sanoi heille: "Ihmisten edessä te olette olevinanne hurskaita, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne. Se, mikä on ihmisten silmissä arvokasta, on Jumalalle iljetys.

Joh. 2:25. Hän (Jeesus) ei tarvinnut kenenkään todistusta ihmisestä, sillä hän tiesi itse, mitä ihmisessä on.

Luuk. 16:16. "Lain ja profeettojen aika kesti Johannekseen asti. Siitä lähtien on julistettu hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta, ja jokaista vaaditaan tulemaan sinne.

Johannes Kastaja oli viimeinen Vanhan testamentin profeetta. Fariseukset hylkäsivät Johanneksen sanoman Messiaasta, kuten he hylkäsivät muidenkin profeettojen ilmoituksen. Jumalan valtakunta tuli maailmaan Jeesuksen mukana, tosin ei kuitenkaan vielä nyt näkyvässä muodossa vaan ihmisten sydämessä olevana.

Joh. 1:24-27. Niiden joukossa, jotka oli lähetetty Johanneksen luo, oli myös fariseuksia. He kysyivät häneltä: "Miksi sitten kastat ihmisiä, jos et ole Messias, et Elia etkä se profeetta?" Johannes vastasi: "Minä kastan vedellä, mutta teidän keskellänne on jo toinen, vaikka te ette häntä tunne, hän, joka tulee minun jälkeeni. Minä olen arvoton edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja."

Gal. 3:16-19. Nyt on lupaukset annettu Abrahamille ja hänen jälkeläiselleen. Tässä kohdassa ei sanota "jälkeläisille", mikä tarkoittaisi monia, vaan siinä puhutaan yhdestä: "sinun jälkeläisellesi", ja tämä on Kristus. Tarkoitan sitä, että neljäsataakolmekymmentä vuotta myöhempi (Mooseksen) laki ei voi kumota Jumalan aikoinaan vahvistamaa testamenttia ja tehdä hänen lupaustaan tyhjäksi. Jos perinnön (Jumalan valtakunnan) saaminen perustuisi lakiin, se ei enää perustuisikaan lupaukseen. Jumala on kuitenkin juuri lupauksellaan lahjoittanut perinnön Abrahamille. Mikä sitten on lain tarkoitus? Se säädettiin perästäpäin osoittamaan rikkomukset, kunnes tulisi se jälkeläinen (Jeesus Kristus), jota lupaus koski.

Luuk. 16:17-18. Mutta laista ei häviä piirtoakaan, ennemmin katoavat taivas ja maa. Jokainen, joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, tekee aviorikoksen, ja samoin tekee aviorikoksen se, joka nai miehensä hylkäämän naisen.

Sen lisäksi, että Jeesus ei hyväksy epärehellisyyttä maallisen omaisuuden hoidossa, hän kertoo tässä, että Hän ei myöskään kumoa lain vaatimuksia. Vastaava kohta on Matt. 5:17-20.

Esimerkkinä siitä, miten tarkoitushakuisesti Jeesusta kuulemassa olleet fariseukset ja lainopettajat tosiasiassa lakia noudattivat, Jeesus ottaa tässä esille heidän omaksumansa sydämettömän käytännön antaa vaimolleen erokirja lähes mistä syystä tahansa. Tätä vastaava kohta on Matt. 19:7-8.

Matt. 5:17-20. "Älkää luulko, että minä (Jeesus) olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan. (Tässä Jeesus teki itse asiassa mahdottomaksi päästä lakia noudattamalla taivaaseen. Taivaaseen päästään vain turvautumalla Jeesuksen Kristuksen, joka elämällään ja ristinkuolemallaan täytti lain meidän puolestamme.)

Matt. 19:7-8. Fariseukset kysyivät häneltä (Jeesukselta): "Miksi sitten Mooses on säätänyt, että jos mies hylkää vaimonsa, hänen on annettava tälle erokirja?" Hän vastasi: "Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne (jos mies havaitsee vaimossaan "jotain häpeällistä"), koska te olette niin kovasydämisiä. Mutta alun perin ei ollut niin. (Lainopettajista toiset tulkitsivat tämän Mooseksen käyttämän sanan "jotain häpeällistä" koskevan vain aviorikosta. Toiset laajensivat tulkinnan koskemaan jopa ruoan pohjaan polttamista.)


Viides vertaus;

Jeesus kertoo edelleen seurauksista, jos väärää rikkautta ei käytä Jumalan tarkoittamalla tavalla. Edellisessä vertauksessa kerrottiin rikkaan miehen taloudenhoitajasta, nyt Jeesus kertoo rikkaasta miehestä itsestään.

Luuk. 16:19-21. "Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa. Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan.

Tähänkään vertaukseen ei kannata liimata päälle omia hengellisiä ennakkokäsityksiä. Rikas mies menetteli fariseusten käsityksen mukaan maallisessa mielessä oikein. Hän jopa salli vähäosaisen majailla porttinsa pielessä ja elää ylijäämäpaloilla. (Moni meistä olisi ajanut hänet pois.) Ateriayhteyttä tai muutakaan kanssakäymistä näillä kahdella ei kuitenkaan keskenään ollut, sillä rikas mies erotti itsensä köyhistä. Koiratkin olivat lopulta ystävällisempiä Lasarusta kohtaan kuin rikas mies.

Jos tätä haluaa hengellistää, niin tämän rikkaan miehen menettelyllä on samoja piirteitä sen kanssa, että fariseukset myös erottautuivat "syntisistä". Edelleenkin ollaan saman kysymyksen äärellä; "Tuo mies (Jeesus) hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan."

Luuk. 16:22-26. "Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. Silloin hän huusi: 'Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.' Mutta Abraham sanoi: 'Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.'

Tässä on yhtymäkohta edellisen vertauksen "iäisiin majoihin", joihin pääsyn edellytyksenä oli väärän rikkauden, eli maallisen omaisuuden, oikeanlainen käyttö. Vertauksen pääpaino ei ole Lasaruksessa, vaan rikkaassa miehessä, joka ei päässyt "iäisiin majoihin". Maallisen elämänsä aikana hän olisi vielä voinut ottaa Lasaruksen ateriayhteyteen kanssaan ja näin päästä samalle puolelle kuilua Lasaruksen kanssa iäisiin majoihin.

Nykyajan menestysteologien (ja mahdollisesti myös fariseusten) mukaan rikas mies oli Jumalan siunaama, joka lisäksi ainakin välillisesti huolehti joidenkin köyhien toimeentulosta. Joten eihän hänellä olisi pitänyt olla mitään ongelmaa "iäisiin majoihin" pääsyn kanssa.

Luuk. 16:27-31. Rikas mies sanoi: 'Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. Minulla on viisi veljeä - hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.' Abraham vastasi: 'Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.' 'Ei, isä Abraham', mies sanoi, 'mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.' Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'"

Jos joku haluaa elää elämäänsä Jumalan sanan vastaisesti, ihmeteotkaan eivät saa häntä muuttamaan elämänsä suuntaa. Älyllinen epärehellisyys keksii ihmeille aina jonkun selityksen. Tästä on karmeana esimerkkinä se, miten ylipapit yhdessä vanhimpien kanssa suhtautuivat heille välitettyyn varmaan tietoon Jeesuksen ylösnousemuksesta.

Matt. 28:11-13. Naisten ollessa matkalla (viemään ylösnousseelta Jeesukselta sanaa opetuslapsille) muutamat (Jeesuksen hautaa vartioimassa olleista) vartiomiehistä menivät kaupunkiin ja kertoivat ylipapeille kaiken, mitä oli tapahtunut. Silloin nämä kokoontuivat neuvottelemaan yhdessä vanhimpien kanssa ja päättivät antaa sotilaille suuren summan rahaa. He sanoivat sotilaille: "Sanokaa, että hänen opetuslapsensa tulivat yöllä, kun te nukuitte, ja varastivat hänet.

Jeesuksen mukaan "iäisiin majoihin" pääsyyn ei riitä se, että elää mielestään oikein. Jumalan ilmoittamassa kirjoitetussa sanassa ("Mooses ja profeetat") on viitoitettuna pelastuksen tie. Joka ei ota siitä vaarin ei voi pelastua minkään muun kautta. Lasaruskaan, joka on vertauksessa sivuhenkilö, ei päässyt "iäisiin majoihin" siksi, että oli köyhä ja sairas. Hänen nimensä Lasarus (Jumala auttaa) kertoo "iäisiin majoihin" pääsyn syyn.


Tämän jälkeen Jeesus osoitti puheensa opetuslapsilleen. Puhe käsittelee sitä, miksi "iäisiin majoihin" ei päästä. Rikkauden viettelys on yksi. Mutta sitäkin vaarallisempaa on anteeksiantamattomuus.

Luuk. 17:1-2. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Viettelysten täytyy tulla, se on väistämätöntä, mutta voi sitä, jonka kautta ne tulevat! Parempi olisi hänelle, että hänet heitettäisiin mereen myllynkivi kaulassa, kuin että hän johdattaa lankeemukseen yhdenkään näistä vähäisistä.

Nämä vähäiset ovat heikkoja, alistettuja, köyhiä. Niitä, jotka eivät itse kykene puolustamaan itseään. Niitä, joista fariseukset ja lainoppineet olivat eristäytyneet. Niitä syntisiä, jotka Jeesus hyväksyi seuraansa ja joiden kanssa hän aterioi.

Luuk. 17:3-4. Pitäkää varanne! "Jos veljesi tekee väärin, nuhtele häntä, ja jos hän sitten katuu, anna hänelle anteeksi. Vaikka hän seitsemästi päivässä rikkoisi sinua vastaan ja seitsemästi tulisi sanomaan sinulle: 'Minä kadun', anna hänelle anteeksi."

Tässä "pitäkää varanne" –kehotuksessa on kaksi tärkeää puolta, nuhtelu ja anteeksianto. Me usein vaikenemme kohdallemme tulleesta vääryydestä ja vielä useammin muita kohdanneesta vääryydestä. Se on Jumalan sanan vastaista vastuun välttelyä. (Onneksi me voimme tunnustaa tämänkin synniksi ja turvata Jeesuksen Kristuksen sovintoveren armoon.)

Tässä on liittymäkohta edellisiin vertauksiin. Jeesus on edellä nuhdellut fariseuksia ja kirjanoppineita siitä, miten he ovat Jumalan lakiin vedoten eristäytyneet "vähäisistä" veljistään ja lisäksi moittivat Jeesusta siitä, että Jeesus ei tee samoin, vaan "hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan." Jeesus itse antoi (ihmisenä) fariseuksille ja lainoppineille anteeksi, mikä käy ilmi sekä hänen sanoistaan ristillä että muista puheista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että he sen vuoksi välttyisivät tulevalta tuomiolta.

Joh. 12:47-48. Jos joku ei noudata minun (Jeesuksen) sanojani, vaikka on ne kuullut, en minä häntä tuomitse. En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen. Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä. (Otammeko me vakavasti Jeesuksen sanat, jotka on meille Raamattuun kirjattu?)

Mark. 3:5. Jeesus … oli murheissaan heidän (fariseusten) sydämensä kovuudesta.

Luuk. 23:33-34. Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle. Mutta Jeesus sanoi: "Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät." …

Luuk. 17:5-6. Apostolit sanoivat Herralle: "Anna meille vahvempi usko!" Herra sanoi: "Jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle silkkiäispuulle: 'Nouse juurinesi maasta ja istuta itsesi mereen', ja se tottelisi teitä.

En yhtään ihmettele, että opetuslapset pyysivät vahvempaa uskoa kuultuaan Jeesuksen puheen nuhtelusta ja anteeksiantamisesta. Mutta mihin me tarvitsemme vahvempaa uskoa? Jos pyydämme sitä ihmeiden tekemiseen, olemme kulkeneet eksyttävän "voimakristuksen" luo ohi ristiinnaulitun Kristuksen. Me emme tarvitse uskoa tehdäksemme ihmeitä (sitä kautta ei pelastu kukaan) vaan uskoa ristiinnaulittuun Kristukseen, joka on luvannut pitää huolta kaikista Häneen turvautuvista. Kun me turvaudumme Kristukseen, vaikuttaa Hän meissä Henkensä kautta myös sen, että tekomme olisivat Jumalan sanan mukaisia tekoja. Ei Pietarikaan kävellessään veden päällä uskonut itseensä eikä mihinkään itsellään olevaan uskoon, vaan hän toimi Jeesuksen hänelle osoittaman sanan mukaan, "tule" (Matt. 14:25-33).

On tunnustettava, että itse tekisin paljon mieluummin voimatekoja (ylpeys) tai moittisin lähimmäistäni vihassa tai katkeroituneena hänen yläpuolelleen asettuen (ylpeys) tai kertoisin hänen vikansa muille (ylpeys), kuin lähestyisin häntä itseään oikealla tavalla hänen rinnalleen asettuen.


Seuraavaksi Jeesus kertoo opetuslapsilleen tähän ryhmään kuuluvan viimeisen vertauksen.

Kuudes vertaus;

Luuk. 17:7-9. "Jos teillä (opetuslapsilla) on palvelija kyntötöissä tai paimenessa, niin ettehän te hänen kotiin palatessaan sano: 'Käy pöytään, saat heti ruokaa.' Ei, te sanotte: 'Laita minulle syötävää, vyötä vaatteesi ja palvele minua sen aikaa kun syön ja juon. Sitten saat sinä syödä ja juoda.' Ei palvelija siitä saa kiitosta, että hän tekee, mitä hänen tulee tehdä.

Jeesus käyttää taas vertauksessaan sellaista tavallisen elämän tietoa, jota järkevä kuulija ei kiistä.

Seuraavaksi Jeesus laajentaa vertauksen periaatteen koskemaan myös taivaallisia.

Luuk. 17:10. Niinpä tekin (opetuslapset), kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: 'Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.'"

Tässä kohtaa voisi ajatella, että Jeesus moittii fariseuksia ja lainopettajia, jotka olivat huomionkipeitä ja oman arvonsa tuntevia. Mutta ei. Jeesus osoittaa sanansa nimenomaan omille opetuslapsilleen ja sitä kautta myös meille jokaiselle.

Mistä me tiedämme, mitä tekoja meiltä odotetaan? Se meidän on luettava Herran sanasta Raamatusta. Myös seurakuntayhteys ja rukous ovat siinä tarpeen.

Joh. 6:28-29. He (ihmiset) kysyivät: "Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?" Jeesus vastasi: "Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko."

Vain Jumalan lapsilleen antama Pyhä Henki vaikuttaa meissä "saviastioissa" oikeat teot.

Ef. 2:10 ed.käännös. Sillä me olemme hänen (Jumalan) tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.

Olemmeko me tehneet kaiken, mitä meidän tulee tehdä? Emme ole. Siksi joudumme joka päivä menemään Jeesuksen ristin juureen tunnustamaan vajavaisuutemme luottaen siihen, että Hänen sovintoveressään on anteeksiantamus. Lisäksi pyydämme, emme voimaa ihmetekoihin vaan vanhan luontomme ristillä pitämiseen ja että antaisimme Jeesukselle Kristukselle luvan varjella ja johdattaa meitä.

Jos sitten joskus tulee se ylpeyden hetki, jolloin luulemme kristittyinä tehneemme kaiken meiltä edellytetyn, silloin kannattaa muistaa nämä Jeesuksen sanat; sanokaa: 'Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.'


Jos näistä Jeesuksen vertauksista hakee kolme asiaa, joita Jeesus korostaa, ne minun mielestäni ovat seuraavat;

8