7.2.2022 Sakari Tuunainen Beeta-alustus; Jeesus asettaa ehtoollisen
Seuraavassa Luukkaan evankeliumin teksti on mustalla tekstillä.
Omat kommenttini ovat sinisellä tekstillä.
Aiheeseen liittyvät muut raamatunkohdat ovat tällaisella mustalla kursivoidulla.
Jeesus asettaa ehtoollisen
Luuk. 21:37-38. Päivät Jeesus opetti temppelissä, mutta illalla hän aina lähti sieltä ja vietti yönsä vuorella, jota sanotaan Öljymäeksi. Jo varhain aamulla kansa tuli temppeliin hänen luokseen kuulemaan häntä.
Juudas tiesi, mistä Jeesus löydetään, niin että Jeesus voitiin salaa vangita. Tosin Jeesus yön pimeydessä olisi voinut milloin tahansa piiloutua kiinniottajiltaan, mutta Hänen tehtävänsä oli kuolla ristillä maailman synnin vuoksi. Siksi Hän vapaaehtoisesti antautui kiinni otettavaksi.
Luuk. 22:1. Happamattoman leivän juhla, jota kutsutaan myös pääsiäiseksi, oli jo lähellä.
DigiNovum kertoo asiasta seuraavaa;
Happamattoman leivän juhla kesti viikon, 15. päivästä 21. päivään nisankuuta. Pääsiäisateria syötiin näistä päivistä ensimmäisenä. Pääsiäistä vietettiin Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi, 2 Moos 12. Oikeastaan pääsiäinen ja happamattoman leivän juhla olivat kaksi erillistä tapahtumaa, mutta ne sattuivat ajallisesti yhteen ja niitä pidettiin samana juhlana, 4 Moos 28:16-25.
Nisankuu vastaa meidän kalenterissamme maalis-huhtikuuta.
2. Moos. 12:1-6. Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille Egyptissä: "Tämä kuukausi olkoon teille kuukausista ensimmäinen, aloittakaa siitä vuoden kuukaudet. Sanokaa Israelille: Tämän kuun kymmenentenä päivänä ottakoon kukin perheenpää karitsan, yhden karitsan perhekuntaa ja taloa kohti. … Kukin pitäköön sitä kuukauden neljänteentoista päivään saakka, ja jokainen Israelin yhteisöön kuuluva teurastakoon karitsansa iltahämärissä.
4. Moos. 28:16-17. "Ensimmäisen kuun neljäntenätoista päivänä vietetään pääsiäistä Herran kunniaksi, ja saman kuun viidentenätoista on juhlapäivä. Seitsemän päivän ajan teidän tulee syödä happamatonta leipää.
Luuk. 22:2-6. Ylipapit ja lainopettajat miettivät miettimistään, millä keinoin saisivat Jeesuksen raivatuksi tieltä, sillä he pelkäsivät kansaa. Silloin meni Saatana Juudakseen, jota kutsuttiin Iskariotiksi; hän oli yksi kahdestatoista opetuslapsesta. Hän lähti ylipappien ja temppelivartioston päällikköjen luo ja keskusteli heidän kanssaan siitä, miten toimittaisi Jeesuksen heidän käsiinsä. He ilahtuivat ja tarjosivat hänelle rahaa. Juudas suostui tarjoukseen ja etsi nyt sopivaa tilaisuutta saattaakseen Jeesuksen heidän käsiinsä kaikessa hiljaisuudessa.
Se, että on mukana siinä joukossa, jossa ajattelee Jeesuksenkin olevan, ei vielä pelasta ketään. Mutta jos sallii Jumalan sanan, evankeliumin, muuttaa oman sydämen tilan, pelastuu (Room. 1:16, Hes. 36:26).
Room. 1:16. Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille.
Hes. 36:26. Minä (Jumala) annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. (Kun me uskomme evankeliumiin, joka on sanoma siitä, että Jeesus Kristus kuoli ristillä meidän syntiemme vuoksi, Jumala uudestisynnyttää meidät lapsikseen.)
Jeesuksen kavaltamisesta maksettiin 30 hopearahaa, joka oli orjan hinta. Joten ei kannata ihmetellä, jos Jeesuksen seuraajiakaan ei maailmanmielisten taholta pidetä arvossa.
Juudaksesta DigiNovum kertoo seuraavaa;
Johannes kertoo kavaltamisajatuksen muodostuneen Juudakselle vähin erin, Joh. 13:2,27. Kysymyksessä ei ollut sellainen riivaajan valtaan joutuminen, josta muualla evankeliumeissa kerrotaan. Saatana teki Juudaasta välikappaleensa täyttämällä hänet omilla petollisilla ajatuksillaan,
Joh. 13:2. He (opetuslapset) olivat kokoontuneet aterialle, ja Paholainen oli jo pannut Juudaksen, Simon Iskariotin pojan, sydämeen ajatuksen, että tämä kavaltaisi Jeesuksen.
Joh. 13:25-28. Opetuslapsi nojautui taaksepäin, Jeesuksen rintaa vasten, ja kysyi: "Herra, kuka se on (joka sinut kavaltaa)?" Jeesus vastasi: "Se, jolle annan tämän leivänpalan." Sitten hän kastoi palan ja antoi sen Juudakselle, Simon Iskariotin pojalle. (Leipäpalan antaminen kyseisellä tavalla toiselle oli rakkauden osoitus. Siksi muut eivät käsittäneet, että Jeesus ilmaisi siten kavaltajansa. Juudas, jonka sydämen paholainen oli jo täyttänyt omilla ajatuksillaan, ei rakkaudenosoitusta kestänyt, vaan kääntyi lopullisesti pois Jeesuksen luota.) Silloin, heti kun Juudas oli sen saanut, Saatana meni häneen. Jeesus sanoi hänelle: "Mitä aiot, tee se pian!" Kukaan aterialla olevista ei ymmärtänyt, miksi Jeesus sanoi hänelle näin.
Luuk. 22:7. Sitten tuli se happamattoman leivän päivä, jona pääsiäislammas oli teurastettava.
DigiNovum kertoo asiasta seuraavaa;
Tämä päivä, 14. nisankuuta, laskettiin kahdeksanneksi juhlapäiväksi ja myös juhlaviikkoon kuuluvaksi. Sinä iltapäivänä talosta piti poistaa kaikki hapan.
Luuk. 22:8-13. Jeesus lähetti Pietarin ja Johanneksen kaupunkiin ja sanoi heille: "Menkää valmistamaan meille pääsiäisateria." He kysyivät: "Minne tahdot meidän valmistavan sen?" Hän sanoi: "Kun tulette kaupunkiin, teitä vastaan tulee vesiruukkua kantava mies. Seuratkaa häntä. Menkää siihen taloon, johon hän menee, ja sanokaa talon isännälle: 'Opettaja kysyy sinulta, missä on huone, jossa hän voi syödä pääsiäisaterian opetuslastensa kanssa.' Isäntä osoittaa teille yläkerrasta suuren huoneen, jossa on kaikki järjestettynä. Valmistakaa sinne ateria." He lähtivät matkaan, ja kaikki kävi niin kuin Jeesus oli heille sanonut. He valmistivat pääsiäisaterian.
DigiNovum kertoo asiasta seuraavaa;
Jeesus oli ennustanut monia yksityiskohtia. Jos jotkut niistä olisivat pettäneet, opetuslapset eivät olisi voineet suorittaa tehtäväänsä, mutta kaikki piti täsmälleen paikkansa. Evankelistalla näyttää olleen käsitys, että tässä vaikutti Jeesuksen yliluonnollinen tieto eikä asioita siis ollut järjestetty ennakolta. Muut kymmenen opetuslasta, näiden joukossa Juudas, eivät tietäneet, missä he söisivät.
Jos Juudas olisi tiennyt, missä Jeesus syö pääsiäisaterian, hän olisi voinut kavaltaa Jeesuksen jo silloin ja ehtoollisen asetussanat olivat jääneet lausumatta.
Luuk. 22:14-18. Kun hetki koitti, Jeesus kävi aterialle yhdessä apostolien kanssa. Hän sanoi heille: "Hartaasti olen halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne ennen kärsimystäni. Sillä minä sanon teille: enää en syö pääsiäisateriaa, ennen kuin se saa täyttymyksensä Jumalan valtakunnassa." Hän (Jeesus) otti käsiinsä maljan, kiitti Jumalaa ja sanoi: "Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne. Minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia, ennen kuin Jumalan valtakunta on tullut."
Juudas oli tässä vaiheessa vielä joukossa mukana.
Oli viidennen päivän ilta (torstai). Kun silloin ensimmäinen tähti ilmestyi iltataivaalle, alkoi juutalaisten kuudes päivä (perjantai). Viikko päättyi sapatinpäivään. Tämä raamatullinen viikkojärjestys muutettiin vuonna 1973, jolloin sunnuntaista tehtiin viikon viimeinen päivä lauantain/sapatin sijaan.
Netissä, seurakuntalainen-sivulla, on seuraava juttu pääsiäisateriasta;
Kristillisen pääsiäisenvieton juuret ovat juutalaisessa pääsiäisateriassa, mutta vuosisatojen aikana välimatkaa on kertynyt kosolti. Tiedetään, että apostolisen ajan seurakunta vietti juutalaista pääsiäisateriaa Jeesuksen antaman mallin mukaan muistaen samalla Vapahtajan kärsimystä ja kuolemaa. …
Eräs ikivanha tapa seder-aterialla on matsa-leivän piilottaminen. Pöydällä on kolme matsa-leipää päällekkäin. Niistä keskimmäinen, afikoman, symboloi vanhan perinteen mukaan pääsiäisen virheetöntä uhrilammasta. Aterian alkupuoliskolla tämä keskimmäinen leipä vedetään esiin pinosta ja murretaan puoliksi. Toinen puolisko kääritään lautasliinaan ja piilotetaan. Illan lopulla lapset saavat etsiä sen. Mielleyhtymät Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta, hautaan kätkemisestä ja ylösnousemuksesta ovat asiaa syvemmin tuntemattomallekin aivan ilmeisiä. Tätä tapahtumasarjaa juutalaiset maailmassa toistavat vuodesta toiseen. …
Aterian päätteeksi afikoman syödään viimeisenä suupalana. Uusi testamentti kertoo, kuinka Jeesus ollessaan pääsiäisaterialla ennen kärsimistään jakoi afikoman-leivän opetuslapsilleen: ”Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini.”Matt.26:26.
Juutalainen pääsiäispöytä yksityiskohtineen julistaa vuodesta ja vuosisadasta toiseen Messiaan kuolemaa ja ylösnousemusta, vaikka tämä merkitys on vielä useimpien osallistujien silmiltä kätkössä.
Sana elämään kommentaariraamattu kertoo seuraavaa;
Luukas mainitsee Jeesuksen ottaneen maljan kahdesti, mutta Matteus ja Markus puhuvat vain yhdestä kerrasta. Juutalaisten perinteisellä pääsiäisaterialla tarjotaan viiniä neljästi. Jeesus puhui ruumiistaan ja verestään tarjotessaan neljättä eli viimeistä viinimaljallista.
Kristityillä on erilaisia tulkintoja ehtoollisen merkityksestä. Yleisimpiä tulkintoja on kolme. Ensimmäisessä ajatellaan, että leipä ja viini todella muuttuvat Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Toisen näkemyksen mukaan ne eivät muutu mutta Kristus on kuitenkin uskon kautta läsnä niissä ja niiden kautta. Kolmannessa näkemyksessä muuttumattomina pidettävät leipä ja viini nähdään vertauskuvina, joiden avulla muistellaan Kristuksen uhria. Tulkinnasta riippumatta kaikki kristityt ovat yhtä mieltä siitä, että Herran aterialla muistellaan Jeesuksen ristinkuolemaa ja ajatellaan hänen paluutaan.
Luuk. 22:19. Sitten hän (Jeesus) otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni."
Liitetään tämä Jeesuksen toiminta, leivän siunaaminen, murtaminen ja opetuslapsille antaminen, edellä kerrotun tiedon yhteyteen. Kolmesta leivästä keskimmäinen murretaan. Minulle tämä kertoo kolmiyhteisestä Jumalasta ja siitä, että yksi Jumalan Persoona, Poika, suostui itse murrettavaksi meidän vuoksemme.
Jeesus syntyi ihmiseksi ja eli synnittömän ihmiselämän. Hänen ei olisi tarvinnut kuolla, sillä kuolema on synnin palkka (Room. 6:23). Jeesus, vaikka oli synnitön, otti ja kantoi meidän kaikkien syntivelan (Jes. 53:4-6). Se ihminen, joka suostuu tähän Jumalan ratkaisuun ja antaa syntivelkansa Jeesuksen kannettavaksi, on Jumalan silmissä kuollut yhdessä Jeesuksen kanssa sekä noussut kuolleista yhdessä Jeesuksen kanssa, eli hän on uudestisyntynyt. Tällä tavalla meidät on kätketty Jeesuksen Kristuksen ruumiiseen, niin Hänen kuolemassaan kuin ylösnousemisessaan (Room. 6:6-13). Tällä tavalla Jeesus antoi ruumiinsa meidän puolestamme. Kun me nautimme ehtoollisleipää, me joka kerta julistamme Herramme Jeesuksen Kristuksen kuolemaa puolestamme (1. Kor. 11:26, 29).
Room. 6:23. Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Jes. 53:4-6. Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen.
Room. 6:6-13. Tiedämme, että vanha minämme on yhdessä hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa emmekä enää olisi synnin orjia. Se, joka on kuollut, on näet päässyt vapaaksi synnin vallasta. Mutta jos kerran olemme kuolleet Kristuksen kanssa, uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan. Tiedämme, että koska Kristus on herätetty kuolleista, hän ei enää kuole eikä kuolemalla ole enää valtaa häneen. Kun Kristus kuoli, hän kertakaikkisesti kuoli eroon synnistä. Kun hän nyt elää, hän elää Jumalalle. Ajatelkaa tekin samoin itsestänne: te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa. Synti ei siis saa hallita teidän kuolevaista ruumistanne, niin että noudatatte sen himoja. Älkää antako ruumiinne jäseniä synnin käyttöön vääryyden aseiksi! Kun nyt kerran olette siirtyneet kuolemasta elämään, antakaa itsenne Jumalalle ja ruumiinne jäsenet hänelle vanhurskauden aseiksi!
1. Kor. 11:26, 29. Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee. … Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion.
Luuk. 22:20. Aterian jälkeen hän (Jeesus) samalla tavoin otti maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne.
Jumala oli jo Vanhan testamentin profeettojen kautta luvannut tehdä uuden liiton Israelin kansan kanssa. Tässä uudessa liitossa ei ole enää ulkoisia lain tauluja, vaan Jumalan Pyhä Henki kirjoittaa lait ihmisen sydämeen (Jer. 31:31-33). Se, joka hylkää Jeesuksen Kristuksen veren, hylkää samalla uuden liiton, Jumalan lapseuden ja syntien anteeksisaamisen (Hepr. 9:11-24).
Jer. 31:31-33. "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra. "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
Hepr. 9:11-24. Kristus, meitä odottavan hyvän ylipappi, on kuitenkin jo tullut. Hän on kulkenut suuremman ja täydellisemmän teltan kautta (ei ilmestysmajan kautta, vaan syntymällä ihmiseksi), jota ei ole tehty ihmiskäsin ja joka siis ei kuulu tähän luomakuntaan. Hän ei ole tuonut uhrina pukkien eikä sonnien verta, hän on uhrannut oman verensä. Näin hän on kertakaikkisesti täyttänyt tehtävänsä, astunut sisään kaikkeinpyhimpään (astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän Kaikkivaltiaan, oikealla puolella) ja hankkinut meille ikiajoiksi lunastuksen. Jos jo pukkien ja härkien veri ja saastuneiden päälle vihmottava hiehon tuhka puhdistaa ihmisen ulkonaisiin menoihin kelvolliseksi (vanhan liiton aikana synnit sai anteeksi uhraamalla uhrin Jumalan määräämällä tavalla), kuinka paljon paremmin puhdistaakaan Kristuksen veri! Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa. (Me emme voi itse enää uhrata Jumalalle yhtään mitään saadaksemme edes pienintäkään rikettämme anteeksi. Voimme vain vedota Jumalan omaan lupaukseen Jeesuksen sovintoveren riittävyydestä. Jos ja kun uskomme ilosanoman siitä, että Jeesuksen veri riittää, uskomme liittää meidät myös uuteen liittoon, jonka Jumala teki Jeesuksessa Kristuksessa. Liiton sinetiksi annettu Pyhä Henki kirjoittaa, jos vain sen sallimme, uuden lain vähitellen sydämeemme ja vasta silloin voimme palvella Jumalaa Jumalan itsensä tahtomalla tavalla.) Sitä varten Kristus on tullut uuden liiton välittäjäksi, että hänen kuolemansa vapauttaisi kaikki ensimmäisen liiton aikana tapahtuneista rikkomuksista ja että kutsutut niin saisivat heille luvatun iankaikkisen perinnön. Liitto on myös testamentti, ja testamentin tekijän kuolema on aina voitava näyttää toteen. (Jeesuksen elämästä ja kuolemasta, samoin kuin ylösnousemuksestakin on riittävät todisteet.) Testamenttihan astuu voimaan vasta sen tekijän kuoltua; tekijänsä eläessä sitä ei voida koskaan panna täytäntöön. Siksi ei ensimmäistäkään liittoa voitu vahvistaa ilman verta. Luettuaan kansalle lain käskyt Mooses otti sonnien ja pukkien verta sekä vettä, punaista villaa ja iisopinvarsia ja vihmoi lain kirjan ja koko kansan sanoen: "Tämä on sen liiton veri, jonka Jumala on teille säätänyt." Samalla tavoin hän vihmoi verta teltan ja kaikkien jumalanpalveluksessa käytettävien esineiden päälle. Lain mukaan melkein kaikki puhdistetaan verellä, eikä anteeksianto ole mahdollinen, ellei vuodateta uhriverta. (Anteeksianto ei ole mahdollinen, jos hylkää Jeesuksen Kristuksen sovintoveren omalla kohdallaan.) Kun siis taivaan todellisuuden kuvat on näin puhdistettava, tulee itse todellisuus puhdistaa paremmin uhrein. Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön, joka on vain todellisen pyhäkön kuva, vaan itse taivaaseen ollakseen nyt Jumalan edessä puhumassa meidän puolestamme.
Juudas oli tässä vaiheessa vielä joukossa mukana. Syntien anteeksiantamus olisi koskenut myös häntä, jos hän olisi nöyrtynyt. Juudas kyllä myöhemmin tunnusti tehneensä syntiä (Matt. 26:3-5), mutta se ei ole vielä nöyrtymistä. Nöyrtymistä on suunnanmuutos Jeesuksen Kristuksen luo.
Matt. 26:3-5. Kun Juudas, Jeesuksen kavaltaja, näki että Jeesus oli tuomittu kuolemaan, hän katui tekoaan. Hän vei saamansa kolmekymmentä hopearahaa takaisin ylipapeille ja vanhimmille ja sanoi: "Tein väärin, kun kavalsin viattoman veren." Mutta he vastasivat: "Mitä se meitä liikuttaa? Omapa on asiasi." Silloin Juudas paiskasi rahat temppeliin, meni pois ja hirttäytyi.
Luuk. 22:21-23. Mutta tälle samalle pöydälle ojentaa yhdessä minun kanssani kätensä myös minun kavaltajani. Ihmisen Poika lähtee täältä juuri niin kuin hänen on määrä lähteä, mutta voi sitä, josta tulee hänen kavaltajansa!" Opetuslapset alkoivat kysellä toisiltaan, kuka heistä se saattaisi olla.
Me ihmiset emme kykene varmuudella erottamaan sitä, kuka uskoo ja kuka ei, sillä me tuijotamme liikaa ulkoisiin merkkeihin. Jumala ei olekaan antanut sitä meidän tehtäväksemme, vaan huolehtii siitä itse. Sitä varten Hän on joillekin lapsilleen antanut henkien erottamisen armolahjan.
Luuk. 22:24. Opetuslasten kesken syntyi myös kiistaa siitä, ketä heistä olisi pidettävä suurimpana.
Opetuslapset olivat vielä vanhan luontonsa vallassa. Uusi liitto Jeesuksen veressä ja Pyhän Hengen vuodatus olivat vielä edessäpäin.
Luuk. 22:25-27. Silloin Jeesus sanoi heille: "Kuninkaat hallitsevat herroina kansojaan, ja vallanpitäjät vaativat, että heitä kutsutaan hyväntekijöiksi. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka teidän joukossanne on suurin, se olkoon kuin nuorin, ja joka on johtaja, olkoon kuin palvelija. Kumpi on suurempi, se, joka on aterialla, vai se, joka palvelee häntä? Eikö se, joka on aterialla? Mutta minä olen teidän keskellänne niin kuin se, joka palvelee.
Oikealla tavalla palveleminen on äärimmäisen vaikeaa. Vanhan luontonsa vallassa oleva ihminen joko asettuu itse palveltavaksi tai palvelee muita saadakseen huomiota tai kunniaa. Vain Pyhä Henki saa meissä oikean palveluasenteen aikaan.
Luuk. 22:28-29. "Koko ajan, kaikissa koettelemuksissani, te olette pysyneet minun kanssani. Niinpä minä annan teille kuninkaallisen vallan, niin kuin Isäni on minulle antanut.
Myös ne, jotka vain harrastavat Jeesuksen seuraa, ilman että ovat päästäneet Kristuksen sydämeensä asti, luulevat omistavansa tämän "kuninkaallisen vallan". Mutta heillä ei ole Pyhää Henkeä ja siksi monet heistä ovat jumalattomia fariseuksia, julmia susia muille kristityille.
Kannattaa muistaa, että vain Jeesus antaa tämän vallan. Ja tämä valta on samanlaista valtaa, minkä Jeesus oli Isältään Jumalalta saanut maanpäällisen vaelluksensa ajaksi. Se valta oli valtaa palvella muita ja kärsiä heidän takiaan.
Luuk. 22:30. Te saatte minun valtakunnassani syödä ja juoda minun pöydässäni, ja te istutte valtaistuimilla ja hallitsette Israelin kahtatoista heimoa.
Opetuslasten kesken oli syntynyt kiistaa siitä, kuka heistä olisi suurin. Jeesus kyllä lupaa heille kaikille palkan, mutta se palkka tulee täysimääräisenä vasta taivaassa. Täällä maan päällä Jeesuksen valtakunta on vielä salattu – ja salatussa valtakunnassa ensimmäiset paikatkin ovat vielä näkymättömiä. Täällä maan päällä meillä on ehtoollinen, jossa me syömme ja juomme Jeesuksen pöydässä. Hallintavaltana meillä on rukous ja palvelu (Jaak. 5:16, Luuk. 22:25-27). Itse asiassa Kristus itse hallitsee meidän päänämme meidän kauttamme kyseisillä tavoilla (Joh. 15:5). Vasta taivaassa me saamme jotain sellaista, mihin maanpäällinen käsityskykymme ei ylety (1. Kor. 2:9).
Jaak. 5:16. Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan.
Luuk. 22:25-27. Silloin Jeesus sanoi heille: "Kuninkaat hallitsevat herroina kansojaan, ja vallanpitäjät vaativat, että heitä kutsutaan hyväntekijöiksi. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka teidän joukossanne on suurin, se olkoon kuin nuorin, ja joka on johtaja, olkoon kuin palvelija. Kumpi on suurempi, se, joka on aterialla, vai se, joka palvelee häntä? Eikö se, joka on aterialla? Mutta minä olen teidän keskellänne niin kuin se, joka palvelee.
Joh. 15:5. Ilman minua (Jeesusta) te ette saa aikaan mitään.
1. Kor. 2:9. Me julistamme, niin kuin on kirjoitettu, mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.
Se, miten oma käsitykseni Kristuksen valtakunnan odottamisesta on muuttunut, menee seuraavasti;
Aikaisemmin odotin ja toivoin Jeesuksen paluuta (paruusia), koska ajattelin Jumalan valtakunnan tulevan Jeesuksen palatessa voimassaan.
- Jeesuksen takaisin tulemiseen liittyvät ajatukseni askartelivat Hänen paluussaan ja siinä, että olisin Hänen tullessaan Hänelle kelvollinen. Hyviä ajatuksia – mutta olin kuitenkin täynnä itseäni.
- Ilmestyskirjan loppuosassa on lause; "Henki ja (seurakunta)morsian sanovat: "Tule!" Joka tämän kuulee, sanokoon: "Tule!" Luulin tämän lauseen koskevan sen pyytämistä, että Jeesus tulisi takaisin. En ymmärtänyt ollenkaan sitä, miksi Jeesus jatkoi välittömästi; "Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä." (Ilm. 22:12-17)
- Sivuutin Jeesuksen paluuseen (paruusia) liittyvän toisen puolen, Jeesuksen läsnäolon. Paruusia tarkoittaa; sekä tulemista että läsnäoloa.
Ilm. 22:12-17. "Minä (Jeesus) tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu. "Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa: he pääsevät syömään elämän puusta ja saavat mennä porteista sisälle kaupunkiin. Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä. "Minä, Jeesus, olen lähettänyt enkelin luoksenne, jotta seurakunnat saisivat tämän todistuksen. Minä olen Daavidin juuriverso ja suku, kirkas aamutähti."
Henki ja morsian sanovat: "Tule!" (Ei kukaan voi tulla Jeesuksen luo, ellei Isä Jumala Hengellään häntä vedä, Joh. 6:44. Tässä vetämisessä Jumala käyttää ihmissiteitä ja rakkauden köysiä, eli seurakuntamorsiantaan, Hoos. 11:4 1933/38 käännös. Joka tämän kuulee, sanokoon: "Tule!" Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä. (Tässä ihmisiä kutsutaan Jeesuksen Kristuksen luo saaman syntinsä anteeksi.)
Nyt, vaikka edelleen odotan Herrani Jeesuksen Kristuksen paluuta, kiinnitän enemmän huomiotani Hänen läsnäoloonsa. Kun Henki ja seurakuntamorsian sanovat "tule", se tarkoittaa kutsua uskosta osattomille tulemaan Jeesuksen Kristuksen luo. He eivät useinkaan tule, elleivät he tiedosta omaa syyllisyyttään, eli eivät ole janoisia ja tiedosta sitä, että välit Pyhän Jumalan kanssa tulee saada kuntoon. (Jer. 2:13, Joh. 4:10-14, Joh. 7:37-39)
Jer. 2:13. Minun kansani on tehnyt syntiä kaksin verroin: minut, elävän veden lähteen, se on hylännyt ja hakannut itselleen vesisäiliöitä, särkyviä säiliöitä, jotka eivät vettä pidä.
Joh. 4:10-14. Jeesus sanoi naiselle (Sykarin kaivolla): "Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä." Nainen sanoi: "Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin." Jeesus vastasi hänelle: "Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä." (Jeesus antaa meille Pyhän Hengen, ja itsensä.)
Joh. 7:37-39. Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan." Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.