30.10.2024 Sakari Tuunainen Beeta-alustus; Armolahjoista
Seuraavassa roomalaiskirjeen teksti on mustalla tekstillä.
Omat kommenttini ovat tällaisella sinisellä tekstillä.
Aiheeseen liittyvät muut raamatunkohdat ovat mustalla kursivoidulla.
Armolahjoista
Tässä alustuksessa käsitellään Jumalan lapsilleen antamia työkaluja, armolahjoja. Armolahjoja saadakseen on ensin omistettava armo. Sisäinen muutos Jumalan lapsessa, se miten Kristus saa muotoa hänessä, tulee ensisijaisesti näkyviin Hengen hedelmänä, ei armolahjoina. Armolahjat jäävät turhiksi, ellei Jeesus saa hallita elämää.
Room. 12:6. Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja.
Jumala haluaa pitää huolta sekä valtakunnastaan maan päällä että jokaisesta yksittäisestä lapsestaan. Tähän Jumalan huolenpitoon liittyvät myös armolahjat.
Kaikki armolahjat liittyvät seurakunnan menestymiseen ja hyvinvointiin.
Evankelistan armolahja liittyy uskovan seurakunnan kasvuun.
Kielillä puhumisen armolahja liittyy ensisijaisesti yksittäisen uskovan omaan kasvuun ja eheytymiseen.
Sana elämään kommentaariraamatun mukaan;
Jumala antaa meille lahjoja, joilla voimme rakentaa hänen seurakuntaansa. Kaikki kyvyt ja lahjat tulevat häneltä, ja ne ovat ainutlaatuisia niin kuin me itsekin. Pysymällä Kristuksessa opimme tuntemaan itseämme ja sitä, mitä osaamme tehdä parhaiten, ja voimme antaa lahjamme Jumalan käyttöön kokosydämisesti. Jumalan lahjat ovat erilaisia, ja niillä on erilainen voima ja vaikutus hänen viisautensa ja armonsa mukaan, ei meidän uskomme mukaan. Tehtävämme on pysyä uskollisina ja pyrkiä palvelemaan toisiamme sillä, mitä Jumala on meille antanut.
Kenelläkään ei ole kaikkia armolahjoja. Kun löytää omat lahjansa, jotka eivät välttämättä ole edes seuraavassa luettelossa (luettelo myöhemmin), on hyvä pyytää Jumalaa näyttämään, miten niillä voi rakentaa seurakuntaa. Samalla pitää muistaa, että omilla lahjoillaan ei voi yksistään tehdä seurakunnan työtä. Saamme olla kiitollisia niistä ihmisistä, joiden lahjat ovat täysin erilaisia kuin omamme. Yhdessä täydennämme toistemme heikkouksia ja puutteita ja voimme rakentaa Kristuksen seurakuntaa.
Armo-käsitettä valottaa Aapeli Saarisalon tekemä Raamatun Sanakirja mm. seuraavasti:
Jumala vanhurskauttaa jumalattoman. Paradoksi (järjen vastaisuus) on siinä, että Jumalan vanhurskaus ja rakkaus yhtyvät ristissä kummankaan menettämättä mitään luonnostaan. Armo on ensi sijassa uuden elämän armoa, joka ilmenee kasvamisessa (Kristus saa meissä muotoa) ja sanan synnyttämässä uskossa. Armo on eläväksi tekevä voima, Ef. 2:5. Armo on myös vapautusta synnin syyllisyydestä ja vallasta, Tit. 2:11-12. Armo on lahja. Mutta Paavali ei puhu armosta minään itsestään selvänä järjellisenä asiana, vaan aina sovituksen yhteydessä. Armo, Jumalan Kristuksessa ilmenevä pelastava rakkaus, on täysin suvereeninen (yksin Jumalan päätettävissä) ja edellytyksetön (ei edellytä kohteeltaan toimenpiteitä).
Evankelisen käsityksen mukaan armo on katkenneen persoonallisen suhteen uudistuminen, joka esiintyy syntien anteeksiantamuksena. Pääajatukset ovat: 1) kaikki pelastus-armo keskittyy Kristukseen. 2) Tämä pelastava ja uudistava armo on niin avara, että toisaalta parhainkaan ei kelpaa Jumalalle, toisaalta huonoinkaan ei ole suljettu pois armosta.
Ef. 2:5. hän (Jumala) teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu.
Tit. 2:11-13. Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa, kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä.
Hyvyytensä tähden yksikään ihminen ei kelpaa Jumalalle, eikä paraskaan ihmisen tekemä teko kelpaa Jumalalle. Mutta huonointakaan ihmistä ei Jumala hänen huonoutensa takia hylkää.
Kuinka ihminen sitten voi tehdä Jumalan mielen mukaisia tekoja, jos hän ei siihen ollenkaan kykene? Ensin ihmisen on suostuttava tulemaan Jeesuksen sovintoveren alle saamaan syntinsä anteeksi jotta Jumala voisi synnyttää hänet uudesti ylhäältä lapsekseen. Vasta tämän jälkeen Jumala voi vähitellen vaikuttaa uudestisyntyneessä lapsessaan Hengen hedelmää ja oikeanlaiset teot mutta vain sitä mukaa, miten sallimme Jumalan Hengen meissä vaikuttaa (Gal. 5:22-23, Fil. 2:13).
Gal. 5:22-23. Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.
Fil. 2:13. Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa.
Otan tähän Vilho Rantasen runon, ”neuvon sana”, kirjasta ”runot”.
Oi älä liiaks` luota pyhyytees, voit löytää pedon sielus kellarista. Kun joku ärsyttää, se tulee päin ja pudottaa sun ihan yllättäin hataran hurskautes unelmista. |
On ehkä viisaampaa, jos vaellat vain hyvin soukin siivin tiesi kaidan. On monet tähden lailla leimahtain mukana olleet pienen hetken vain ja maailmaan hypänneet taas yli laidan. |
Viis välittää tää maa sun opistas, sun elämääs se puntaroi ja tarkkaa. Jos olet kristitty, se huomataan, ei sanat sievät suurta aikaan saa, ei niistä kukaan maksa yhtä markkaa. |
Room. 12:6. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa.
Sana elämään kommentaariraamatun mukaan;
Raamatussa profetoiminen ei aina tarkoita tulevaisuuden ennustamista. Usein se tarkoittaa Jumalan sanoman julistamista (1. Kor. 14:1-3).
1. Kor. 14:1-3. Pyrkikää rakkauteen, mutta tavoitelkaa myös henkilahjoja, ennen kaikkea profetoimisen lahjaa. Kielillä puhuva ei näet puhu ihmisille vaan Jumalalle; kukaan ei ymmärrä häntä, Hengen valtaamana hän puhuu salaisuuksia. Mutta se, joka profetoi, puhuu ihmisille: hän rakentaa, kehottaa ja lohduttaa.
Profetoija ei sanomallaan hajota eikä revi, vaan rakentaa muita. Profetoija ei myöskään julista totuuksia kylmästi vaan lohduttaa (1. Kor. 14:3). Jos henkilö ei ole itse saanut rakkautta tarpeeksi, ei hän kykene myöskään rakastamaan muita oikealla tavalla (1. Joh. 4:19, 1. Kor. 13:2), ja siksi hänellä ei myöskään ole oikealla tavalla toimivaa profetoimisen lahjaa. Jumalan rakkauden kokeminen voi ajan myötä korjata asian.
1. Kor. 14:3. Mutta se, joka profetoi, puhuu ihmisille: hän rakentaa, kehottaa ja lohduttaa.
1. Joh. 4:19. Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.
1. Kor. 13:2. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.
”Käyttäköön profetoimisen lahjaa sen mukaan kuin hänellä on uskoa.” Mitä tarkoittaa se, että profetoimisen lahja on sidoksissa uskoon? Seuraavat raamatunkohdat ehkä selventävät asiaa.
Luuk. 17:5. Apostolit sanoivat Herralle: "Anna meille vahvempi usko!" (Mekin voimme pyytää Jumalalta vahvempaa uskoa. Profeetan tehtävän Jumalalta saaneen kannattaisi myös pyytää enemmän rakkautta. Voitaisiin sanoa, että usko saa kyllä lahjan toimimaan mutta rakkaus ohjaa sen oikeaan suuntaan ”karikoiden ohi”.)
Room. 10:17. Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. (Profeetallinen julistus on aina yhdenmukainen Jumalan sanan, Raamatun, kanssa. Jumalan sanan tunteminen on välttämätöntä varsinkin silloin, kun profeetta Jumalan käskyn mukaisesti arvioi muiden sanomisia; 1. Kor. 14:29.)
Hepr. 12: 1-2. … pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. (Profeetalla ei saa olla tunnollaan tunnustamattomia syntejä. Jos on, hänen uskonsa on karilla, eikä hänen profeetallisuutensa ole enää Jumalan mielen mukainen eikä tuota Jumalalle kunniaa; Hepr. 11:6.)
Gal. 5:6. Kristuksessa Jeesuksessa on yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko. (Jollei profeetan julistus tule esiin rakkaudellisesti, hänen uskonsa tuo esiin vain kylmän totuuden ja silloin hän julistamisellaan saa aikaan vahinkoa. Rakkaudellisuus on eri asia kuin ihmisten mielistely ja heidän korvasyyhyynsä puhuminen.)
1. Tim. 1:14. Meidän Herramme armo on ollut yltäkylläinen, samoin se usko ja rakkaus, jonka Kristus Jeesus saa aikaan. (Profeetan itsensä on pysyttävä armon alla, Kristuksen sovintoveren alla. Ellei pysy, usko hiipuu ja rakkaus kylmenee.)
1. Tim. 5:8. Mutta se, joka ei huolehdi omaisistaan ja kaikkein lähimmistään, on kieltänyt uskonsa ja on epäuskoista pahempi. (Profeettakaan ei voi vedota Jumalalta saamaansa sanaan tai tehtävään oikeuttaakseen itselleen jotain Raamatun sanan vastaista. Jos vetoaa, on ylpeys tullut uskon tilalle.)
1. Tim. 6:6-9. Suuri rikkauden lähde usko kyllä onkin, kun tyydymme siihen mitä meillä on. Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä. Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon. (Sellaiseen profeettaan, joka profetoi palkkaa vastaan, tulee suhtautua varauksellisesti.)
2. Tim. 1:13-14. Pidä esikuvanasi niitä terveitä opetuksia, jotka olet minulta (Paavalilta) kuullut, ja säilytä se usko ja rakkaus, jonka Kristus Jeesus saa aikaan. Pidä meissä asuvan Pyhän Hengen avulla tallessa se hyvä, mikä on uskottu haltuusi. (Pyhä Henki, joka lahjan antaa, ei koskaan toimi Raamatun sanan vastaisesti.)
Tit. 3:14. Myös meihin kuuluvien on opittava tarpeen vaatiessa tekemään hyvää, muuten heidän uskonsa jää hedelmättömäksi. (Jos profeetan oma elämä ei ole sopusoinnussa Raamattuun perustuvan kristillisen opin ja uskon kanssa, hänen profetoimisensakin jää hedelmättömäksi.)
Tunnen erään kristityn, joka profetoi nuorelle pariskunnalle pelkkiä hyvältä kuulostavia asioita. Esim. miten Jumala tulisi tekemään heidän lapsistaan aikuisena suuria aseita itselleen – ja sai pariskunnalta merkittävän rahalahjoituksen itselleen. Kymmenkunta vuotta tämä ”profeetta” pystyi kätkemään sudenkarvansa, ennen kuin hän paljastui narsistiksi.
Toisessakin tapauksessa henkilö sai mieleisensä profetian. Profetian saanut henkilö oli sidoksissa työhön, joka ei enää tuntunut mielekkäältä, mutta siitä työstä ei oikein voinut päästä eroonkaan. Hänelle profetoitiin, että Jumala tulisi ottamaan hänet pois siitä työstä ja antaisi uuden mielekkään työn. ”Että hänen ei tarvitsisi enää lakaista muiden roskia.” Profetian saanut henkilö pohti, voiko sellainen profetia olla oikea, joka tuntuu vastaavan sydämen salaisimpiinkin toiveisiin. Kesti pari vuotta ja sitten profetia toteutui juuri kerrotun mukaisena.
Sellaiseen profeettaan, joka ennustaa tulevaisuutta, ei lähtökohtaisesti kannata uskoa, koska silloin alkaa itse alitajuisesti toteuttaa saamaansa profetiaa. Jos profetia on Jumalalta, se toteutuu varmasti, siitä riippumatta uskonko siihen itse vai enkö usko.
P. Heikkilä kertoi profetoimisen lahjasta seuraavaa ollessaan Vihdissä opettamassa armolahjoista.
Jumalan antama erityinen kyky välittää Pyhältä Hengeltä saatu viesti seurakunnalle tai henkilölle. Paavali määrittelee sen näin: ”Profetoiva puhuu ihmisille rakennukseksi, kehotukseksi ja lohdutukseksi” (1. Kor. 14:3). Hänen mielestään se on erityisen tavoiteltava ja tärkeä lahja (1. Kor. 14:1). Siksi siihen pitää aina liittyä oikea arviointi eli sanoma tutkitaan Raamatun valossa ja vahvistetaan toisten uskovien toimesta. Jumalallinen lahja on aina inhimillisessä käytössä ja siksi siihen saattaa tulla mukaan ”astian makua”. Se ei kuitenkaan saa millään tavalla vähentää tämän lahjan arvoa. Profetia tuo kunnian Jeesukselle ja johdattaa hänen luokseen (Ilm. 19:10). Profetia voi liittyä joko tähän hetkeen tai tulevaisuuteen. Parastakaan profetiaa ei saa koskaan nostaa Raamatun rinnalle, vaan kaikki ovat Raamatun sanalle alamaisia. Tervehenkisten profetioiden sanoma onkin useimmiten hyvin raamatullinen, siinä on kehotusta parannuksen tekemiseen, lupauksia Jumalan siunauksesta ja tärkeänä tunnusmerkkinä on rakkaus. Paavali rohkaisee meitä kaikkia 1. Kor. 14:31; ”Kaikki te voitte profetoida, kukin vuorollanne, jotta kaikki oppisivat ja saisivat rohkaisua.” Paavalin mukaan profetoiminen on merkki uskoville, 1. Kor. 14:22.
Room. 12:7. Palvelutehtävän (virka-aseman) saanut palvelkoon, …
Meillä on monenlaisia palvelutehtäviä. Merkittävin ja samalla laiminlyödyin palvelutehtävä on jokaisella johtoasemassa olevalla (Luuk. 22:25-27).
Luuk. 22:25-27. Silloin Jeesus sanoi heille (opetuslapsilleen): "Kuninkaat hallitsevat herroina kansojaan, ja vallanpitäjät vaativat, että heitä kutsutaan hyväntekijöiksi. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka teidän joukossanne on suurin, se olkoon kuin nuorin, ja joka on johtaja, olkoon kuin palvelija. (Jollei johtajalla ole palvelemisen armolahjaa johtamisen lahjan lisäksi, hänen alaisensa ja johdettavansa kärsivät hänen johtamistyylistään. Jokainen johtaja joutuu kerran tekemään Jumalalle tiliä jokaisesta alaisestaan; Hepr. 13:17.) Kumpi on suurempi, se, joka on aterialla, vai se, joka palvelee häntä? Eikö se, joka on aterialla? Mutta minä (Jeesus) olen teidän keskellänne niin kuin se, joka palvelee.
Kun palvelemme muita, palvelemme tietämättämme myös Jeesusta (Joh. 12:26, Room. 12:11, 1. Piet. 4:11).
Joh. 12:26. Jos joku tahtoo olla minun (Jeesuksen) palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.
Room. 12:11. Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa.
1. Piet. 4:11. … joka palvelee, palvelkoon voimalla, jonka Jumala antaa, jotta Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen on kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen. (Palvelu jää lähes turhaksi, jos ei koskaan kerro Jeesuksesta.)
Palvelutehtävää ei kykene tekemään oikein ilman Jumalalta saatua rakkautta (Room. 12:10-11). Joka ikinen armolahja on annettu muiden palvelemista varten (1. Piet. 4:10), osittaisena poikkeuksena kielillä puhuminen.
Room. 12:10-11. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne.
1. Piet. 4:10. Palvelkaa kukin toistanne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina.
P. Heikkilä kertoi seuraavaa palvelemisen lahjasta ollessaan Vihdissä opettamassa armolahjoista.
Lahjan käyttäjä näkee, missä apua tarvitaan ja ymmärtää auttamisen Jumalan antamaksi tehtäväksi. Palveleminen kohdistuu ryhmiin ja järjestöihin (toisin kuin avustamisen lahja, joka keskittyy yksittäisen ihmisen palvelemiseen). Alkukielessä tästä lahjasta käytetään tuttua ”diakonia” sanaa, joka tarkoittaa juuri palvelemista. Näyttää ehkä ulospäin pieneltä ja vähäpätöiseltä, mutta Jeesuksen oman opetuksen mukaan suurin ei olekaan se, joka johtaa, vaan se, joka palvelee. Esimerkkinä alkuseurakunnan elämään vaikuttaneet naiset Foibe ja Priscilla, joiden palvelutyön Paavali mainitsee Roomalaiskirjeen 16. luvun alussa.
Room. 12:7. … opetustehtävän saanut opettakoon,
Opetustehtävässä olevan on puhuttava Jumalan antamin sanoin, muuten puhuja ei kirkasta Jumalan kunniaa vaan itseään (1. Piet. 4:11). Kaikki Jumalan lapsetkin hairahtuvat jossain ja siksi me tarvitsemme joka päivä anteeksiantoa Jeesuksen sovintoveressä. Opettajan hairahdus puheissaan on kuitenkin astetta vakavampi, koska silloin hän opettaa muita tulemaan mukaan omaan hairahdukseensa (Jaak. 3:1-2).
1. Piet. 4:11. Joka puhuu, puhukoon Jumalan antamin sanoin, ja joka palvelee, palvelkoon voimalla, jonka Jumala antaa, jotta Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen on kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen. (Pietari pitää samanarvoisina ja yhtä tärkeänä sekä muille puhumista että heidän palvelemistaan. Puheet ilman Jumalan tuntemista ja Jumalan antamaa rakkautta ovat joko yhtä tyhjän kanssa tai peräti vahingollisia.)
Jaak. 3:1-2. Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi, sillä te tiedätte, että meidät opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin. Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan.
Jollei opetustehtävää ole saatu Jumalalta, toimitaan useimmiten oman viisauden varassa harhaopettajina (Jaak. 3:15). Tämä on ongelma nykyisin, koska pätevyysvaatimuksena korostetaan suoritettua tutkintoa. Kukaan ei ole valmis opetustehtävään kerralla, vaan siihen opitaan ja kasvetaan vähitellen lukemalla ja opiskelemalla Jumalan sanaa. Sanan opiskelukaan ei yksinään riitä, vaan koko elämä on annettava Jeesuksen sovintoveren alle ja pyydettävä itselle Pyhän Hengen johdatusta.
Se, että joku on seurakunnassa profeetta tai opettaja tai johtaja, ei tarkoita sitä, että he olisivat tämän tehtävän saaneet Jumalalta (1. Kor. 12:28-30, Ef. 4:11-12). Liian moni on toimessaan vain sen tuoman arvovallan, aseman tai rahan takia. Kun nykyään katselee kirkon hajaannusta sekä joidenkin kirkon työntekijöiden harjoittamaa Raamatun ja kirkon oman virallisen opin vastaista toimintaa, on näiden toimeksiantajana joku muu kuin Jumala (2. Piet. 2:1, Matt. 7:20-23, Tit. 3:10-11).
Jaak.3:14-15. Mutta jos teidän sydäntänne hallitsee katkera kateus ja riidanhalu, älkää vastoin totuutta kerskuko kuvitellulla viisaudellanne. Sellainen ei ole ylhäältä tulevaa viisautta, vaan maallista, ihmisistä tulevaa, pahojen henkien viisautta.
1. Kor. 12:28-30. Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä. Eivät kai kaikki ole apostoleja? Tai profeettoja? Tai opettajia? Tai ihmeiden tekijöitä? Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse tällaista puhetta?
Ef. 4:11-12. Hän (Kristus) antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. (Jos joku ei sitoudu Raamatun sanan noudattamiseen, hän ei rakenna seurakuntaa vaan aina hajottaa sitä.)
2. Piet. 2:1. Israelin kansan keskuudessa esiintyi kuitenkin myös vääriä profeettoja, ja samoin on teidänkin joukkoonne ilmestyvä vääriä opettajia. He salakuljettavat teidän keskuuteenne tuhoisia harhaoppeja, jopa kieltävät herransa, joka on ostanut heidät omikseen. (Väärät opettajat kyllä sanovat ”Herra Herra”, mutta he joko kieltävät Herransa sanan tai sitten eivät ole Häntä Herranaan koskaan tunteneetkaan; Matt. 7:20-23).
Matt. 7:20-23. Hedelmistä te siis tunnette heidät. "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.' Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!' (Jumalan tahto on ilmoitettu meille Raamatussa. Joka poikkeaa Raamatun ilmoituksesta on aina vääryydentekijä.)
Tit. 3:10-11. Karta harhaoppista ihmistä, kun ensin olet ojentanut häntä kerran tai kahdesti. Sinähän tiedät, että tuollainen ihminen on kieroutunut ja tekee syntiä. Hän tuomitsee itse itsensä. (Yksittäisiä harhaoppisia henkilöitä emme lähde tuomitsemaan. He tuomitsevat itse itsensä. Oman mielipiteemme me voimme kertoa heille, mutta rakkaudellisesti. Sen jälkeen voimme rukoilla heille kääntymystä.)
P. Heikkilä kertoi seuraavaa opettamisen lahjasta ollessaan Vihdissä opettamassa armolahjoista.
Se on armolahja, jonka avulla Raamatun opetus muuttuu teoreettisten tietojen jakamisesta Jumalan elävällä Sanalla hoitamiseksi. Siinä siis Pyhän Hengen voitelu tuo opetukseen aivan uuden ulottuvuuden, jota ei inhimillisin keinoin saavuteta. Tämän lahjan avulla myös kuulijat ymmärtävät ja sisäistävät opetuksen paremmin.
Room. 12:8. rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. …
P. Heikkilä kertoi seuraavaa ollessaan Vihdissä opettamassa armolahjoista. Hän yhdistää kehottamisen / rohkaisemisen / sielunhoidon lahjat seuraavasti:
Lahja, jonka avulla voidaan huomata lähimmäinen, pysähtyä hänen rinnalleen, lohduttaa ja rohkaista häntä erityisellä tavalla. Pyhän Hengen läsnäolo tuo tilanteeseen erittäin vapauttavan ja eheyttävän vaikutuksen. Toimii usein henkilökohtaisessa keskustelussa ja sielunhoidossa, mutta myös julistus- ja opetustilanteessa. Esimerkkinä Paavalin työtoveri Barnabas, jonka nimikin merkitsee kehottajaa (Apt. 11:20-26).
Sielunhoidon lahja toimii oikein vain sellaisella henkilöllä, joka on Kristuksen sovintoveren turvissa uskaltanut katsoa oman sielunsa pimeyteen ja tullut ensin itse hoidetuksi.
Room. 12:8. … Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; …
P. Heikkilä kertoi seuraavaa antamisen lahjasta ollessaan Vihdissä opettamassa armolahjoista.
Antaminen / omastaan uhraaminen kuuluu kaikille kristityille [”Älkää unohtako tehdä hyvää ja jakaa omastanne, sillä sen kaltaisiin uhreihin Jumala mielistyy (Hepr. 13:16)], mutta tämän armolahjan saaneille se on erityinen Pyhän Hengen antama tehtävä. Antamisen armolahjan saanut uhraa avokätisesti Jumalan valtakunnan työhön. Hänellä on halu ja kyky antaa omastaan sekä näkökyky siihen, missä taloudellista tukea kulloinkin tarvitaan. Esimerkkinä Makedonian kristityt, jotka antoivat puutteestaan (2. Kor. 8:2-5). Samoin tuttu köyhän lesken uhri (Mark. 12:41-44).
Room. 12:8. … joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; …
P. Heikkilä kertoi seuraavaa johtamisen lahjasta ollessaan Vihdissä opettamassa armolahjoista.
Lahjan käyttäjä osaa asettaa työntekijöille/ seurakuntalaisille Jumalan mielen mukaiset tavoitteet ja pystyy motivoimaan heidät toimimaan yhdessä tavoitteiden saavuttamiseksi. Eli hänellä on erityinen kyky nähdä pidemmälle kuin muut ja toimia sen edellyttämällä tavalla. Häntä seurataan omasta vapaasta tahdosta (ei pakosta) ja hänen neuvojaan kuunnellaan. Lahjan käyttäjien ei myöskään tarvitse korostaa auktoriteettiaan. Lähes 70 %:lla tämän lahjan käyttäjistä on myös organisoinnin lahja.
Room. 12:8. … joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin.
P. Heikkilä kertoi seuraavaa tästä laupeuden lahjasta ollessaan Vihdissä opettamassa armolahjoista.
Lahja auttaa osoittamaan myötätuntoa ja palvelevaa rakkautta niille, jotka ovat ahdingossa henkisesti, ruumiillisesti tai hengellisesti. Pyhän Hengen antama kyky lievittää inhimillistä hätää ja tuskaa. Kun kehottamisen lahja auttaa ihmistä rakkauden sanoilla, niin tämä lahja auttaa heitä rakkauden teoilla.
Tämän Roomalaiskirjeessä olevan armolahjaluettelon lisäksi Raamatusta löytyy lisäksi myös muita armolahjoja. Tämän lisäyksenkään kanssa armolahjaluettelo ei ole tyhjentävä.
Näitä armolahjoja ei tässä alustuksessa käsitellä tarkemmin.
Viisauden sanojen lahja,
tiedon sanojen lahja,
parantamisen lahjat,
uskon lahja,
voimallisten tekojen lahja,
henkien erottamisen lahja,
henkien ulosajamisen lahja,
kielillä puhumisen lahja,
kielten selittämisen lahja,
apostolin lahja,
avustamisen lahja,
organisoinnin lahja,
evankelioinnin lahja,
paimenen lahja,
ilmestyksen lahja,
musiikin lahja,
naimattomuuden lahja,
vapaaehtoisen köyhyyden lahja,
kärsimisen/ marttyyriuden lahja,
lähetystyön lahja,
vieraanvaraisuuden lahja,
rukouksen lahja,
virvoittamisen lahja,
luovan ilmaisun lahja,
kädentaitojen lahja.