21.12.2024 Sakari Tuunainen Beeta-alustus; Heikko vai vahva?


Seuraavassa roomalaiskirjeen teksti on mustalla tekstillä.

Omat kommenttini ovat tällaisella sinisellä tekstillä.

Aiheeseen liittyvät muut raamatunkohdat ovat mustalla kursivoidulla.


Heikko vai vahva?


Room. 14:1. Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko, älkääkä ruvetko kiistelemään mielipiteistä.

Uskovaisia on monenlaisia. Esim.:

Hepr. 12:1-2. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme (eläminen kristittynä), katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. (Tärkeintä on pysyä Jeesuksen ja Hänen sanansa yhteydessä. Kyllä Jeesus silloin pitää huolta myös uskomme laadusta ja siitä, että uskomme tulee myös oikealla tavalla näkyviin.)

1. Kor. 10:12-13. Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu. Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. (Kiusaus on vaarallisin sellaiselle, joka luulee seisovansa eli olevansa vahva.) Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää. (Jos kiusaus olisi meille vastenmielinen, emme me siihen lankeaisi. Kiusaukseen joutuminen ei vielä ole syntiä eikä myöskään se, että haluamme hyviä ja miellyttäviä asioita. Syntiä on se, jos tavoittelemme niitä Jumalan sanan vastaisella tavalla.)

Ef. 2:10. Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut. (… jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.)

Usko on riittävän vahva silloin, kun se lankeamisen jälkeenkin aina turvautuu Jeesuksen sovintoveressä saatavaan armoon. Ajatukset kannattaa kääntää Herraan Jeesukseen ja Raamatun sanaan jo ennen kiusausta, viimeistään kuitenkin kiusauksen hetkellä.


Sana elämään kommentaariraamatun mukaan;

Jokainen on heikko jossakin asiassa ja vahva toisessa. On tärkeä tuntea itsensä ja omat heikkoutensa ja vahvuutensa ja muistaa, että kaiken keskellä itse Jeesus on meidän vahvuutemme. Hän varjelee sydämemme ja ajatuksemme (Fil. 4:7), ja hänessä voimme kaiken, koska hän vahvistaa meitä (Fil. 4:13). Jeesuksen voimassa voimme rohkeasti ja pelotta palvella lähimmäisiämme ja olla heille siunaukseksi. Paavali kirjoitti filippiläisille: ”Minun Jumalani on täyttävä kaikki teidän tarpeenne kirkkaudessa olevan rikkautensa mukaan Kristuksessa Jeesuksessa” (Fil. 4:19). Saamme heikkouksissammekin turvautua Jumalaan, joka auttaa meitä.

Fil. 4:6-7. Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin (kun rukoilemme kiittäen) Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa. (Kun rukoilemme, olemme yhteydessä Herraamme. Kun kiitämme, tunnustamme Herran vallan kaikkien niiden olosuhteidemme yli, joissa kulloinkin olemme.)

Fil. 4:13. Kestän kaiken hänen avullaan (Herrassa), joka antaa minulle voimaa. (Herra ei useinkaan anna voimaansa etukäteen, vaan juuri siihen hetkeen jossa kulloinkin olemme.)

Fil. 4:19. Minun Jumalani on Kristuksen Jeesuksen tähden antava teille taivaallisen kunniansa rikkaudesta kaiken, mitä tarvitsette. (Me, Jumalan lapset, emme onneksi saa ansiomme mukaan. Me emme saa aina myöskään pyyntöjemme mukaan, sillä Jumala, joka on jo siellä meidän tulevaisuudessamme, tietää mihin pyyntömme tulisivat johtamaan.)


Sitten on uskoa, joka on pohjaa vailla. Mielestäni suurinta ”uskoa” osoittaa sellainen ihminen, joka pitää itseään apinan jälkeläisenä jonka (alku)räjähdys synnytti vahingossa, vieläpä vastoin luonnonlakeja. Hänetkin tulee hyväksyä joukkoon, paitsi jos hänen ainoa tarkoituksensa on levittää Raamatun vastaista oppiaan.

Monet kristityt uskovat edellä mainitun opin muunnokseen, jossa Jumalan väitetään käyttäneen räjähdystä ja apinaa ihmisen luomiseen. Heidän kanssaan ei kannata asiasta kiistellä. Heidät kannattaa ohjata luominen.fi nettisivulle hankkimaan tietoa. Kokemukseni mukaan kestää yleensä useita vuosia, ennen kuin ihminen kykenee luopumaan vakiintuneista mielipiteistään.


Room. 14:2-6. Joku katsoo voivansa syödä kaikkea, mutta heikkouskoinen syö vain kasviksia. Joka syö kaikkea, älköön halveksiko sitä joka ei syö, ja joka taas ei syö kaikkea, älköön tuomitko sitä joka syö. Onhan Jumala ottanut omakseen hänetkin. Mikä oikeus sinulla on tuomita toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu - vaikka kyllä hän seisoo, sillä Herra kykenee pitämään hänet pystyssä.

Joku pitää yhtä päivää toista parempana, toiselle kaikki päivät ovat samanarvoisia. Kukin olkoon omassa vakaumuksessaan varma. Joka kiinnittää huomionsa päiviin, tekee niin Herran kunniaksi, ja joka syö, syö Herran kunniaksi, sillä hän kiittää Jumalaa. Joka taas ei syö, on Herran kunniaksi syömättä, ja hänkin kiittää Jumalaa.

Sana elämään kommentaariraamatun mukaan;

Mitä on heikko usko? Paavali tarkoittaa sillä uskoa, joka ei ole vielä kehittynyt tarpeeksi sietääkseen ulkoista painetta. Jos esimerkiksi entisestä epäjumalanpalvojasta tuli kristitty, hän varmasti ymmärsi, että oli pelastunut uskosta Jeesukseen eikä epäjumalilla ollut oikeaa voimaa. Menneisyytensä vuoksi häntä saattoi kuitenkin horjuttaa se, jos hän olisi syönyt epäjumalanpalvonnassa käytettyä lihaa. Jos aiemmin juutalaisia juhlapyhiä noudattaneesta ihmisestä tuli kristitty, hän varmasti ymmärsi, että oli pelastunut uskosta Jeesukseen, ei lakia noudattamalla. Juhlapäivien koittaessa hänestä kuitenkin saattoi tuntua tyhjältä ja uskottomalta, jos hän ei olisi omistanut niitä Jumalalle.

Paavali puhuu tällaisille uskoville. Molemmat toimivat omantuntonsa mukaan vilpittömästi, mutta kummankaan toiminnasta ei pitänyt tehdä sääntöä seurakunnalle. On asioita, jotka ovat uskon kannalta keskeisiä ja joita kannattaa puolustaa. Monet muut asiat perustuvat kuitenkin ihmisten välisiin näkemyseroihin, eikä niistä tule tehdä sääntöjä. Periaatteena tulisi olla, että tärkeissä asioissa on yksimielisyys, vähemmän tärkeissä asioissa vapaus ja kaikissa asioissa rakkaus.


”Kaiken syöminen” saattaa tarkoittaa sitä, että uskossaan vahvan ei tarvinnut rajata ruokavaliostaan mitään pois, ei ehkä edes epäjumalille uhrattua lihaa. Uskossaan heikko puolestaan voisi syödä vain vihanneksia mutta ei epäjumalille uhrattua lihaa. Rooman valtakunnassa muinainen uhrijärjestelmä oli keskeinen osa uskonnollista, yhteiskunnallista ja kotitalouksien elämää. Kun pakanatemppelissä oli uhrattu lihaa epäjumalalle, vain osa siitä poltettiin. Loput vietiin usein torille myytäväksi. Niinpä kristityt saattoivat helposti ja jopa tietämättään ostaa sellaista lihaa torilta tai syödä sitä ystäviensä luona.

Pitikö kristityn sitten tietää syömänsä lihan alkuperä? Jotkut ajattelivat, ettei epäjumalille uhratun lihan syömisessä ollut mitään väärää, koska epäjumalat eivät olleet todellisia. Toiset pyrkivät selvittämään lihan alkuperän tarkasti tai kieltäytyivät kokonaan sen syömisestä, jotteivät olisi loukanneet omaatuntoaan. Ongelma oli merkittävä erityisesti niille, jotka olivat ennen palvoneet epäjumalia ja joiden tuore usko olisi saattanut heikentyä, jos heidän elämässään olisi niin voimakas muistutus entisestä elämästä.


Room. 14:7-8. Kukaan meistä ei elä itseään varten eikä kukaan kuole itseään varten. Jos elämme, elämme Herran omina, ja jos kuolemme, kuolemme Herran omina. Elämmepä siis tai kuolemme, me kuulumme Herralle.

Jumala loi meidät ihmiset yhteyteen itsensä kanssa ja yhteyteen toinen toisemme kanssa. Avioliitto ja perheyhteys on Jumalan luoma, isä, äiti ja lapset (1. Moos. 2:18-24). Ihminen itsekkyydessään tuhoaa tätä yhteyttä vastoin Jumalan tahtoa (Mark. 10:2-9). Yhteys Jumalan ja ihmisen välillä toteutuu vain, mikäli sallimme Jeesuksen Kristuksen tulla asumaan sydämeemme (Matt. 11:28, 1. Piet. 2:4-10). Vasta kun yhteys Kristukseen on kunnossa, voi yhteys kanssaihmisiin toteutua oikealla tavalla.

1. Moos. 2:18-24. Herra Jumala sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen." … Ja mies sanoi: Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä sanottakoon: miehestä hänet on otettu. Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.

Mark. 10:2-9. Hänen (Jeesuksen) luokseen tuli myös fariseuksia, jotka häntä koetellakseen kysyivät, saako mies hylätä vaimonsa. Hän vastasi heille: "Mitä Mooses on siitä säätänyt?" He sanoivat: "Mooses antoi meille luvan kirjoittaa erokirjan ja hylätä vaimon." Silloin Jeesus sanoi: "Te olette kovasydämisiä, siksi hän laati teille sen säännöksen. Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." (Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi. Muut sukupuolet ovat ihmisten omia keksintöjä, ja niiden suosiminen ohjaa ihmiset vain kauemmaksi sekä lääketieteellisistä tosiasioista että Jumalan sanasta.)

Matt. 11:28. "Tulkaa minun (Jeesuksen) luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. (Tämä kohta voidaan kääntää myös seuraavasti: ”Tulkaa minun tyköni kaikki rikkirevityt ja maahan hajotetut. Minä rakennan teidät uudelleen.”)

1. Piet. 2:4-10. Tulkaa hänen (Jeesuksen Kristuksen), luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen. Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden. (Mitä tahansa me teemmekin, se kelpaa Jumalalle ainoastaan, jos tekijänä on Jeesuksen sovintoverellä lunastettu Jumalan lapsi, tai teko tehdään Jumalan lapselle; Matt. 10:40-42.) Sanotaanhan Raamatussa: Katso, minä lasken Siioniin kulmakiven, valitun kiven, jonka arvo on suuri. Joka häneen uskoo, ei joudu häpeään. (Ne, jotka eivät usko Jeesukseen Kristukseen, joutuvat viimeisellä tuomiolla häpeään.) Te, jotka uskotte, saatte siis osaksenne tämän arvon ja kunnian, mutta niille, jotka eivät usko, "kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakivi, kompastuskivi ja kallio johon langetaan". Koska he eivät tottele sanaa, he kompastuvat, ja se heidän osakseen on määrättykin. (Jumala ei määrää sitä, kuka kompastuu ja kuka ei. Sen Jumala on määrännyt, että se joka ei tottele Hänen sanaansa, tulee kompastumaan.) Mutta te (uskovat sekä juutalaisista että pakanakansoista) olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa. Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa. Ennen te olitte armoa vailla, mutta nyt on Jumala teidät armahtanut. (Se, että uskova seurakunta on Jumalan kansa tai Jumalan lauma, se ei mitätöi sitä Raamatun ilmoitusta, että vanhan liiton Israel on myös Jumalan valittu kansa ja pysyy sellaisena; Room. 11:25-29.)


Room. 14:9. Juuri sitä vartenhan Kristus kuoli ja heräsi elämään, että hän olisi niin kuolleiden kuin elävienkin Herra.

Jumalan kohtaamista ei voi paeta. Hän tuo jokaisen kuolleenkin eteensä elävänä, siitä riippumatta, milloin tai millä tavalla nämä ovat kuolleet (Luuk. 20:35-38, Joh. 5:28-29). Jeesus Kristus, Jumala ja ihminen, on kaikkien ja kaiken Tuomari ja Herra – niiden, jotka saavat Jumalan siunauksen Jeesuksen yhteydessä – kuin niidenkin, jotka ovat valinneet kirouksen hylkäämällä Jeesuksen sovintoveressä saatavan anteeksiannon (Matt. 25:31-41).

Luuk. 20:35-38. Mutta tulevassa maailmassa ne, jotka on katsottu ylösnousemuksen arvoisiksi, eivät enää mene naimisiin. He eivät enää voi kuolla, sillä he ovat enkelien kaltaisia. (Eivät enkeleitä.) He ovat Jumalan lapsia, ylösnousemuksesta osallisia. Ja sen, että kuolleet nousevat ylös, on Mooseskin osoittanut kertomuksessa palavasta pensaasta. Hänhän sanoo, että Herra on Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala. Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien. Hänelle kaikki ovat eläviä."

Joh. 5:28-29. Älkää ihmetelkö tätä! Tulee aika, jolloin kaikki, jotka lepäävät haudoissaan, kuulevat hänen äänensä (Jeesuksen Kristuksen äänen). He nousevat haudoistaan - hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen.

Matt. 25:31-41. "Kun Ihmisen Poika (Jeesus Kristus) tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas (Jeesus Kristus) sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. … "Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen.


Kylliäinen kirjoitti aikanaan kirjan ”Kaikki pääsevät taivaaseen”. Totta kirjassa on vain se, että kerran joka ikinen ihminen on Jumalan valtaistuimen edessä. Tämä Kylliäisen markkinoima ”taivas” on vasta se paikka, jossa kaikki salaisimmatkin teot ja ajatukset kuulutetaan julki kaikille muille (Luuk. 12:2-3). Koska jokainen ihminen on syntinen ja ansainnut helvetin tulen, ratkaisevaksi eroksi siunauksen tai kirouksen saamisen välillä tulee se, onko ihminen elämänsä aikana ottanut vastaan hänelle Jeesuksen sovintoveressä tarjotun armon ja pysyykö hän siinä.

Luuk. 12:2-3. Ei ole kätköä, joka ei paljastu, eikä salaisuutta, joka ei tule ilmi. Niinpä se, mitä te sanotte pimeässä, kuullaan päivänvalossa, ja mitä te neljän seinän sisällä kuiskaatte toisen korvaan, se kuulutetaan julki katoilta.


Room. 14:10-12. Kuinka sinä voit tuomita veljesi? Tai sinä toinen, kuinka voit halveksia veljeäsi? Kaikki me joudumme Jumalan tuomioistuimen eteen. Onhan kirjoitettu: Niin totta kuin elän, sanoo Herra, jokainen polvi on notkistuva minun edessäni ja jokainen kieli on ylistävä Jumalaa. Jokainen meistä joutuu tekemään Jumalalle tilin itsestään.

Sana elämään kommentaariraamatun mukaan;

Jokaisen ihmisen on lopulta tehtävä tili Jeesukselle. Seurakunnan ei tule hyväksyä toimintaa, jonka Raamattu kieltää yksiselitteisesti, mutta sen ei kuitenkaan pitäisi laatia ylimääräisiä sääntöjä ja määräyksiä Jumalan lain rinnalle. Monesti kristittyjen käsitykset siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, pohjautuvat mielipiteisiin ja henkilökohtaisiin tai kulttuurista nouseviin ennakkoasenteisiin sen sijaan, että ne pohjautuisivat Jumalan sanaan. Sääntöjen laatiminen osoittaa, että ihmisen usko on heikko – hän ei usko että Jumala kykenee itse johdattamaan lapsiaan totuuteen. Kun teemme kerran Jumalan edessä tiliä omasta elämästämme, meiltä ei kysytä, mitä toiset kristityt ovat elämässään tehneet. Tilinteon hetkellä vastaamme vain omasta elämästämme (katso 2. Kor. 5:10).

2. Kor. 5:10. Meidän kaikkien on tultava Kristuksen tuomioistuimen eteen, jotta kukin saisi sen mukaan, mitä ajallisessa elämässään on tehnyt, hyvää tai pahaa.


Lause; ”Herra sanoo, jokainen polvi on notkistuva minun edessäni ja jokainen kieli on ylistävä Jumalaa.” ei tarkoita sitä, että kaikki pelastuisivat. Paavali viittaa tässä Jesajan kirjan kohtaan (Jes. 45:20-24), joka kertoo meille ajanjaksosta tuhatvuotisessa aikakaudessa, ja jonka aikana Paha on sidottuna.

Jes. 45:20-24. Kokoontukaa yhteen ja tulkaa, tulkaa tänne kaikki, te muukalaiskansoista eloon jääneet! … Kääntykää minun puoleeni, maan kaikki ääret, antakaa pelastaa itsenne, sillä minä olen Jumala, eikä muuta jumalaa ole. Minä olen vannonut itseni kautta, minun suuni on lausunut tämän totuuden, peruuttamattoman sanan: - Minun edessäni on notkistuva jokainen polvi, jokainen suu on vannova minun nimeeni! … Häveten tulevat Herran luokse kaikki ne, jotka ovat hehkuneet vihaa häntä vastaan. (Tässä raamatunkohdassa ei puhuta taivaasta, sillä taivaassa ei ole pelastumattomia eikä häpeän tunnetta. Tässä kohdassa puhutaan tuhatvuotisesta ajanjaksosta, joka koittaa nykyisen maailmanajan lopussa. Ennen sitä Jeesus hakee omansa pois maailmasta taivaalliseen hääjuhlaan, ja Jumalan vihan maljat vuodatetaan maan päälle niin että vain muutama ihminen jää maailmaan jäljelle; Ilm. 16:1, Jes. 51:6. Vasta tämän tuhatvuotisen ajanjakson jälkeen ne ihmiset, jotka ovat kuolleet ilman Kristusta, joutuvat kadotustuomiolle.)


Room. 14:13. Älkäämme siis enää tuomitko toisiamme. Katsokaa sen sijaan, ettette saata veljeänne kompastumaan ja kaatumaan.

Sana elämään kommentaariraamatun mukaan;

Sekä uskossaan vahvat että uskossaan heikot voivat saada toiset kompastumaan. Uskossaan vahva saattaa ylvästellä vapaudellaan ja siten loukata toisten omaatuntoa. Uskossaan heikko kristitty taas saattaa yrittää rajoittaa toisia erilaisilla säännöillä ja siten aiheuttaa mielipahaa ja ongelmia. Paavalin mukaan meidän tulisi olla vahvoja uskossa ja ottaa lähimmäiset huomioon. Koska jokainen on jollakin alueella vahva uskossaan ja heikko toisella, meidän täytyy pitää mielessä, miten toimintamme vaikuttaa muihin.


Room. 14:14. Herraan Jeesukseen luottaen tiedän varmasti, ettei mikään ole sinänsä epäpuhdasta. Mutta jos joku pitää jotakin epäpuhtaana, hänelle se on epäpuhdasta.

Sana elämään kommentaariraamatun mukaan;

Jerusalemin kokouksessa, Ap.t. 15:1-35, paikallinen juutalaisista käännynnäisistä koostunut seurakunta pyysi, ettei Antiokian seurakunta söisi epäjumalille uhrattua lihaa. Paavali oli paikalla ja hyväksyi pyynnön. Hän ei tehnyt sitä siksi, että olisi pitänyt sellaisen lihan syömistä sinänsä vääränä, vaan siksi, että se olisi loukannut syvästi monia juutalaistaustaisia kristittyjä. Paavali ymmärsi, ettei asia ollut seurakunnan jakaantumisen arvoinen, ja hän tahtoi toimia ykseyden puolesta. Niinpä hän totesi, että ”sille joka pitää jotakin epäpyhänä, se on epäpyhää”. Paavali pyrki kunnioittamaan toisten vakaumusta siinä määrin, missä se oli mahdollista.

Meidät on kutsuttu hyväksymään toinen toisemme tuomitsematta toisten mielipiteitä. (Vaikka emme heidän mielipiteitään hyväksyisikään.) Usein erimielisyyttä aiheuttava asia on kuitenkin ratkaistava jotenkin. Silloin Paavalin vastaus on toimia rakkaudessa niin, että seurakunnassa säilyy rauha.


Kun Suomen kirkossa aikoinaan äänestettiin papin viran avaamisesta naisille, niin niille papeille, jotka eivät omantuntonsa vuoksi voineet sitä hyväksyä, taattiin työpaikan säilyminen ja siten vältyttiin kirkon jakautumiselta. Nykyiset piispat ovat rikkoneet tämän kirkon lupauksen eivätkä enää vihi papeiksi niitä, jotka omantuntonsa vuoksi eivät voi hyväksyä naispappeutta. Itse kannatan naispappeutta, mutta ymmärrän myös toisen näkökannan perustelut. Kirkon nykyinen tila ei ole naispappien syytä vaan niiden teologisen tiedekunnan opettajien, jotka pyrkivät kouluttamaan kaikista papeista kaltaisiaan – sellaisia joille Raamatun sana ei ole enää totuus.


Room. 14:15-21. Jos veljesi pahastuu ruoastasi, et enää ole noudattanut rakkauden vaatimuksia. Älä saata ruoallasi perikatoon sitä, jonka vuoksi Kristus on kuollut. Älkää antako aihetta pilkata sitä hyvää, minkä olette saaneet. Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa. Joka tällä tavoin palvelee Kristusta, on Jumalalle mieleen ja saa ihmistenkin arvonannon. Pyrkikäämme siis rakentamaan rauhaa ja vahvistamaan toisiamme. Älä ruoan vuoksi hajota Jumalan työtä. Kaikki tosin on puhdasta, mutta ihmiselle on pahaksi, jos hän syö jotakin, mikä loukkaa omaatuntoa. Sinun on hyvä olla syömättä lihaa ja juomatta viiniä ja välttää muutakin, mikä loukkaa veljeäsi.

Sana elämään kommentaariraamatun mukaan;

Synti ei ole vain ihmisen oma asia. Kaikki tekomme vaikuttavat toisiin, ja meidän tulee aina ottaa lähimmäiset huomioon. Jumala loi meidät toisten yhteyteen eikä tarkoittanut meitä toisista irralleen. Uskossaan vahvojen tulee kohdella muita rakkaudellisesti ja kärsivällisesti ja kyetä hillitsemään itsensä. He eivät saa osoittaa ylpeyttä eivätkä ylemmyydentuntoa uskossa heikompia kohtaan.


”Sinun on hyvä … välttää muutakin, mikä loukkaa veljeäsi.” Tässä ei sanota että ”et saa”, joten tämä ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi olla hiljaa niistä asioista, tai olla tekemättä niitä asioita, joista joku loukkaantuu. Näissä keskusteluissa ja tekemisissämme me tosin tarvitsemme Jumalan antamaa viisautta, että emme kuitenkaan tarkoituksella loukkaisi toista. Jotkut eivät siedä kuulla edes Jeesus-nimeä. Jeesus kävi kärkeviäkin keskusteluja toisinajattelijoiden kanssa mutta rikkinäisiä ihmisiä Hän lähestyi rakkaudella (Matt. 23:29-33, Joh. 8:10-11).

Matt. 23:29-33. "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! … Jatkakaa toki isienne tapaan, kunnes mitta on täysi! Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion? (Tässä vaiheessa ylipapit sekä lainopettajien ja fariseusten enemmistö oli jo päättänyt tappaa Jeesuksen; Joh. 11:49-50.)

Joh. 8:10-11. Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: "Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?" "Ei, herra", nainen vastasi. Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä." (Jeesus tuli sovittamaan ihmiskunnan synnit ristinkuolemallaan. Nyt armonaikana on vielä mahdollista saada syntinsä anteeksi ja pelastua. Kun Jeesus tulee takaisin tuomarina, silloin katuminen ja kääntyminen ei enää onnistu.)


Room. 14:22-23. Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi. Mutta se, joka epäröi ja silti syö, on tuomittu, koska hän ei toimi uskon perusteella. Kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä.

”Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä.” Yleinen harhaluulo on, että kukin tulee uskollaan autuaaksi. Meitä ei mikä tahansa usko pelasta, vaan ainoastaan se, että uskomme Jeesuksen Kristuksen kuolleen ristillä juuri omien syntiemme tähden (Mark. 16:15-16, Joh. 3:18, Joh. 5:38, Joh. 5:46-47, Joh. 8:24, Room. 10:9-10, Room. 10:17).

Mark. 16:15-16. Hän (Jeesus) sanoi heille: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen (evankeliumin) uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei (evankeliumia) usko, se tuomitaan kadotukseen. (Evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen kuolleen ristillä meidän syntisten sijaisena. Sille, joka tämän sanoman hyväksyy omalle kohdalleen, Jumala antaa pelastavan uskon.)

Joh. 3:18. Sitä, joka uskoo häneen (Jumalan Poikaan), ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan. (Lähtökohtaisesti jokainen ihminen on tuomion alla ja kadotustuomiolta välttyy vain se, joka uskoo Jumalan Poikaan.)

Joh. 5:38. eikä hänen (Isän Jumalan) sanansa pysy teissä, sillä te ette usko sitä, jonka hän on lähettänyt (Jeesusta Kristusta). (Jos ei edes pyri noudattamaan Jumalan sanaa, se on merkki siitä, että kyseinen henkilö ei myöskään usko Jeesukseen Herranaan. Usko Jeesukseen kulkee käsi kädessä sen kanssa, että uskoo myös Raamatussa ilmoitettuun Jumalan Sanaan.)

Joh. 5:46-47. Jos te uskoisitte Moosesta, uskoisitte myös minua (Jeesusta) - juuri minusta hän on kirjoittanut. Mutta kun te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka voisitte uskoa minun puhettani!" (Jos ei usko Vanhan testamentin kertomusten olevan totta, on myös usko Jeesukseen Kristuksena erittäin hataralla pohjalla, jopa olematonta. Jos me emme usko luomiseen, vedenpaisumukseen, tai esim. Sodoman ja Gomorran hävittämiseen, emme silloin usko Jeesustakaan.)

Joh. 8:24. Siksi sanoin teille, että te kuolette synteihinne. Ellette usko, että minä (Jeesus) olen se joka olen, te kuolette synteihinne." (”Minä olen se joka olen” on Jumalan nimi, JHVH tai JAHVE. Eli, se joka ei usko Jeesuksen olevan sekä ihminen että Jumala, kuolee synteihinsä.)

Room. 10:9-10. Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.

Room. 10:17. Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. (Vain sellainen Raamatun sana, joka sisältää evankeliumin sanoman syntiemme vuoksi ristiinnaulitusta Jeesuksesta, synnyttää pelastavaa uskoa. Muunlainen saarnaaminen, vaikka se olisi kuinka hienoa ja palavaa tahansa, jää sellaiseksi turhaksi sanahelinäksi, josta on kerran vastuussa Jumalalle.)


Sana elämään kommentaariraamatun mukaan;

Raamatun kieltämiä asioita tulisi välttää, mutta joskus Raamattu ei anna selkeää ohjetta. Silloin tulee seurata omaatuntoaan. ”Kaikki mikä ei ole uskosta, on syntiä” tarkoittaa, että omatunto kärsii, jos toimii vastoin vakaumustaan. Kun Jumala näyttää, että jokin on väärin, sitä tulisi välttää. Emme saa kuitenkaan tuomita muita kristittyjä, jos he käyttävät samoissa asioissa vapauttaan Kristuksessa.

4