110921 Sakari Tuunainen Alustus 14.9.2011 beetaan
Rukous ja teot
Mitä seuraava Raamatun kohta kertoo rukouksen ja toiminnan välisestä suhteesta?
2 Moos. 17:9-13. Mooses sanoi Joosualle: "Valitse miehiä mukaasi ja lähde taistelemaan amalekilaisia vastaan. Huomenna minä asetun kukkulan laelle Herran sauva kädessäni." Joosua teki niin kuin Mooses oli käskenyt ja ryhtyi taisteluun amalekilaisia vastaan, kun taas Mooses, Aaron ja Hur nousivat kukkulan laelle. Niin kauan kuin Mooseksen kädet olivat koholla, olivat israelilaiset voitolla, mutta kun hän päästi kätensä vaipumaan, olivat amalekilaiset voitolla. Kun Mooseksen kädet väsyivät, Aaron ja Hur ottivat kiven hänen istuimekseen. Sitten he kannattelivat hänen käsiään kummaltakin puolen, niin että hän jaksoi pitää niitä ylhäällä auringonlaskuun saakka. Näin Joosua voitti amalekilaiset ja heidän sotajoukkonsa.
Milloin pitää rukoilla ja toimia?
Milloin riittää pelkkä rukous?
Mikä Raamatun kohdassa oli Joosuan tehtävä, mikä Mooseksen ja mikä Aaronin ja Hurin? Olisivatko he voineet korvata toisensa (tehdä toistensa työt)?
Olisiko joku voinut jättää tehtävänsä tekemättä? Mitä silloin olisi tapahtunut?
Mitä Jumala haluaa kertoa meille tämän Raamatunkohdan kautta?
Joosuan ja valittujen miesten tehtävänä oli taistella fyysisesti. Mooseksen tehtävänä oli hoitaa yhteys Jumalaan. Mooses tarvitsi ryhmän avukseen kestääkseen rukoustaistelussa. Tämä on kirjoitettu meille opiksi siitä, että rukousyhteys Jumalaan on kaiken kestävän toiminnan perusta. Yksinään rukoilija väsyy helposti. Rukoilijoita tiettyjen tapahtumien aikaansaamiseksi tarvitaan kaksi, kolme tai enemmän.
Tässä tapauksessa Jumala ei toiminut suoraan vaan hoiti hommat ihmisten välityksellä.
Tämä on loistava esimerkki siitä, miten Jumala on sitonut toimintansa rukoukseen. Jumala tekee kyllä työtään jatkuvasti yleisellä tasolla, mutta jos emme rukoile, jää Jumalan toiminta omalla kohdallamme ja kansamme kohdalla vajaaksi.
Mooseksella oli Herran sauva käsissään. Tätä ei yleensä huomata. Kun Mooses piti käsiään ja samalla Herran sauvaa koholla, oli Joosua voitolla. Tämä kuvaa sitä, että rukouksen on oltava Herran tahdon mukainen toteutuakseen. Tästä ei saa vetää sitä johtopäätöstä, että sauvassa olisi ollut jotain voimaa. Voima oli Herrassa.
Keiltä seuraavassa raamatunkohdassa tuli aloite rukoukseen? Ja mitä he saivat rukousvastauksena (miten Jumala toimi)?
1 Sam. 7:7-10. Kun filistealaiset kuulivat israelilaisten kokoontuneen Mispaan, he lähtivät päämiestensä johtamina marssimaan heitä vastaan. Sen kuullessaan israelilaiset pelästyivät ja sanoivat Samuelille: "Huuda kaikin voimin avuksi Herraa, meidän Jumalaamme, että hän pelastaisi meidät filistealaisten käsistä!" Silloin Samuel otti karitsan ja uhrasi sen kokonaan polttouhrina Herralle. Hän huusi Herraa israelilaisten puolesta, ja Herra vastasi hänen rukoukseensa. Samuelin uhratessa filistealaiset kävivät hyökkäykseen israelilaisia vastaan, mutta silloin Herra jylisi ukkosen pauhuna filistealaisten yllä ja saattoi heidät sekasortoon, niin että israelilaiset löivät heidät.
Samuel oli tuohon aikaan tuomarina Israelissa ja kaikki tiesivät hänet Jumalan profeetaksi. Israelilaiset turvasivat hädän hetkellä Herraan. Samuel huusi Herraa israelilaisten puolesta, ja Herra vastasi hänen rukoukseensa. Karitsa uhrina on esikuva Jumalan karitsasta, Jeesuksesta. Tämä kohta kertoo meille sen, mikä on edellytys sille että rukous voidaan taivaassa ottaa huomioon. Syntisen rukous otetaan kuitenkin aina huomioon.
Tässä tapauksessa Jumala käytti luonnonvoimia rukousvastauksessaan.
Mitä seuraava raamatunkohta kertoo siitä, mihin Israelilaiset luottivat? Tekivätkö he itse mitään? Mikä oli rukouksien kuulemisen edellytys?
1 Aikak. 5:18-20. Ruubenin ja Gadin heimoilla ja itäisillä manasselaisilla oli sotaväkeä 44 760 miestä, kaikki urheita sotureita, joilla oli aseistuksena kilpi, miekka ja jousi. Kun he ryhtyivät sotaan hagarilaisia sekä Jeturia, Nafisia ja Nodabia vastaan, Jumala auttoi heitä, niin että he saattoivat kukistaa hagarilaiset ja heidän kaikki liittolaisensa. Sodassa he anoivat apua Jumalalta, ja koska he luottivat häneen, hän kuuli heidän rukouksensa.
Israelilaiset olivat tekemässä sitä, mihin Jumala oli heitä käskenyt, eli luvatun maan valloitusta. (Luvatun maan alkuperäiskansojen syntivelka oli tullut niin suureksi, ettei Jumala enää voinut sietää sitä.) Israelilaiset luottivat siihen, että jos Jumala pyytää tekemään jotain, Hän myös antaa siihen tarvittavan. Tästä luottamuksesta huolimatta he rukoilivat.
Yksi tarvittava asia oli tässä tapauksessa 44 760 sotilasta. Me emme saa ylihengellistää asioita siten, että jättäisimme omat tekemisemme tekemättä. Niin toimimalla toimimme Jumalan ilmoittaman sanan vastaisesti ja kiusaamme Jumalaa. Kun paha sitten kohtaa meidät valmistautumattomina, emme voi syyttää Jumalaa vaan itseämme.
He luottivat Jumalaan ja rukoilivat mutta huolehtivat myös siitä, että sotaväki oli hyvin harjoitettu ja hyvissä aseissa.
Seuraava raamatunkohta; Mihin Israelilaiset luottivat? Tekivätkö he itse mitään?
Nehemia 4:1-3. Mutta kun Sanballat ja Tobia ja arabialaiset, ammonilaiset ja asdodilaiset saivat kuulla, että Jerusalemin muurien korjaaminen edistyi ja aukot niissä alkoivat täyttyä, he vimmastuivat. He liittoutuivat hyökätäkseen yhdessä Jerusalemin kimppuun ja saattaakseen sen sekasortoon. Me rukoilimme Jumalaa ja asetimme vartijoita, jotka yötä päivää vartioivat kaupunkia, ettei vihollinen pääsisi yllättämään.
Kun Jumalan suunnitelma ihmisten pelastamiseksi etenee niin, että siitä alkaa olla haittaa saatanalle, agitoi se maailman ja toiset ihmiset toimimaan suunnitelmaa vastaan. Valitettavasti myös monet kristityt toimivat tällöin saatanan puolesta. Tällöin varsinkin tarvitaan rukousta.
Kannattaa huomata, ettei kristityn tehtävä ole hyökätä, vaan olla valppaana vartiossa (odottaa mahdollista hyökkäystä ja toimia sitten). Ennakointi ja suunnittelu kannattavat aina. Niitäkään ei saa ylihengellisyydessä lyödä laimin periaatteella ”kyllä Jumala omistaan huolen pitää”. Jumala kyllä pitää omistaan huolen, mutta tällöin se yleensä tapahtuu ”siperiassa”. Tällainen ajattelu on sukua lauseelle ”ins allah”, ”jos jumala suo”.
Seuraava raamatunkohta;
Job. 42:7-10. Kun Herra oli puhunut Jobille, hän sanoi temanilaiselle Elifasille: "Minä olen vihastunut sinuun ja kahteen kumppaniisi, sillä te olette puhuneet minusta vastoin totuutta, toisin kuin palvelijani Job. Ottakaa siis seitsemän sonnia ja seitsemän pässiä, menkää minun palvelijani Jobin luo ja uhratkaa hyvitykseksi omasta puolestanne polttouhri. Palvelijani Job rukoilee teidän puolestanne, ja minä kuulen hänen rukouksensa. Näin minä säästän teidät rangaistukselta ja häpeältä, vaikka te olette puhuneet minusta vastoin totuutta, toisin kuin palvelijani Job." Temanilainen Elifas, suahilainen Bildad ja naamalainen Sofar tekivät niin kuin Herra oli heitä käskenyt, ja Herra kuuli Jobin rukouksen. Kun Job oli rukoillut ystäviensä puolesta, Herra käänsi hänen kohtalonsa. Herra antoi Jobille kaksin verroin kaikkea, mitä hänellä oli ennen ollut.
Miksi Jumala säästi Jobin ystävät, vaikka he puhuivat vastoin totuutta?
Miksi Jobin ystävien piti antaa hyvitys omasta puolestaan mutta Jobin ei tarvinnut?
Milloin (mikä toimenpide aiheutti sen, että) Jobin kohtalo kääntyi?
Vähän aikaisemmin Job oli sanonut ystävilleen että, ”tehän vain lisäätte tuskaa”. Kun Job rukoili näiden puolesta, kääntyi Jobin kohtalo parempaan.
Job ”vihoitteli” Jumalalle, mutta hän kertoi tuntojaan ja kokemaansa rehellisesti. Tässä hän menetteli Jumalan mukaan oikein. Jobin ystävät olivat olleet sitä mieltä, että ”kyllä sinussa Job täytyy olla jotain vialla, kyllä sinun on täytynyt menetellä väärin, eihän sinulle muuten kävisi noin”. He toisin sanoen olivat sitä mieltä, että Jumalan suosio olisi ansaittavissa joko olemuksen hyvyydellä tai hyvällä käytöksellä (että Pyhä Henki vain katselisi, kuka olisi niin kelvollinen että kelpaisi Hänen asuinsijakseen). Joku on sanonut, että tällainen henkilö pistää vaunut (joissa ei ole moottoria) vetämään veturia (vieläpä veturin vetosuuntaa vastaan).
Jobin ystävätkin pelasti uhri, joka on esikuva Kristuksesta. Eli he välttyivät rangaistukselta siksi, että turvasivat Kristukseen (joka oli luvattu mutta ei vielä silloin ollut tullut).
Seuraava raamatunkohta;
Jes. 1:15-20. Vaikka te levitätte kätenne rukoukseen, minä peitän silmäni, en tahdo teitä nähdä. Vaikka te rukoilemistanne rukoilisitte, minä en teitä kuuntele, koska kätenne ovat veren tahrimat. Peseytykää, puhdistautukaa, tehkää loppu pahoista töistänne, ne ovat aina silmissäni. Lakatkaa tekemästä pahaa. Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa. Jos te taivutatte mielenne kuulemaan minua, te saatte syödä maan hyvyyttä, mutta jos kovetatte mielenne ja torjutte minut, miekka syö teidät. Herran suu on puhunut.
Mikä estää rukouksien kuulemisen?
Miten näistä esteistä voi päästä?
Kaikki tiedossa olevat tunnustamattomat synnit estävät rukouksen kuulemista. Ei Jumala estä rukoilemista, rukousta vain ei kuulla. Jumala pyytää meitä selvittämään asiat kanssaan, jotta voisi pyyhkiä syntimme pois. Syntisen rukous ”ole minulle syntiselle armollinen” kuullaan aina. Tunnolla olevat synnit tulee tunnustaa suoraan Jumalalle. Luotettavaa sielunhoitajaa kannattaa käyttää apuna, jos synnit painavat tuntoa edellisestä huolimatta.
Seuraava raamatunkohta;
Jer. 42:1-44:16. (Israelin jäännös oli pakomatkalla Egyptiin.) Sotajoukkojen päälliköt … lähtivät profeetta Jeremian luo. Heitä seurasi kaikki väki pienimmästä suurimpaan. Päälliköt sanoivat Jeremialle: "Me pyydämme sinua hartaasti, että rukoilisit Herraa, Jumalaasi, meidän puolestamme, … Pyydä Herraa, Jumalaasi, ilmoittamaan meille, mihin meidän on mentävä ja mitä meidän on tehtävä." … Rangaiskoon Herra, sinun Jumalasi, meitä, ellemme tee juuri niin kuin hän käskee meidän tehdä! Me tottelemme Herraa, Jumalaamme. Olemmehan lähettäneet sinut kysymään häneltä neuvoa. Olkoon hänen tahtonsa mikä tahansa, me teemme niin kuin Herra, meidän Jumalamme, sanoo, jotta meille kävisi hyvin."
Kymmenen päivän kuluttua Jeremialle tuli Herran sana. Jeremia kutsui luokseen … sotapäälliköt sekä kaiken kansan, niin ylhäiset kuin alhaiset. Jeremia sanoi heille:
"Te pyysitte minua kääntymään Herran, Israelin Jumalan, puoleen ja viemään rukouksenne hänen eteensä. Hän vastaa näin: 'Jos jäätte asumaan tähän maahan, minä rakennan teistä kansan enkä hävitä teitä, minä istutan teidät enkä revi pois. Minä olen murheellinen, kun minun täytyi antaa tuhon kohdata teitä. Te pelkäätte nyt Babylonian kuningasta. Mutta minä, Herra, sanon teille: Älkää pelätkö häntä, älkää olko kauhuissanne! Minä olen teidän kanssanne, minä pelastan teidät ja vapautan teidät hänen vallastaan. Minä osoitan teille laupeutta, niin että hän armahtaa teitä ja antaa teidän palata omaan maahanne.' "Älkää lähtekö tästä maasta. Älkää uhmatko Herran, Jumalanne, käskyä! ... 'Älkää menkö Egyptiin!'
… Kun Jeremia oli puhunut luokseen kokoontuneelle kansalle kaiken, mitä Herra, heidän Jumalansa, oli lähettänyt hänet sanomaan, niin … julkeat miehet sanoivat hänelle: "Älä valehtele! Ei Herra, meidän Jumalamme, ole lähettänyt sinua ilmoittamaan, ettemme saa mennä Egyptiin ja asettua sinne. … sotapäälliköt ja kansa kieltäytyivät tottelemasta, vaikka Herra oli käskenyt heidän jäädä Juudaan. … Kaikki miehet, jotka tiesivät, että heidän vaimonsa olivat uhranneet vieraille jumalille, ja suuri joukko paikalla olleita naisia sekä monet Ylä-Egyptiin muuttaneet Juudan asukkaat vastasivat Jeremialle näin: "Tässä asiassa me emme kuuntele sinua, vaikka puhuitkin meille Herran nimissä.”
Miksi päämiehet halusivat kysyä Jumalan mielipidettä?
Miksi he eivät sen kuultuaan halunneet noudattaa sitä?
Ihmiset olivat jo tehneet ratkaisun, miten menetellä, ennen kuin kysyivät sitä Jumalalta. He vain odottivat, että Jumala ”siunaisi” heidän syntinsä. Kun Jumala ei hyväksynytkään heidän syntejään, he luopuivat Jumalasta näkyvästi. Tätä tapahtuu myös nykyaikana. ”Jos en saa vapaasti harjoittaa syntiä (syntiä on se, mitä Raamattu sanoo synniksi.), eroan kirkosta”.
"Tässä asiassa me emme kuuntele sinua, vaikka puhuitkin meille Herran nimissä.” Me sanomme Jumalalle, että eikö riitä, että palvelemme sinua silloin kun se sattuu meitä miellyttämään. Et sinä Jumala voi olla noin pikkumainen, että vaatisit meitä luopumaan epäjumalista tai muita satuttavista nautinnoista tai väärintekemisestä, tai laiskuudesta tai … yleensä mistään.
Seuraava raamatunkohta;
Dan. 9:20-23. Näin minä puhuin ja rukoilin ja tunnustin syntini ja kansani Israelin synnit ja toin Herran, Jumalani, eteen nöyrän pyyntöni hänen pyhän vuorensa Siionin puolesta. Ja iltauhrin aikaan, minun vielä rukoillessani, saapui luokseni nopeasti lentäen se mies, Gabriel, jonka jo aikaisemmin olin näyssä nähnyt. Hän neuvoi minua ja sanoi: "Daniel, nyt olen tullut ohjaamaan ymmärrystäsi oikeaan. Heti kun aloit rukoilla, lähti liikkeelle sana, ja minä tulin kertomaan sen sinulle, sillä Jumala rakastaa sinua.
Miksi Daniel ei tunnustanut vain omia syntejään, miksi hän samastui kansaan?
Mikä oli rukouksen vaikutus?
Mekin rukoilemme ”Isä meidän …”. Niin kauan kun jätän lähimmäiseni huomioimatta, ei Jumalakaan ole minulle ”Isä meidän”. Herää kysymys, millainen Jumala minulla itse asiassa on?
Jumala kyllä rakastaa rukoilijaa – mutta rakastaako rukoilija Jumalaa?
Seuraava raamatunkohta;
Sak. 7:9-13. "Näin sanoo Herra Sebaot: Tuomitkaa oikein, osoittakaa toinen toisellenne hyvyyttä ja laupeutta. Leskeä ja orpoa, muukalaista ja köyhää älkää sortako, älkää suunnitelko pahaa toinen toisellenne. "Näin minä sanoin teidän isillenne, mutta he kieltäytyivät kuuntelemasta, käänsivät selkänsä ja olivat kuin kuuroja. Isänne kovettivat sydämensä timantinkoviksi, ja niin he eivät ottaneet vastaan käskyjäni eivätkä mitään siitä, mitä minä, Herra Sebaot, olin henkeni voimalla puhunut heille aikaisempien profeettojen välityksellä. Sen vuoksi minä, Herra Sebaot, vihastuin heihin. Niin kuin he eivät kuunnelleet minua, kun minä kutsuin heitä, niin en minäkään kuunnellut, kun he vuorostaan huusivat minua avuksi, sanoo Herra Sebaot.
Mitä Jumala haluaa meidän tekevän?
Mikä on seuraus, jos kovetamme sydämemme?
Jumala kutsuu kerran toisensa jälkeen parannuksen tekemiseen mutta jos ihminen ei halua kuulla, Jumala lopulta hyväksyy sen ja jättää ihmisen ”likoamaan omassa liemessään”. Siitä taas on seurauksena, ettei Jumala sitten vastavuoroisesti kuuntele, kun tällainen ihminen on valitsemansa tiensä päässä (synnin seuraukset kohtaavat hänet). Tällainen ihminen rukoilee Jumalaa poistamaan synnin seuraukset, ei niinkään anteeksiantoa ja voimaa synnin voittamiseen. Tätä rukousta Jumala ei toteuta.
Huom. Syntisen rukous ”ole minulle syntiselle armollinen, pelasta minut” kuullaan aina sillä anteeksianto on olemassa vaikka synnin seuraukset pysyvät.
Seuraava raamatunkohta;
Luuk. 18:10-17. "Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.' Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!' "Minä (Jeesus) sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan." Jeesuksen luo tuotiin myös pieniä lapsia, jotta hän koskisi heihin. Tämän nähdessään opetuslapset moittivat tuojia, mutta Jeesus kutsui lapset luokseen ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse."
Miksi tässä kerrotaan rinnakkain samassa yhteydessä fariseuksesta, publikaanista ja lapsesta?
Fariseus teki paljon hyvää. Miksi se ei kelvannut? Mikä merkittävä ero fariseuksella oli verrattuna lapseen ja publikaaniin? (Vertaa jäljempänä Jaakobin kirjeen kohta 2:14-17.)
Fariseuksella oli vaunut vetämässä veturia (teot mukamas vetävät Pyhän Hengen tulemaan vaikka tosiasiassa Pyhä Henki yksin vaikuttaa oikeat teot). Itse asiassa fariseus ei edes tarvinnut veturia (Pyhää Henkeä). Fariseus oli jo mielestään hyvä tekemiensä tekojensa tähden. Lain teot, kuten fariseuksella, nousevat ihmisestä itsestään, ihmisen omasta sydämestä. Siksi ne eivät ole Jumalalle kelpaavia hyviä tekoja.
Publikaani tiesi ja tunnusti, ettei hän omin ansioin ja voimin kykene täyttämään Jumalan vaatimusta. Siksi hän pyysi armoa. Hän ikään kuin totesi, etteivät vaunut liiku ilman veturia (teot eivät ole oikeita ilman Pyhää Henkeä). Publikaani lähestyi Jumalaa samalla tasolla kuin lapset isää. Hänellä ei ollut muuta tuotavaa kuin itsensä ja syntinsä. Hän luotti Isään Jumalaan niin paljon, että uskalsi tulla Hänen eteensä sellaisena kuin oli. Lapsetkaan eivät yritä kaunistautua ennen isän luo tulemista. He tulevat aina ja heti kun on tarve. Lapsi uskaltaa tuoda isälleen keskeneräisen riipustuksensa lahjaksi. Ei oikeanlainen isä toru 5 vuotiasta lastaan siitä, ettei tämä ole onnistunut yhtä hyvin Michelangelo. Hän ottaa tekeleen, jolle muut ehkä nauraisivat, ja kehuu sitä, koska se on tehty rakkaudesta häneen. Isä myös säilyttää lapsensa tekemän tekeleen aarteenaan. Samoin Taivaallinen Isä suhtautuu niihin tekoihin, jotka on tehty siksi, että jo ollaan Hänen lapsiaan.
Jos me lahjallamme yrittäisimme päästä Jumalan lapseksi, tulisi lahjan olla paljon parempi ja täydellisempi kuin mihin edes Michelangelo kykeni. Tätä fariseus yritti ja luuli onnistuneensa. Kukaan ei pääse tätä yrittämisen tietä Jumalan yhteyteen, sen on Raamattu tehnyt erittäin selväksi.
Seuraava raamatunkohta;
Joh. 4:24. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."
Miten voi rukoilla hengessä?
Miten voi rukoilla totuudessa? Mistä tietää, että on Jumalan edessä puhtaalla omallatunnolla?
Se että rukous tuntuu palavalta, ei ole vielä hengessä rukoilemista. Se kun ahdistaa ja silti pysyt rukouksessa, on hengessä rukoilemista. Kun huomaat yllätykseksesi olleesi rukouksessa pitkään, on hengessä rukoilemista. Kun et kykene muodostamaan sanoja rukouksessa ja vain huokaat, on hengessä rukoilemista. Kun vain ajattelet Jumalaa ja Hänen hyvyyttään etkä pyydä mitään itsellesi, on hengessä rukoilemista.
Totuudessa rukoileminen on kaksitahoista.
Mikäli omalla tunnolla on syntiä, se kannattaa tunnustaa ja hoitaa siten pois rasittamasta rukousyhteyttä. Mikäli on riitaa lähimmäisen kanssa, ja mikäli sovinto sinusta riippuu edes vähän, se kannattaa sopia pois rasittamasta rukousyhteyttä.
Jumalan sana on totuus, ja siksi emme voi pyytää Jumalaa toimimaan vastoin omaa Raamatussa ilmoitettua sanaansa.
Joh. 15:14-17. Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.
Mikä on Jumalan tahto meihin nähden tämän Raamatunkohdan mukaan?
Tiedämmekö me isäntämme (Jumalan) aikeet, että osaisimme pyytää oikeita asioita?
Voiko toista rakastaa pelkästään sanoilla?
Aabrahamia sanotaan Vanhassa Testamentissa Jumalan ystäväksi. Tähän samaan asemaan Jeesus korottaa meidät. Kun me lähdemme liikkeelle ystävyydestä käsin (vapaaehtoisesti), ja annamme Pyhän Hengen tuottaa meissä ja meidän kauttamme hedelmää, osaamme myös pyytää sellaisia asioita, jotka Jumala haluaa toteuttaa. Silloin emme pyydä niinkään itsellemme vaan muille. Silloin emme pelkästään huolehdi omasta hyvinvoinnistamme vaan myös muiden.
Seuraava raamatunkohta;
Apt. 9:10-12. Damaskoksessa oli Ananias-niminen opetuslapsi. Herra puhutteli häntä näyssä: "Ananias!" "Tässä olen, Herra", hän vastasi. Herra sanoi: "Mene Suorallekadulle ja kysy Juudaksen talosta Saulia, jota kutsutaan Tarsolaiseksi. Hän rukoilee, ja näyssä hän on nähnyt, että Ananias-niminen mies tulee sisään ja panee kätensä hänen päälleen, jotta hän saisi näkönsä takaisin."
Miksi pelkkä etäinen rukous ei riittänyt, vaan Ananiaksen piti todella myös toimia?
Kun Jumala kutsuu jonkun henkilön yhteyteensä, Hän haluaa kiinnittää tämän henkilön myös seurakuntayhteyteen. Jokainen ihminen tarvitsee seurakuntayhteyden pysyäkseen ja kasvaakseen uskossa. Ananias oli linkki seurakuntaan. Jumalan piti ilmeisesti tässä tapauksessa toimia näkyjen kautta koska Saulusta (Paavali) ei olisi muuten hyväksytty seurakunnan yhteyteen, hänhän oli seurakunnan vainooja ja oli tullut paikkakunnallekin vangitsemaan kristittyjä.
Seuraava raamatunkohta;
Apt. 10:30-33. Cornelius vastasi: "Kolme päivää sitten olin tähän aikaan, yhdeksännellä tunnilla, täällä kotonani rukoilemassa. Silloin seisoi yhtäkkiä edessäni mies, jolla oli hohtavan valkeat vaatteet, ja hän sanoi: 'Cornelius, Jumala on kuullut rukouksesi ja muistanut almusi. Lähetä sana Joppeen ja kutsu luoksesi Simon, jota sanotaan myös Pietariksi. Hän asuu nahkuri Simonin talossa meren rannalla.' Niinpä lähetin heti noutamaan sinua, ja teit hyvin, kun tulit. Nyt olemme kaikki täällä Jumalan edessä kuullaksemme, mitä Herra on sinun käskenyt puhua."
Miksi enkeli ei julistanut Korneliukselle evankeliumia, vaan Pietarin piti lähteä liikkeelle?
Jumala on vain näin päättänyt ja säätänyt. Kannattaa muistaa että enkelit ovat palvelevia henkiä, jotka auttavat sekä evankeliumin julistajaa että sen kuulijaa, mutta itse minun on avattava suuni ja puhuttava. Jumala ei myöskään halua sitoa meitä enkeleihin vaan seurakuntayhteyteen muiden ihmisten kanssa ja välityksellä.
Seuraava raamatunkohta;
Room. 12:4-21. Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä, samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä. Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin. Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä. Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraanvaraisuutta. Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa. Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita. Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä. Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa. Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: "Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan" - näin sanoo Herra. Edelleen sanotaan: "Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa, jos hänellä on jano, anna juotavaa. Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle." Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.
Miksi kaikki eivät kykene kaikkeen toimintaan?
Miten paha voitetaan? (Vastaukseksi ei riitä, että ”hyvällä”. Esitä konkreettisia asioita.)
Se on Jumalan armoa että me tarvitsemme toisiamme. Jollemme tarvitsisi, ylpistyisimme pian pois armon alta saatanan joukkoihin.
On muuten yllättävän vaikeaa puhua huonoksi kokemastaan esimiehestään hyvää. En saa painaa vääräksi kokemaani menettelyä ”villaisella” mutta toisaalta en saa jättää hänen hyviä puoliaan mainitsematta. Jollen voi tuoda totuutta esiin rakkaudellisesti, voisi toisinaan olla viisasta jättää totuus sanomatta. Tässä me tarvitsemme viisautta Jumalalta.
Seuraava raamatunkohta;
Fil.1:9-11. Rukoilen myös, että teidän rakkautenne kasvaisi ja yltäisi yhä parempaan ymmärrykseen ja harkintaan, niin että osaisitte erottaa, mikä on tärkeää, säilyisitte puhtaina ja moitteettomina odottaessanne Kristuksen päivää ja tuottaisitte Jumalan kunniaksi ja kiitokseksi runsain mitoin hyvää hedelmää, jonka saa aikaan Jeesus Kristus.
Kol. 1:10-11. Rukoilemme, että eläisitte Herralle kunniaksi ja kaikessa hänen mielensä mukaan ja että kantaisitte hedelmää tekemällä kaikkea hyvää ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa. Hänen kirkkautensa voima ja väkevyys vahvistakoon teitä olemaan aina kestäviä ja kärsivällisiä.
Jos ”hedelmällä” tarkoitetaan tässä 1) uudet jäsenet Kristuksen ruumiiseen 2) Hengen hedelmä meissä itsessämme, niin mikä on meidän osuutemme hedelmän tuottamisessa?
Koska hedelmän saa aikaan Kristus, meidän tehtävämme on pysyä Hänessä. Se on meidän osuutemme.
Jeesuksessa pysyminen taas edellyttää aktiivista toimintaa. Aktiivista toimintaa on seurakuntayhteys, rukousyhteys ja Raamatun sanaan tutustuminen. Kaikki kolme tarvitaan. Tällöin Jumalan rakkaus saa meidät toimimaan lähimmäisen hyväksi lähimmäisen lähtökohdista käsin. Silloin autettava ei koe jäävänsä kiitollisuudenvelkaan eikä auttaja kaipaa kiitosta. Silloin suulas vaikenee ja hiljainen saa rohkeuden puhua. Silloin terveestä tulee Jeesusta tarvitseva syntinen ja vajavainen parantaa muita.
Seuraava raamatunkohta;
Kuinka paljon rukoilet yksin ”kammiossasi”? (Vastaus tähän on vain sinun ja Jumalasi välinen asia.)
Miten Jumalan kanssa kahden vietetty aika vaikuttaa sinuun itseesi?
Jaak. 2:14-17. Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai (sellainen) usko silloin voi pelastaa häntä? Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.
2 Kor. 13:5. Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa. Pankaa itsenne koetteelle. Ettekö huomaa, että Jeesus Kristus on teidän keskellänne? Ellei niin ole, ette selviydy koetuksesta.
Useampi psykologi on todennut henkilöiden terapiahoidon jälkeen havaintoinaan seuraavaa: Kun luottamus psykologin ja asiakkaan välillä on tullut riittäväksi, asiakas kykenee kertomaan psykologille jopa seksisuhteistaan. Mutta tällöinkään asiakas ei ole halukas kertomaan raha-asioistaan. Tästä onkin vedetty se johtopäätös, että omistamisen halu (himo) on ihmisessä syvemmällä ja perustavampaa laatua kuin seksuaalisuus. Tästä voi johtua se, ettemme anna omastamme kuin rippeet. (Tosin silloin saamme Jumalan valtavista siunausvarastoistakin itsellemme vain rippeet.)
Seuraava raamatunkohta;
Hepr. 12:1-2. Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi (Hebr. kirjeen 11 luku), pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. …
Miltä olet varjeltunut, jos et ole rikas tai vallassa?
Olemme aloittaneet uskon taipaleen, miten uskomme tulee täydelliseksi?
Mikä kilpailu on vielä edessämme? (Tämän Paavali sanoi uskoville.)
Mammona on henkivalta, joka pitää otteessaan hyvinkin tiukasti. Siitä ei pääse irti muuten kuin lahjoittamalla omastaan pois. Köyhä leski antoi kaiken, Sakkeus antoi puolet, alkuseurakuntalaiset antoivat sen mukaan kuin tarve oli.
Valta, vallan himo, turmelee ihmisen sisältäpäin. Itse nuorempana luulin, ettei sellaista kuin vallan himo ainakaan minussa ole. Sitten minut nimitettiin myyntipäälliköksi vastuualueena tietyt tuotteet. Huomasin kuinka makealta vallankäyttö tuntui. Sai päättää asioista, sai käyttää rahaa, sai matkustaa. … Onneksi Jumala salli sen, että minulle jäivät myös aikaisemmat työt, joten en selviytynytkään. Koin lyhyen loppuun palamisen. Kun siitä selvisin, luovuin päällikkyydestä ja jatkoin entisissä hommissani, mutta viisaampana. Nyt en enää uskalla sanoa, ettei minussa ole taipumusta johonkin syntiin. Niinpä joudun jatkuvasti rukoilemaan, että en joutuisi kiusaukseen, että pitäisin Jumalan pyhänä, että puhuisin Jumalasta oikein, että mammona ei saisi minusta otetta, että …