2018 Luentosarja "Rukouksen juuret!" / Ilkka Puhakka

Rukouksen juuret – Ilkka Puhakka

(Sakarin muistiinpanot ja kommentit Ilkka Puhakan Nummelassa pitämästä luentosarjasta.)


Vanhassa testamentissa on heprean kielen sanajuurista johdettavissa neljä ilmaisua rukoukselle.

  1. likroo (merkitsee lukemista, huutamista, rukoilemista)

= oikeasti tilannekohtaisessa hädässä olevan voimakas avunhuuto. "SOS" (nyt on hätä)

Sanaa on käytetty 1. Ms. 4:26 kohdassa (Raamatunkäännös 1938 on paremmin säilyttänyt sanan alkuperäisen merkityksen.) Katso myös Ps. 34:7, 50:15, 118:5, 2. Ms. 14:15 (äänetön huuto).


Uudessa Testamentissa on vastaava tilanne Jeesuksen vertauksessa kadonneesta lampaasta (Luuk. 15:3-7).

Luuk. 15:3-7. Silloin Jeesus esitti heille vertauksen: "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.' Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.

Kaikki Jeesuksen kuulijat ymmärsivät, miten lammas käyttäytyy erämaassa, kun se joutuu erilleen laumastaan eikä enää osaa takaisin. Lammas hakeutuu turvalliseen paikkaan, käy makaamaan ja alkaa määkimään. Se huutaa apua koska sillä on hätä.


Ilkka Puhakka korosti sitä, että vaikka läheiselle ei saisi mitään muuta hengellistä sanomaa menemään perille, hänelle kannattaa sanoa; "jos joskus joudut todella vaikeaan paikkaan, huuda Herraa Jeesusta avuksi, silloin saat avun" (Joel 2:32, Room. 10:13).


  1. lehitpallel (merkitsee jatkuvaa automaattista avunhuutoa synninhätään)

= kun oman vanhan luonnon syntihakuisuus alkaa painaa (eivät niinkään enää yksittäiset synnit, joista on tehnyt tilannekohtaista parannusta) – muuttuu rukous vähitellen armon anomiseksi. Tämä rukous on jatkuva pohjavirta, joka ei pysähdy.

Tätä ihmisen omassa sydämessä Pyhän Hengen aikaansaamaa synnintuntoa (Joh. 16:7-14) ei saa sotkea meidän ihmisten toinen toisemme syyllistämiseen, kun me teemme syntilistoja muille – ja ajamme heidät lain alle parantelemaan elämäänsä omin voimin. Tällä tavalla karkotamme heidät luotamme.

Hengellisen elämän välttämätön lainalaisuus on, että ihminen tulee tuntemaan syntinsä – armoa ei opi muulla tavalla. Vasta voimattomuus oman syntisyyden alla ajaa turvautumaan Kristuksen sovitustyöhön. Armo opitaan tuntemaan vasta ja ainoastaan tällä tavalla. Sitä ei opita kirjoista eikä saarnoista.

Kun synnin hätä muuttuu armon anomiseksi, alkaa selkeytyä, mitä minä itse olen ja mitä Jumala on. Ihminen alkaa puheissaan viitata enemmän Kristukseen kuin itseensä tai muiden synteihin.

Tällöin, vaikka synnintunto ei lopukaan (sillä emme pääse vanhasta luonnostamme eroon kuin vasta kuolemassa), alkaa sen rinnalle tulla jatkuva kiitos.


  1. lehithannen (sanasta armollinen hanun)

= vastaus syyllisen armon etsintään. – Kun syyllinen saa armon – seuraa armollinen olo ja kiitollinen mieli – seurauksena jatkuva automaattinen kiitosrukous.

Samoin kun avunhuuto synninhätään on edelleenkin jatkuvaa, on sen rinnalle tullut jatkuva kiitos Jumalan armollisuudesta, joka meille annetaan Jeesuksessa Kristuksessa.


1. Tim. 6:6 kohdassa oikea käsite on kiitollinen mieli.

1. Tim. 6:6 (v. 1992) käännös. Suuri rikkauden lähde usko kyllä onkin, kun tyydymme siihen mitä meillä on.

1. Tim. 6:6 (v. 1938) käännös. Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa.

Kiitokseen ei voi pakottaa mutta sen voi valita. Kiitos on vastaus Jumalan hyvyyteen. Kiitollisuuskin on Jumalan lahja meille sillä kiitollinen on myös onnellinen.


  1. lehafgiia (tarkoittaa esirukousta) ja sillä on kolmenlainen merkitys.

= kantamista (Jes. 53:12), väliin astumista suojaksi (Jes. 59:16), tueksi tulemista (Jes. 63:5).

Kuva esirukouksesta on sekä Vanhassa testamentissa että Uudessa testamentissa vahvasti sidoksissa Messiaaseen, Kristukseen.

Room. 8:34. Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus - mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme!

Meidän esirukoilijamme, apumme, puolustajamme on taivaassa (mutta myös vierellämme läsnä Pyhän Henkensä kautta).


Kantaminen:

Jes. 53:12. Minä annan hänelle (Herran kärsivä palvelija = Jeesus) paikan suurten joukossa, hän saa jakaa saalista mahtavien kanssa, koska hän antoi itsensä kuolemalle alttiiksi ja hänet luettiin rikollisten joukkoon. Hän otti kantaakseen monien synnit, hän pyysi pahantekijöilleen armoa.


Väliin astuminen:

Jes. 59:16 (v. 1933 käännös). Ja hän näki, ettei ollut yhtäkään miestä, ja hän ihmetteli, ettei kukaan astunut väliin. Silloin hänen oma käsivartensa auttoi häntä, ja hänen vanhurskautensa häntä tuki.

Väliin tulija ottaa vastaan toiselle tarkoitetut henkiset tai fyysiset iskut. Rukous ei jää pelkästään yhteydenpidoksi Jumalan kanssa vaan se on myös konkreettista ja näkyvää toisen puolustamista.


Tueksi tuleminen:

Jes. 63:5. Minä katselin ympärilleni, mutta ei ollut yhtään auttajaa. Minä ihmettelin, ettei ketään tullut tuekseni. Vain oman käsivarteni voima minua auttoi, vain oma kiivauteni minua vahvisti.


(Raamatussa on käsite ikeestä, joka asetetaan kahden eläimen niskaan. Kun Jeesus pyytää meitä ottamaan hänen ikeensä kantaaksemme, hän tarkoittaa tällaista kahdelle tarkoitettua iestä. Jeesus tarjoaa meille paikkaa vieressään. Kun me suostumme lähimmäisemme iestoveriksi, on Jeesus Kristus aina siinä kolmantena mukana. Pyrkimyksemme on saada lähimmäinen kiinnittymään Kristukseen, ei meihin.)


Esirukous on;


3