29.8.2018 Sakari Tuunainen Beeta-alustus – Miksi uskon? – Omakohtainen usko
Beeta-alustus – Miksi uskon? – Omakohtainen usko
Miksi minä uskon? Jokainen uskoo johonkin. Ateistit uskovat että Jumalaa ei ole ja että darvinistinen kehitysoppi on elämän luoja. Oikeastaan pitäisi kysyä, miksi kukaan uskoo Jeesukseen Kristukseen Herranaan ja Vapahtajaan?
Kerron seuraavassa lyhyesti, miksi juuri minä uskon Jeesukseen.
Kiinnostuin Jumalasta.
Lapsuuden kodista sain perintönä uskon kristittyjen Jumalaan (ja taipumuksen pyrkiä täydellisyyteen).
Olin nuorena ns. siivosyntinen, mielestäni riittävän täydellinen ja lainkuuliainen. En minä Jeesusta tarvinnut? En ainakaan syntieni sovittajaksi. Jumala johdattikin minut aluksi lukemaan sellaisia kristillisiä kirjoja, joissa Hän esiintyy voimallisena parantajana. Tulin siihen päätelmään, että tällaisen vahvan Jumalan kanssa haluan elää. Valitsin Jumalan ilman Jeesusta.
Kommentti: Jumala voi käyttää johdatukseensa alussa sellaisiakin kirjoja, joissa Jumalakäsite ei sisällä Jeesusta. Myöhemmin hylkäsin tämän kirjoittajan kirjat juuri tästä syystä.
Koska Jumala on erittäin kärsivällinen minua ja puutteitani kohtaan, opin tästä, että muillekin pitää antaa aikaa. Minun tehtäväni ei ole tehdä ns. hengellistä kyntötyötä että sanan siemen voisi alkaa itää, sen tekee Jumala.
Jumala toi minut uskovien yhteyteen sanansa ääreen.
Seuraavaksi Jumala johdatti minut uskovien yhteyteen. Hän näytti miten Hän kykenee johdattamaan, jos vain pyydän ja rukoilen. Onneksi Jumala kesti minua vaikka Jeesus ei edelleenkään minulle kelvannut. Rajapyykkinä pelastumisen suhteen voisin pitää seuraavaa tapahtumaa;
Olin perheleirin päätteeksi viikonlopputapahtumassa. Ihmiset saivat halutessaan mennä alttarille siunattavaksi. Minä en mennyt, sillä mihin minä, vahvuuteen ja sivullisuuteen sairastunut olisin siunausta tarvinnut? Jumala antoi eräälle naiselle kehotuksen sanat. Hän sanoi kerta toisensa jälkeen; "Menkää ihmiset siunattavaksi, menkää, sillä se on jumalan tahto." Lopulta totesin itsekseni, että jos se kerran on Jumalan tahto, niin menen – ja menin. Minulta kysyttiin, olisiko minulla jotain pyyntöä esittää Jumalalle? Mieleeni ei tullut muuta kuin, että kukahan se Jeesus on, josta paljon puhutaan? Niinpä sanoin; "Haluan oppia tuntemaan Jeesuksen, ja täydellisesti. Jumala johdatti minut pyytämään elämäni tärkeintä asiaa, Jeesuksen tuntemista.
Kommentti: Usko Jeesukseen Kristukseen voi syntyä vasta, kun kuullaan evankeliumia Hänen sovitustyöstään ristillä. Pelkkä Jumalan kanssa hengailu ei ketään pelasta. Jumala pyrkii johdattamaan ihmisen aina sellaiseen seuraan, jossa evankeliumia Jumalan Pojasta julistetaan.
Oman kokemukseni perusteella suosisin ns. ratkaisukristillisyyttä. Ratkaisuun ei kuitenkaan saa ketään painostaa, sillä keskosia, myös hengellisiä keskosia, on vaikea hoitaa.
Jumala pelasti minut antamalla uskon Jeesukseen Kristukseen.
Tämän tapahtuman jälkeen aloin vähitellen huomata itsessäni vikoja. Vaikka minulla ei ns. suuria syntejä ollutkaan, laiminlyöntejä sitäkin enemmän. Minä huomasin olevani syntinen mies. Silloin aloin tarvita Jeesusta Kristusta syntieni sovittajana. Tämäkin vaihe kesti monta vuotta, joten en tiedä pelastumiseni päivää enkä vuottakaan. Jossain vaiheessa vain huomasin, että pääsen taivaaseen vain Jeesuksen ansiosta. Aikaisemmin luulin meneväni kuin koira veräjästä. Nyt minut vietäisiin Jeesuksen toimesta avatun veräjän kautta.
Kommentti: Joku pelastuu kertaheitolla, hän tietää pelastumisensa minuutin tarkkuudella. Joku kasvaa pelastukseen vähitellen, niin kuin minä. Joku on jumalan lapsi jo lapsuudesta lähtien. Tiedän lisäksi muutamia, jotka ovat ottaneet Jeesuksen vastaan sydämeensä lähes kuolinvuoteellaan. Ikuinen elämä Jumalan lapsena on kaikille näille sama.
Pelastumiseni merkkeinä pidän seuraavia asioita;
kiinnostuin Raamatun lukemisesta,
omat synnit murehduttavat minua (eivät niinkään toisten synnit),
muiden uskovien seura ja seurakuntayhteys tuli tärkeäksi.
Kommentti: Mitä useammin luen Raamatun läpi, sitä enemmän se avautuu. Vanhan testamentin pystyy aina vain paremmin yhdistämään Uuden testamentin tapahtumiin. Olen myös käyttänyt luotettavien kristittyjen laatimia Raamatun selitysteoksia.
Nyt vanhempana kristittynä yksittäiset synnit eivät ole oikeastaan enää ongelma. Ne viedään päivittäin Jeesuksen Kristuksen sovintoveren alle. Anteeksipyytämistä joutuu edelleenkin opettelemaan sillä se on omalle vanhalle luonnolle vastenmielistä. Ongelmaksi onkin tullut se oma vanha luonto, jonka havaitsen jatkuvasti kieroilevan Jumalan tahtoa vastaan. Vanhan luonnon jatkuvaa, päivittäistä viemistä Jeesuksen kanssa ristille joutuu opettelemaan. Ymmärrän Paavalin kirjoituksen 1. Kor. 9:27 kohdassa tässä valossa, että vastustajani on oma vanha luonto. Tämä kohta ymmärretään helposti väärin ja mennään oman luonnon johdattamana pois Jeesuksen ristin juurelta, armon alta, lain tekoja tekemään.
1. Kor. 9:26-27 ja 10:12-13. Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan. Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olen kutsunut muita kilpailuun. … Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu. Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.
Olen kokenut elämässäni senkin ajan, että olen ollut lain alla. Minut herätti se havainto, että kun yritin omavoimaisesti elää sellaista mallikelpoista kristityn elämää, jota luulin Jumalan tahdoksi, se saikin minut vain vihaamaan Jumalaa. Helpottava havainto oli taas se, etten minä todellisuudessa Isää Jumalaa vihannutkaan, vaan hänestä itse itselleni tekemääni irvikuvaa.
Olen ollut myös lahkolainen siinä mielessä, että vain oman omaksumani opin kannattajat olivat kunnon kristittyjä. Onneksi Jumala avasi minun silmäni näkemään todellisuuden. Jumalan palvelijan (Isän lapsen) tehtävä on armahtaa, ojentaa rakkaudessa ja tarvittaessa ruokkia muita aidolla sanalla.
Muutama vuosi sitten havahduin darvinistisen kehitysopin valheellisuuteen. Kehitysopin aukkokohdat alkoivat vaivata ja kun tarkemmin perehdyin siihen, ei siitä löytynytkään muuta kuin aukkoja. Monet tutkijat ovatkin todenneet, että kehitysoppi on filosofinen ajatusrakennelma, jolle ei nykyisin enää löydy tieteellistä perustaa. Kaikki ne tukipilarit, joihin kehitysoppi aikoinaan tukeutui, on nykytiede kaatanut. Jumala Luojana ja ateistinen kehitysoppi elämän kehittäjänä ovat yhteen sovittamattomat.
Entä se minun vaillinaisuuden pelkoni (täydellisyyden tavoittelu)? Jumalan sanan mukaan täydelliseksi en täällä maan päällä tule. Siksi on epäviisasta vaatia sitä muiltakaan. Olen oppinut turvaamaan Jumalan armoon, joka on jo meille annettu yksinomaan Jeesuksen Kristuksen sovintoveressä.
Jumala on ilmaissut itse itsensä minulle sanassaan ja luomissaan asioissa. Nyt voin sanoa, että tunnen Jeesuksen, mutta en vielä niin täydellisesti kuin haluaisin. Se, paras, on vielä edessä.
1. Kor. 13:12. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.