Kolossalaiskirjeen teksti on mustalla tekstillä.

Omat kommenttini ovat tällaisella sinisellä.

Aiheeseen liittyvät muut raamatunkohdat ovat mustalla kursivoidulla.

Paavalin kirje Kolossalaisille; 3:11-17, Kristukseen liitettyinä

Tilanne kristillisessä kirkossa nykyisin on samantyyppinen kuin alkuaikana, sillä Jeesuksen Kristuksen omaksi tunnustautuva voi nytkin joutua maksamaan siitä jopa hengellään, koska ei voi myöntyä valtaapitävien Raamatun sanan vastaisiin vaatimuksiin. Nykyisin tämä on erityisen totta islamistisissa maissa ja varsinkin niiden muslimien kohdalla, jotka kääntyvät kristityiksi. Jeesuksen Herrakseen tunnustavat kristityt ovat kautta aikojen olleet, kuten ovat nykyisinkin, maailman eniten uskonsa vuoksi tapettu ryhmä. Vainosta huolimatta monet alkavat uskoa Kristukseen Jeesukseen omana Herranaan ja Vapahtajanaan eivätkä halua kieltää Häntä. Kun kokee Jumalan rakkauden ja sen rauhan, kun Jeesuksen sovintoveressä anteeksi saadut synnit eivät enää syytä, ja sen ilon joka näistä seuraa, tulee Kristuksesta Jeesuksesta elämän tärkein asia.

Surullista on se että monet oman sydämensä pettäminä valitsevat mieluummin maailman antaman rakkauden, joka aina hylkää rakkautensa kohteen. He valitsevat maallisten nautintojen tarjoaman lyhytaikaisen ilon kun elävät sellaisissa teoissa joita Jumalan sana sanoo synniksi ja häpeäksi. He ovat kuin se Jeesuksen vertauksen tuhlaajapoika, joka eli hengellisesti kuolleen elämää sikojen parissa (Luuk. 15:11-32). Vaikka he olisivatkin Isän lapsia, heille ei ole siitä mitään iloa eikä se hyödytä heitä, elleivät he palaa takaisin kotiin Isän luo, joka rakastaa tällaista täysin eksyksissäkin olevaa lastaan ja odottaa häntä kotiin.

Luuk. 15:11-24. Jeesus jatkoi: "Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä sanoi isälleen: 'Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.' Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. (Alkukielen mukaan; ilman pelastusta olevaa elämää.) … hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. … "Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: … Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. … Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. (suudelma rauhan merkiksi) … isä sanoi palvelijoilleen: 'Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, (ulkoisten olosuhteiden korjaus) pankaa hänelle sormus sormeen (aseman palautus perheen jäsenenä) ja kengät jalkaan. (kunnian palautus) Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.'

Tämä kuvaa hyvin sitä, mitä ovat parannuksen teko ja kääntyminen. Parannuksen teko on oman tilansa ja tilanteensa havaitsemisen jälkeen tapahtuva mielenmuutos. Kääntyminen on suunnan muutos elämässä, ja ainoa oikea kääntymissuunta on palata takaisin Isän Jumalan luo Hänen sanansa yhteyteen. Monet tekevät parannusta koko elämänsä ajan mutta jäävät silti "sikojen" seuraan koska he eivät tule kotiin Isän Jumalan luo sitä ainoaa tietä pitkin joka kotiin johtaa. Jeesus Kristus on tämä tie. Ja Hän myös ainoana antaa voiman elää uutta elämää.

Kokonaan toisenlaisen tarinan Jeesus kertoi tämän tuhlaajapojan vanhemmasta veljestä, joka oli kyllä nimellisesti kotona, mutta oli yhtälailla hengellisesti kuollut kuin Isän luota poistunut tuhlaajapoikakin oli ollut; Luuk. 15:25-32. Tällaisen nimikristityn on monesti vaikea kääntyä, sillä hän luulee olevansa kotona vaikka on sulkenut sydämensä Isältään ja veljeltään (Sananl. 27:19, 1. Joh. 4:20).

Sananl. 27:19. Veden kalvossa näet kasvosi, lähimmäisessä näet sydämesi.

1. Joh. 4:20. Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt.

Mistä me sitten tiedämme olevamme oikealla tavalla kotona Isän Jumalan luona? Seuraavista seikoista:

• Haluammeko me noudattaa Jumalan sanaa sellaisena kuin se on raamattuun kirjoitettu (Joh. 14:23-24)?
  Olin kristittynä vielä nuori, kun Raamattua lukiessani huomasin, että maallinen opetus ja Raamatun sana olivat ristiriidassa keskenään. En tiennyt, kumpaan uskoisin. Pyysin Jumalaa selittämään sanaansa. Jonkin ajan kuluttua Jumala toi eteeni todisteet siitä, miten hataralla pohjalla maalinen opetus siinä kyseisessä asiassa oli.

• Suljemmeko me sydämemme lähimmäisen hädältä silloin kun voimme auttaa (1. Joh. 3:14-17)?

• Miten me suhtaudumme Jeesuksen sovintovereen (1. Joh. 4:9-12)?

Joh. 14:23-24. Jeesus vastasi: "Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani (Se, joka jättää tarkoituksella noudattamatta niitä Raamatun tekstejä, jotka eivät itseä tai omaa ryhmää miellytä, rakastaa Jumalan sijasta maailmaa.)

1. Joh. 3:14-17. Me rakastamme veljiämme, ja siitä me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään. Joka ei rakasta, pysyy kuoleman vallassa. … Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä (tai sisarensa) kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä?

1. Joh. 4:9-12. … Tämä on Jumalan todistus: hän on todistanut Pojastaan. Jokaisella, joka uskoo Jumalan Poikaan, on tämä todistus sisimmässään. (Jokaiselle, joka on avannut sydämensä oven Jeesukselle Kristukselle ja Raamatun sanalle, Jumala on antanut uskon ja Pyhän hengen.) Mutta jokainen, joka ei Jumalan todistusta usko, tekee hänestä valehtelijan, hän kun ei usko itse Jumalaa. (Jumalan todistus on kirjoitettuna meille Raamattuun.) … Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää. (Kannattaa kuunnella, onko seurakunnassa äänessä hengellisesti kuollut vai hengellisesti elävä. Eräälle ystävälleni suositeltiin kristillisenä kirjana Marcus J. Borgin Kristinuskon sydän - uudelleenlöydetty usko -kirjaa. Kirjaan on suomenkielisen esipuheen kirjoittanut emerituspiispa Wille Riekkinen. Tämä kirja ja sen suosittelijat ovat malliesimerkkejä lampaan taljaan pukeutuneista susista. Miksi sanon näin? He kieltävät Jeesuksen jumaluuden ja tekevät turhaksi Jeesuksen sovintoveren.)

Kol. 3:11. Silloin (tässä) ei ole enää kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikattua eikä ympärileikkaamatonta, ei barbaaria, skyyttalaista, orjaa eikä vapaata, vaan Kristus on kaikki, hän on kaikissa.

”Silloin (tässä)” -sana viittaa hetkeä aikaisemmin sanottuun asiaan (Kol. 3:9-10), siihen, että kaikki Kristukseen kastetut ovat pukeneet Kristuksen ylleen, riippumatta taustasta, sukupuolesta tai varallisuudesta. Ja kaikkien niiden, jotka ovat avanneet sydämensä oven Kristukselle, hehän ovat ylhäältä syntyneitä uusia luomuksia, on tarkoitus kasvaa vähitellen kohti Kristuksen kaltaisuutta. Vaikka kastetut ovatkin ihmisinä erilaisia ja myös pysyvät erilaisina, niin tässä asiassa he eivät eroa toisistaan (Gal. 3:26-28).

Kol. 3:9-10. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen.

Gal. 3:26-28. Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi (yhtä). (Vaikka me kaikki olemme erilaisia, me kuulumme jäseninä yhteen ja samaan Kristus-ruumiiseen.)

Maailmanlaajuisessa Jumalan seurakunnassa joka on Kristuksen ruumis, kaikki jäsenet ovat samanarvoisia Jumalan lapsia, sisaria ja veljiä keskenään. Se, että me olemme samanarvoisia, ei tarkoita sitä että olisimme samanlaisia tai että meillä kaikilla olisi samanlainen tehtävänanto Isältä Jumalaltamme. Tehtävänanto on sillä tavalla kuitenkin sama, että jokainen meistä on Kristuksen kirje ja Kristuksen tuoksu juuri siinä omassa ympäristössään jossa vaikutamme (1. Kor. 12:12-27). Koska Jumala tuntee meidät ja ympäristömme paremmin kuin me itse, varustaa Hän meidät jokaisen juuri meille sopivilla lahjoilla ja armolahjoilla. Tosin Hän sallii meille myös sopivia vaikeuksia ja vastoinkäymisiä että pysyisimme Hänen yhteydessään (Ps. 23:1-6). Juuri vaikeudet saavat meidät turvautumaan Jumalaan. Raamatussa kerrotaan, että voiteen tuoksu levisi ympäristöön vasta silloin, kun sen säilytysastia rikkoutui. Pyhä Henki ei pääse Kristusta kirkastamaan sellaisen henkilön kautta, joka on, omassa voimassaan vahvoilla.

1. Kor. 12:12-27. Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. Eihän ruumiskaan muodostu yhdestä jäsenestä vaan monista. Vaikka jalka sanoisi: "Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen", se silti kuuluu ruumiiseen. Ja jos korva sanoisi: "Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen", se silti kuuluu ruumiiseen. (Meillä, jotka vertaamme itseämme ja omia lahjojamme muihin ja muiden lahjoihin, on vaara mitätöidä joko itseämme tai muita.) Jos koko ruumis olisi pelkkää silmää, olisiko silloin kuuloa? Tai jos se olisi pelkkää korvaa, olisiko silloin hajuaistia? Jumala on kuitenkin asettanut ruumiiseen kaikki eri jäsenet niin kuin on nähnyt hyväksi. (Näkyvät seurakunnat eivät ole sama asia kuin Jumalan maailmanlaajuinen seurakunta, joka on Kristuksen ruumis. Seurakuntien virkoihin hakeutuu niitäkin, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä Jumalan sanaa.) Jos kaikki olisi yhtä ja samaa jäsentä, olisiko silloin mitään ruumista? Jäseniä on kuitenkin monta, kun taas ruumis on yksi. Ei silmä voi sanoa kädelle: "Minä en tarvitse sinua", eikä liioin pää jaloille: "Minä en tarvitse teitä." (Kesti kauan ennen kuin minä itse tajusin, että juuri ne minun mielestäni hankalalta tuntuvat lähimmäiset, ne jotka Kristuksen tuntemisessa ovat vielä pikkulapsia, kuten minä itsekin olin, kasvattavat minua eniten Kristuksen kaltaisuutta kohti.) Päinvastoin, juuri ne ruumiinjäsenet, jotka meidän mielestämme ovat muita heikompia, ovat välttämättömiä. Me verhoamme erityisen arvokkaasti ne ruumiinosat, joita emme pidä kovinkaan arvokkaina, ja peitämme erityisen säädyllisesti ne, joita häpeämme. Säädylliset ruumiinosat eivät tällaista verhoa tarvitse. Kun Jumala yhdisti jäsenet ruumiiksi, hän antoi vähempiarvoisille jäsenille suuremman kunnian, jotta ruumiissa ei syntyisi eripuraisuutta vaan jäsenet yhteen kuuluen huolehtisivat toinen toisestaan. (Vähempiarvoiset jäsenet siis saavat suuremman kunnian. Entä ketkä sitten ovat niitä, jotka saavat kunniaa seurakunnassa? Nehän ovat niitä, jotka ovat esillä; johtajia, profeettoja, saarnaajia. Joten näitä esillä olevia arvokkaammiksi Jumala sanoo niitä, jotka eivät ole esillä, vaan jotka tekevät työtä Jumalalle hiljaisuudessa.) Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa. Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen.

Ps. 23:1-6. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden. (Aluksi kristityn suhde Jumalaan on minä-hän suhde. Jumala on etäinen koska en juurikaan tarvitse Häntä. Mutta pimeä laakso muuttaa suhteen luonteen.) Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi. Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen. Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti. (Vasta pimeässä laaksossa suhde Jumalaan muuttuu minä-sinä suhteeksi. Pimeässä laaksossa me alamme tarvita Jumalaa ihan eri tavalla. Jumalasta tulee meille vähitellen rakastava Isä. Pimeän laakson kokemukset ovat jokaiselle erilaisia.)

Sana elämään -kommentaariraamatussa kerrotaan seuraavaa:

Kansalaisuus, koulutustaso, sosiaalinen asema, varallisuus, sukupuoli tai valta-asema ei saa aiheuttaa raja-aitoja kristillisessä seurakunnassa. Kristus murtaa kaikki muurit ja hyväksyy jokaisen, joka tulee hänen luokseen. Mikään ei saa estää meitä kertomasta hänestä ja hyväksymästä yhteyteemme kaikkia, jotka uskovat häneen. Meidän tulisi rakentaa siltoja muurien sijaan.

Kol. 3:12. Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen.

”Te, jotka olette Jumalan valittuja …” Jumala kutsuu luokseen kyllä jokaista ihmistä, mutta vain harva suostuu tulemaan Jumalan luo Jumalan haluamalla tavalla. Joku voi nyt ajatella, että asettaako Jumala ehtoja. Mietipä kutsua linnan juhliin. Kuka kutsutuista sanoo presidentille, että tulen vain, jos minun ei tarvitse peseytyä ja saan tulla sinne navettavaatteissani sianlannalle haisten.

Jumala kutsuu kyllä jokaista ihmistä juhliinsa, mutta Hän valitsee vain ne, jotka suostuvat tulemaan Hänen tarjoamalleen pesulle ja pukeutumaan Hänen tarjoamiinsa lahjavaatteisiin (Ilm. 7:14). Ja, jotka eivät heti tämän jälkeen mene lahjavaatteissaan rypemään sikojen seuraan (1. Piet. 4:3-5).

Ilm. 7:14. … He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.

1. Piet. 4:3-5. Aivan riittämiin te menneenä aikana elitte niin kuin pakanat tahtovat, ryvitte irstaudessa ja himoissa, juoppoudessa, mässäilyissä ja juomingeissa ja palvelitte epäjumalia jumalattomin menoin. Nyt he kummeksuvat sitä, että te ette enää riennä heidän kanssaan samaan riettauden virtaan, ja syytävät herjauksiaan. Mutta he joutuvat tekemään tilin hänelle (Jeesukselle Kristukselle), joka on valmiina tuomitsemaan elävät ja kuolleet.

”Te, jotka olette … pyhiä …” Nämä, jotka ovat suostuneet Jumalan kutsuun tulla Jeesuksen Kristuksen luo, ja jotka Jeesuksen luona ovat suostuneet ottamaan vastaan Jeesuksen tarjoaman pesun ja puvun, he ovat sekä valittuja että pyhiä. Kaikkia kutsutaan mutta vain Jeesuksen Kristuksen luo tulleet valitaan. He ovat pyhiä siksi, koska Jeesus Kristus on verellään pessyt heidän syntinsä pois ja antanut heille oman pyhyytensä lahjaksi.

”Te, jotka olette … Jumalalle rakkaita …” Jumala rakastaa jokaista ihmistä niin paljon että haluaisi pelastaa tämän joutumasta kadotukseen. Osa ihmisistä ottaa vastaan Jumalan rakkauden ja heitä Jumala rakastaa omina lapsinaan. Mutta suurin osa ihmisistä ei välitä Jumalan rakkaudesta. Mietipä, mitä pienen lapsen isä tekee, jos hänen lapsensa pyrkii autotielle. Eikö hän heti aseta esteitä lapsensa kulkutielle? Onko tämä rakkautta vai kiusantekoa. Entä ihminen, joka ei välitä niistä esteistä, joita Jumala on hänen suojakseen asettanut, kuten 10-käskyä. Kannattaa lukea vanhasta katekismuksesta, mitä käskyt tarkoittavat. Lopulta Jumala sallii Häntä vastustavan ihmisen oman tahdon toteutua. Tällaisella ihmisellä ei kuitenkaan ole omaa tahtoa, vaikka hän itse niin luulee, sillä synnin orjana hän on himojensa ohjailtavissa.

”Pukeutukaa siis” tarkoittaa tässä sitä, että vaikka meidät Jumalan lapset on jo puettu Kristuksen vanhurskauteen, me joudumme silti kilvoittelemaan vanhan luontomme vaikutusta vastaan (Hepr. 12:1-2). Siltä, joka ei ole uudestisyntynyt Jumalan lapsi, ei voi edes edellyttää näitä ominaisuuksia; armahtavaisuutta, ystävällisyyttä, nöyryyttä, lempeyttä, kärsivällisyyttä, sillä eihän hänellä ole Jumalan Pyhää henkeä häntä ohjaamassa, neuvomassa ja kasvattamassa.

Hepr. 12:1-2. … pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. (Eli, kiusauksen tullessa suunnatkaamme katseemme ja ajatuksemme pois omista "voivotuksistamme" ja maailman houkutuksista Kristukseen ja Raamatun sanaan.)

Kol. 3:13. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin.

Kyllä me aina löydämme moittimisen aihetta sekä toisistamme että seurakunnastamme. Jokaisessa meissä on vanha luonto joka pyrkii ajamaan omaa etuaan, ja toisinaan se onnistuu sen tekemään niin että toiset kärsivät. Paavali sanoo tässä aika kivasti, että: ”Vaikka huomaisitkin moittimisen aihetta, anna anteeksi.” Niiden kanssa, jotka puhuvat vastoin Raamatun sanaa, kannattaa keskustella sävyisästi siitä, millä tavalla heidän näkemyksensä eroaa Raamatun sanasta ja jättää heidät sen jälkeen rukouksessa Jumalan käsiin.

Sana elämään -kommentaariraamatussa kerrotaan seuraavaa:

Uskovien tulee elää rauhassa toistensa kanssa. Se ei tarkoita, että kaikesta pitäisi olla yhtä mieltä, vaan että uskovien pitää pystyä toimimaan yhdessä erilaisista mielipiteistä huolimatta. Tällainen rakkaus ei perustu tunteisiin vaan päätökseen ottaa toisten tarpeet huomioon. Tämä johtaa rauhaan niin henkilökohtaisissa ihmissuhteissa kuin seurakunnassa.

Kol. 3:14. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi.

Sana elämään -kommentaariraamatussa kerrotaan seuraavaa:

Rakkaus yhdistää kaikkia hyveitä, joita Paavali rohkaisee kehittämään. Kun pukeutuu niihin, viimeiseksi puetaan ylle rakkaus, joka pitää kaikkia muita hyveitä paikoillaan. Minkä tahansa hyveen harjoittaminen ilman rakkautta johtaa ylilyönteihin, eripuraan ja lamaantumiseen (1. Kor. 13:3).

Nykyisin maailma kutsuu rakkaudeksi himon ja välinpitämättömyyden yhdistelmää. Yritän seuraavassa kertoa, millainen ero on Jumalan antaman rakkauden ja ihmisrakkauden välillä (1. Kor. 13:3-7).

1. Kor. 13:3-7. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi. (Ihmisrakkaus kykenee kyllä jonkin jalon aatteen vuoksi antamaan omaisuutensa pois ja jopa uhraamaan itsensä.)

Rakkaus on kärsivällinen, (Alkukielen mukaan "pidättäytyä vihanpidosta". Rakkaus ei sorru vihaan edes vastustaessaan tiukasti toisten valheita tai epäkunnioittavaa käytöstä.)

rakkaus on lempeä. ("Ystävällinen". Rakkaus ei vaikene, vaan ojentaa toista lempeästi kuin ystävä.)

Rakkaus ei kadehdi, (Rakkaus edesauttaa toisen menestystä, vaikka tämä toinen ei olisi edes ystävä.)

ei kersku, (Rakkaus nostaa esiin toisten hyviä puolia, ei omiaan. "Kehukoon sinua toinen, ei oma suusi"; Sananl. 27:2)

ei pöyhkeile, ("Olla paisunut". Rakkaus ei tuo itseään esille muiden kustannuksella.)

ei käyttäydy sopimattomasti, (Rakkaus joutuu pyytämään usein anteeksi, sillä jokaisessa ihmisessä oleva vanha luonto on taipuvainen itsekkyyteen, omahyväisyyteen ja ylpeyteen.)

ei etsi omaa etuaan, (Tähän kykenee oikealla tavalla vain, kun Jumalan rakkaus on saanut vaikuttaa ihmisessä pidempään. On myös osattava luopua eduistaan silloin, kun se on tarpeellista ja Jumalan mielen mukaista.)

ei katkeroidu, (Ei katkeroidu, vaikka jonkun etuuden menettäisikin. Ottaa myös menetykset Jumalan kädestä jumalan sallimana.)

ei muistele kärsimäänsä pahaa, (Me emme kykene unohtamaan kärsimäämme pahaa, eikä se olisi viisastakaan. Jos unohtaisimme, emme olisi oppineet mitään. Se, että ei suostu hautomaan kärsimäänsä pahaa mielessään, on valinta, joka tuo siunauksen mukanaan.)

ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. (Rakkaus nousee aktiivisesti vastustamaan vääryyttä. Oman posken voi ja saa kyllä kääntää lyötäväksi, mutta jos havaitsee ketä tahansa lähimmäistään kohdeltavan väärin, on ehdottomasti noustava häntä puolustamaan.)

Kaiken se kestää (peittää), ("Varustaa kannella, suojella". Rakkaus ei lähde juoruilemaan muiden asioita. Liian moni esiintyy tekohurskaana tuodessaan "rukousaiheina" julki toisten yksityisasioita. Sellaiset on vietävä Jumalalle omassa rukouskammiossa.)

kaikessa uskoo, ("Uskoa, olla vakuuttunut". Rakkaus luottaa siihen, että Jumalalla on aina viimeinen sana sanottavana. Rukousten kohteen on vaikea joutua hukkaan. Hän onnistuu kyllä senkin tekemään, mikäli loppuun asti taistelee jumalan armoa vastaan.)

kaikessa toivoo, ("Koetella, toivoa, odottaa". Rakkaus jaksaa toivoen odottaa. Mutta rakkaus tekee myös itse kaiken tarpeellisen, että toivo toteutuisi oikealla tavalla.)

kaiken se kärsii. ("Kestää, pysyä taakan alla". Rakkaus voi kyllä suostua kärsimään itselle kohdistuvaa vääryyttä, mutta ei koskaan toiseen kohdistuvaa. Alistuminen ei ole rakkautta alistajaa kohtaan, vaan hänen paisuneen egonsa pönkittämistä.)

Kol. 3:15. Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu. Olkaa myös kiitollisia.

Vaikka Jumalan lapsella maailmassa olisi ahdistus, voi hänen sydämessään vallita rauha (Joh. 16:33). Rauha Jumalan kanssa ei tarkoita sitä, että maailma jättäisi meidät rauhaan. Jos me katselemme ja ajattelemme pääasiassa tämän maailman ahdistavia asioita, se vaikuttaa meihin ahdistavasti. Mutta jos me katselemme niitä Kristuksen kanssa Hänen sanaansa luottaen, ja pidämme ajatuksemme Kristuksessa, sekin vaikuttaa meihin, mutta rauhoittavasti (Joh. 14:27).

Joh. 16:33. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman." (Jumalan sana ohjaa meitä Jeesuksen Kristuksen yhteyteen ja Hänen yhteydessään saamme sisäisen rauhan.)

Joh. 14:27. "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. (Juuri silloin kun Jumalan lapsi tarvitsee rohkeutta, silloin kun epätoivo uhkaa, Kristus lupaa antaa siihen tilanteeseen oman jumalallisen rauhansa. Tartummeko me tähän Kristuksen lupaukseen?)

"Olkaa myös kiitollisia." Kiitollinen mieli on yhteydessä sydämessä olevaan Jumalan rauhaan. Sillä on suuri merkitys, otammeko me meitä kohtaavat hankalat asiat Jumalalta vai paholaiselta tulleina. Jos otamme ne paholaiselta, silloin annamme paholaiselle sellaista kunniaa, joka ei hänelle kuulu (Job. 2:10). Kun otamme tapahtuneet Jumalan sallimana, on ainakin seuraavat vaihtoehdot:

• Joudumme miettimään, olemmeko me itse omalla toiminnallamme aiheuttaneet tapahtuneen vai emmekö ole, ja onko meidän mahdollisesti tehtävä parannusta jostain synnistä (Hepr. 12:7).

• Onko tapahtunut kohdannut meitä siksi, että maailma vihaa meissä näkyvää Kristusta (Luuk. 6:22-23).

• Vai onko tapahtuma ihmisyyteen ja vanhenemiseen kuuluva asia, joka valmistaa meitä kohtaamaan Herramme iankaikkisuudessa (Ps. 103:15-17).

Job. 2:10. Job vastasi: ... Kun otamme Jumalan kädestä hyvän, totta kai meidän on otettava myös paha." Kaiken tämän keskellä Job ei sanallakaan kapinoinut Herraa vastaan. (Job ei asettanut Jumalan kaikkivaltiutta kyseenalaiseksi.)

Hepr. 12:7, 1933/38 käännös. Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niin kuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita (kasvata)?

Luuk. 6:22-23. "Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin. Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri. ... (Juuri se tapa, millä kristitty suhtautuu vainoajiinsa, voi herättää nämä ajattelemaan iankaikkista elämäänsä. Jumala antaa kristittyjen vainoajillekin aikaa ja mahdollisuuden tehdä parannuksen ja kääntyä. Paavali on tästä erinomainen esimerkki.)

Ps. 103:15-17. Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne. Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.

Kol. 3:16-17. Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne (asua runsaana teissä). Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja. Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme.

Jumalan sana runsastuu keskuudessamme jos se ensin saa runsastua meissä, minussa ja sinussa. Ja siksi meidän tulee viettää aikaa lukien ja kuunnellen Raamatun sanaa. Tässä rinnastetaan samanarvoisiksi opettaminen ja hengellisten laulujen laulaminen. Näihin opettamalla ja laulamalla tehtyihin tekoihin rinnastetaan myös kaikki muutkin teot, jotka tehdään Jeesuksen nimessä Isän Jumalan kunniaksi. Ja kaikki tämä tehdään kiitoksen kanssa (Ef. 5:19-20).

Ef. 5:19-20. Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle ja kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

”Tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä.” Jeesuksen nimeä ei voi erottaa Hänen persoonastaan, siitä kuka ja millainen Jeesus on. Kun me teemme jotain Jeesuksen nimessä, me olemme Jeesuksen lähettiläitä. Itse asiassa Jumalan lapsi on aina Jeesuksen lähettiläs omassa ympäristössään (2. Tess. 1:11-12).

2. Tess. 1:11-12. Sen tähden me rukoilemme aina teidän puolestanne, että Jumalamme … voimallaan vahvistaisi teidän haluanne hyvään ja saattaisi päätökseen ne teot, jotka todistavat uskostanne. Näin te kirkastaisitte Herramme Jeesuksen nimeä ...