Alustus 13 - Vieläkö Jumala parantaa?
Vieläkö Jumala parantaa? Esitetäänpä kysymys toisessa muodossa; Onko Jumala muuttunut? Vastaus on tietenkin, että Jumala ei ole muuttunut. Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti (Hebr. 13:8). Koska Jumala ei muutu, ei myöskään muutu Hänen halunsa ja kaikkivaltiutensa parantaa. Miksi sitten ihmisillä on ajoittaista päänsärkyä tai flunssaa. Miksi ihmisestä lopulta tulee vanha ja hän kuolee? Äärimmilleen vietynä voisimme kysyä; Miksi Jumala ei estä kipua ja vammautumista, jos esim. tahallani hyppään kahdeksannesta kerroksesta alas? Muotoillaanpa nämäkin kysymykset toisella tavalla. Miksi ihmiskunta on luopunut Kristuksesta, terveyden lähteestä? Miksi Jumalan pitäisi perua sanansa eikä toteuttaa sitä? (Jumala sanoi paratiisissa ihmiselle; Jos syöt puusta, kuolet.) Ja äärimmilleen vietynä; Miksi Jumala ei suostu toteuttamaan minun käskyjäni? Ihminen kun ei halua nähdä omaa osuuttaan ongelman synnyssä. Kuinka sokea onkaan se, joka ei edes halua nähdä.
Seppo Jokinen sanoo kirjassaan ”Terve kiintymys” (sivu 154) näin: ”Emme saa inhimillistää Jumalaa emmekä hänen voimaansa. Emme saa tehdä Jumalasta pikkupsykologia tai terapeuttia, joka pystyy hyvin, hyvin rajallisesti auttamaan meitä. Silloin puhumme eri Jumalasta kuin Raamattu. Raamattu puhuu Jumalasta, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Muistan kun tajusin toistakymmentä vuotta sitten; Hyvänen aika, tämähän on totta. Jumala ei ole pikku juoksupoika, jonka työnnän rintataskuuni, kun en enää tarvitse häntä. Hän ei ole käskyläiseni, jonka komennan luokseni tarvitessani rahaa, auton tai kesämökin ja jolle sanon; Hommaapas minulle kesämökki järvenrannalta. Kun olet hoitanut asian, tule tänne ilmoittautumaan. Aiemmin tosiaan mielsin Jumalan juoksupojakseni. Kun tajusin, että tilanne on juuri päinvastainen – että jos joku on juoksupoika, se olen minä.”
Hebr. 13: 8. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti.
Hebr. 6: 17. Siksi myös Jumala vannoi lupauksensa takeeksi vielä valan. Hän tahtoi tällä erityisellä tavalla osoittaa niille, joita lupaus koskee, että hänen päätöksensä ei muutu.
Joh. 9: 39-41. Jeesus sanoi: "Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita." Muutamat fariseukset, jotka olivat siinä lähellä, kysyivät tämän kuullessaan: "Et kai tarkoita, että mekin olemme sokeita?" Jeesus vastasi: "Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä."
Jos en parane juuri sillä hetkellä tai sillä tavalla kuin haluaisin parantua, syy ei suinkaan ole se, ettei Jumala kykenisi tai tahtoisi. Rakkaus (Jumala on rakkaus) haluaa vain kaikkein parasta rakastetulleen. Ongelma on siinä, että en usko enkä luota Jumalan rakkauteen. Unohdan helposti, että Jumala on myös kasvattaja, rakastava Isä, kaikkivaltias, ikuiseen elämään viejä. Unohdan, ettei lihallinen ruumis peri Jumalan valtakuntaa. Unohdan myös sen, että rikkauden, vallan tai terveyden ihannointi on epäjumalan palvelemista.
Juud. 1: 1. Juudas, Jeesuksen Kristuksen palvelija, Jaakobin veli, tervehtii kutsuttuja, joita Isä Jumala rakastaa ja varjelee Jeesusta Kristusta varten.
Jaak. 1: 2-3. Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte. Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä.
Tiit. 2: 11-12. Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa …
Ef. 5: 8-. Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina! Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä.
1 Kor. 15: 50-52. Sen sanon, veljet, ettei liha ja veri voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa ja ettei katoava voi saada omakseen katoamattomuutta. Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme.
Matt. 6: 24 ja Luuk. 16: 13. "Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.
Kenen kädestä otamme elämämme tragediat; Saatanan, kohtalon, sattuman, pahojen ihmisten vaiko Jumalan? Muistatko Raamatusta 17 vuotiaan Joosef-pojan, jonka hänen veljensä myivät Egyptiin orjaksi. Joosef joutui viettämään nuoruutensa orjana ja vankeudessa veljiensä pahuuden tähden. Mutta mitä Joosef sanoi veljilleen tavatessaan heidät kahden vuosikymmenen kuluttua?
1 Moos. 45:4-8. "Minä olen Joosef, teidän veljenne, jonka te myitte Egyptiin. Mutta älkää olko murheissanne älkääkä syyttäkö itseänne siitä, että olette myyneet minut tänne, sillä Jumala lähetti minut teidän edellänne pelastamaan ihmishenkiä. Nälkä on nyt jo kaksi vuotta vallinnut kaikkialla, ja edessä on vielä viisi vuotta, joina ei kynnetä peltoa eikä korjata satoa. Mutta Jumala lähetti minut teidän edellänne, jotta te jäisitte eloon ja teidän sukunne säilyisi maan päällä ja monet pelastuisivat. Te ette siis lähettäneet minua tänne, vaan Jumala.
Ihminen, jonka nuoruus oli tuhottu, vakuuttaa kolme kertaa niille, jotka sen tuhosivat, etteivät he sitä tehneet, vaan että he tahtomattaan toteuttivat Jumalan suunnitelmaa. Veljet tekivät Joosefille suunnattoman väärin, siitä ei päästä mihinkään. Tätä ei ole kerrottu meille siksi, että mekin voisimme tehdä pahaa niin kuin Joosefin veljet perustellen pahan tekemistämme sillä, että ”kyllä Jumala sen hyväksi muuttaa”. Tämä on kerrottu meille siksi, että mekin osaisimme jättää elämämme ja tulevaisuutemme Jumalan käsiin, uskaltaisimme noudattaa Jumalan sanaa silloinkin kun siitä ei ole meille välitöntä hyötyä.
Seuraava raamatunlause on sanottu Israelille mutta se antaa myös viitteen siitä, miten Jumala kohtelee ja kohtaa meitäkin. Mikä näyttää olevan edellytys sille että; ” hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen”?
Jes. 58:6-9. Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi. Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi. Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: "Tässä minä olen."
Haavojen umpeen kasvaminen liittyy Herran läheisyydessä olemiseen. ”Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi. Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: "Tässä minä olen."
Jeesus vastasi 10 spitaalisen rukoukseen, kun he huusivat Häneltä apua (Luuk. 17: 11-19). Mutta vain yksi heistä todella parani. Herra joutui kysymään: ”Missä ne yhdeksän ovat”? Jollei parantuminen ruumiillisesta sairaudesta tuo meitä Herran Jeesuksen yhteyteen, emme tosiasiassa ole parantuneet. Meille on silloin tapahtunut se, josta Jeesus varoittaa Betesdan lammikolla parantamaansa miestä (Joh 5:14):"Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin." Erik Ewalds sanoi, että psykologisesti ajatellen nämä 9 parannettua spitaalista olivat todennäköisesti ensimmäisten joukossa huutamassa pääsiäisenä kansanjoukossa ”ristiinnaulitse”. Tätä teettää sellainen kiitollisuuden velka, jota ei halua hyväksyä. Kiitollisuuden velan kohteesta pitää päästä eroon, ettei se ole muistuttamassa. Sama periaate toteutuu oikeastaan kaikessa muussakin, joka muistuttaa meitä meissä olevasta sellaisesta synnistä, josta emme halua luopua tai joka on vielä synnillisenä taipumuksena tiedostamatonta. Kun emme halua tai kykene luopumaan synnistä, kykenemme kyllä mitätöimään tai muuten poistamaan silmistämme hänet, joka meille synnistä ”saarnaa”. Saarnan ei tarvitse olla edes sanallista.
Luuk. 17: 11-19. Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: "Jeesus, opettaja, armahda meitä!" Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: "Menkää näyttämään itsenne papeille." Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?" Ja hän sanoi miehelle: "Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut."
”Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen.” Pääpaino tässä on lauseen alkuosalla; ”Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi.” Jeesus varoitti (Luuk 11:35.) ”Pidä siis varasi, ettei se valo, joka sinussa on, ole pimeyttä.” Muuta todellista valoa / valkeutta ei ole kuin itse Jeesus Kristus ja Hän loistaa Kristityissä. (Matt. 5:14-16, Matt. 6:23-24, Luuk. 8:16-18, Joh. 1:4-14, Joh. 3:19-21, Joh. 5:35, Joh. 9:5, Joh. 12:35-36, Joh. 12:46, Apt. 13:46-47, Room. 13:12-14, 2 Kor. 4:4-7, 2 Kor. 11:14, Ef. 5:8-14, Kol. 1:12-13, 1 Joh. 1:7-10, 1 Joh. 2:9-11.) Kyllä saatanakin osaa kasvattaa haavoja umpeen, mutta hän ei koskaan paranna. Ihmisessä itsessään on myös sielunvoimia. Liisi Jokiranta kertoi eräällä matkalla seuraavan lukemansa tapauksen (kirjan nimeä en muista).
Julistaja, jolla oli parantamisen armolahja, sai päähänsä että hän Jumalan kunniaksi parantaa kaikki kokoukseen tulevat sairaat. Sinne tuli rullatuolissa oleva henkilö. Julistaja meni sairaan luo ja yritti parantaa hänet Jeesuksen nimessä. Sairas ei noussut rullatuolista. Tällöin julistajan sisällä tapahtui jotain. Hän ajatteli; Jos Jumala ei paranna, minä parannan. Ja rullatuolissa oleva henkilö nousi. Taputusten saattelemana julistaja palasi paikalleen. – Mutta jotain perustavanlaatuista oli mennyt rikki. Jotain oli tapahtunut Julistajan suhteessa Jumalaan, jotain jota julistaja katui syvästi myöhemmin.
Oman näkemykseni mukaan Julistajan suhde Jumalaan kärsi vastaavanlaatuisen kolauksen, kuin mitä avioliitossa tapahtuu silloin, kun toinen osapuoli pettää. Vaikka sen saisi anteeksi, on rikkoneen itsensä sitä mahdotonta unohtaa. Näin minulle kertoi eräs viisas, elämää nähnyt henkilö. Ainoastaan Jeesuksen Kristuksen sovintoveri voi muuttaa tällaisenkin elämää tuhoavan asian voimavaraksi. Jos me haemme hyvinvointia enemmän kuin Hyvyyttä itseään tai ruumiin terveyttä enemmän kuin koko sielun (minuuden) eheyttä, voimme kyllä saada haluamamme, mutta onko siitä meille ”hyötyä” pidemmän päälle? Tähän yhteyteen liittäisin Jeesuksen sanan Luuk 9:23-25: ”Jeesus sanoi kaikille: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen minun tähteni kadottaa, on sen pelastava. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta saattaa itsensä tuhoon ja turmioon?” Kuka pystyy kieltämään itsensä, luopumaan omastaan, luopumaan oikeuksistaan? Ei kukaan - ellei Jumala saa häntä eheyttää (tulla itse sydämeen asumaan terveydeksi). Ristin ottaminen edellisessä raamatunlauseessa ei liity sairauteen eikä sairastamiseen. Piikki tai pistin lihassa sairaus voi kyllä olla. Ristin ottaminen ja itsensä kieltäminen liittyvät yhteen. Miten sairas sitten kieltää itsensä? Ehkä siten, että jättäytyy sairaanakin hyvän Jumalan käsiin, katselee ympärilleen ja kyselee, mitä Jumala haluaa sairauden kautta opettaa. Jollei sairaus muuta opeta, niin ainakin sen, että kun kohtaat samalla tavalla sairastavan, tiedät mitä se on ja ehkä kykenet olemaan avuksi.
Haavat pysyvät avoimina myös silloin, kun Jumala haluaa antaa jotain enemmän kuin pelkän terveyden. Jobin haavat pysyivät pitkään auki mutta lopputulos siitä olikin se, että Job alkoi tuntea Jumalaa paremmin. Jobin jumalasuhde nousi aivan uudelle tasolle. Job itse ilmaisi asian sanomalla (Job 42: 5.): ”Vain korvakuulolta sinut (Jumalan) tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut.”
”että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi” Tämä on myös tärkeää.
a) Liian usein sanomme Jumalalle; ”Anna minulle tuo, tapahtukoon minulle tämä, tee minut terveeksi. Silloin minä kiitän sinua.” Olemmeko me muka tasavertaisia Jumalan kanssa? Siitähän tässä viime kädessä on kysymys. Minäkö tiedän parhaiten, paremmin kuin Jumala, mikä minulle itselleni on hyväksi? Tämä johtaa juuri siihen, mistä Jeesus varoittaa Luuk 6:45; ”Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.” Jos sydän on täynnä itseä, ei sinne Jeesus oikein tahdo mahtua. Apostoli Paavali kehottaa meitä; Kiittäkää joka tilassa. Ja uudemman Raamatunkäännöksen mukaan; Kiittäkää kaikesta (1 Tess. 5:18). Huom. Jo ennen kuin olette tulleet terveiksi.
b) Liian usein kuitenkin teemme (ainakin luulemme niin) mitä em. raamatunkohta vaatii ja sanomme sitten Jumalalle; Täytä nyt sitten oma osuutesi. Mutta emme kuitenkaan suostu ottamaan vastaan ”sitä Jumalan osuutta”. Haluamme /vaadimme, että Jumala maksaa meille palkan siten ja sillä tavalla, kuin mitä me itse haluamme, esim. terveytenä tai rikkautena. Jumala haluaa meidän avaavan silmämme ja näkevän, että pyydämme Häneltä itseämme vahingoittavia asioita. Jeesuksen ristinkuolema ei tällöin ole enää meille riittävä, vaan haluamme että meidät palkitaan jonkin meissä olevan ominaisuuden tai jonkun tekomme vuoksi. Tekeminen ei lähde rakkaudesta Jumalaan, vaan omasta halusta osoittautua pelastuksen arvoiseksi (Jumalan veroiseksi).
Eikö se sitten riitä, että vain annamme vain vallan uudelle luomukselle? Sanoohan 2 Kor 5:17. ”Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!” Paavali joutui toteamaan, ettei se onnistu (Room 7:14-25). Vanha ihmisemme meissä, vahaksi Aatuksikin sanottu, ei halua terveyttä Jumalan ilmoittamilla ehdoilla. Aatu ei halua luopua vallastaan. Vanha minä meissä on rikki pahimmalla mahdollisella tavalla. Se on sodassa Jumalaa vastaan (Room. 8:7 ja Gal. 5:17).
Rikkinäinen hallitsee – ei anna tilaa muille, ei uskalla antaa, ja näin
rikkinäinen aina vahingoittaa muita ja myös itseään.
Rikkinäinen ei osaa rakastaa, koska ei uskalla asettaa itseään alttiiksi. Ja osittain siksi
rikkinäisellä on väärä kuva Jumalasta ja etenkin väärä kuva Jumalan rakkaudesta. Ja siksi
rikkinäinen karttaa Jumalaa, jopa pelastuttuaankin. Ja lopuksi
rikkinäinen haluaa pysyä rikkinäisenä, kun pelkää muutosta (tuttu on turvallisempaa, vaikka ahdistaakin), eikä luota Jumalan rakkauteen. Ja ehkäpä tämän vuoksi
rikkinäisellä on myös väärä kuva terveydestä ja hän käsittää sen pelkästään ruumiin terveydeksi.
Jumalan antamaa terveyttä kuvaa sana ”shalom”, rauha. Sen akkadinkielinen sanajuuri kuvaa ruukun sirpaleita, jotka joku kasaa ehjäksi ja käyttökelpoiseksi ruukuksi.
Ihminen on kokonaisuus, ruumis, sielu ja henki. Jos Jumalan Henki puuttuu (tai ei saa meitä valaista), korvaamme Hengelle kuuluvan paikan jollain muulla. Huomio; missä on sinun turvasi, sieltä löytyy myös sinun Jumalasi, pitää paikkansa. Liian usein turvaamme omaisuuteen, terveyteen, valtaan tai omaan viisauteemme. Erik Ewalds määritteli terveyden jotenkin näin;
Terve ihminen on hän, joka säilyttää empaattisen, rakastavan mielenlaadun eikä katkeroidu, kärsimyksistä, sairauksista ja vaikeuksista huolimatta.
Erik perusteli tätä kertomalla kahdesta henkilöstä.
Toinen, vanhus, makasi liikuntakyvyttömänä vuoteessa. Kaikille hänellä oli kuitenkin hyvää ja lohduttavaa sanottavaa. Niinpä hänen vuoteensa äärellä viihdyttiin, hänelle tultiin kertomaan murheet. Vanhus osasi kuunnella.
Toinen, nuori huippu-urheilija, oli elämänsä kunnossa. Keskusteluissa hän puhui aina itsestään ja omista saavutuksistaan, keskeytti toisen ja palasi omiin saavutuksiinsa.
Kumman vierellä sinä olisit viihtynyt, kumman kanssa halunnut keskustella. Itse asiassa – kumpi näistä kahdesta oli terveempi?
Jos terveys on minulla Jumalan asemassa, terveyden ”metsästäminen” on minulle tärkeämpää kuin Jumalan sanan noudattaminen, niin minä etsin sitä miltä poppamieheltä tai vaihtoehtoparantajalta tahansa. – Mutta menetän Jumalalta tulevan rauhan.
Jos rakkaus on minun jumalani, niin minä otan sen mistä vain, vaikka sitten miten monen särkyneen sydämen hinnalla. Jumalan käskytkin joutuvat sivuun, jos ne ovat ristiriidassa rakkauden halun kanssa. Ja heittämällä Jumalan käskyt selkäni taakse, olen heittänyt sinne myös Jumalan armon, Jumalalta tulevan huolenpidon ja rakkauden.
Jos maine ja kunnia on minun jumalani, niin olen valmis lehmäkauppoihin päästäkseni etenemään urallani. Kun etenen muiden kustannuksella ja heistä välittämättä, pääsen kyllä aikanaan eläkkeelle (jos Herran takaisintuleminen viipyy) mutta niin yksinäisenä, niin yksinäisenä.
Jos raha on minun jumalani, niin olen silloin myös itse rahalla ostettavissa. Silloin myös käytän kaiken aikani ja energiani rahan hankkimiseen niin, ettei aikaa jää perheelle eikä armonvälineillekään. Raamatun mukaan omaisuutensa vääryydellä hankkineet kohtaavat kadotuksessa hirvittävällä tavalla tekemisensä ja tekemättä jättämisensä.
Voin testata muutaman kysymyksen avulla, onko sähköinen viestin (TV) ottanut elämässäni Jumalan paikan. 1) aikatesti; Kummalle annan enemmän aikaa? On pelkkää huulten puhetta väittää rakastavansa Jeesusta, jos ei anna hänelle aikaa edes viidesosaa siitä, mitä menee television katseluun. 2) sydäntesti; Kummassa ajatukseni askaroivat enemmän päivän mittaan (kun jätetään työhön ja läheisiin liittyvät ajatukset pois), tv-ohjelmissa vai Jumalan sanassa? 3) riippuvuustesti; Voitko elää ilman tv:tä, vai voitko elää ilman Raamattua?
Mitä Jumalan sitten pitäisi tehdä, että suostuisimme näkemään oman rikkinäisyytemme. Myös sen, että pelkän ruumiillisen terveyden tavoitteleminen on sokeutta, hengellistä sokeutta. Ei tämä sitä tarkoita, ettemme saisi pyytää Jumalalta terveyttä. Totta kai me saamme.
Ensiksi meidän silmämme pitää saada auki tavalla tai toisella. Miksi Jumala ei saisi tässä käyttää parhaita työkalujaan, joita ovat sairaus, kärsimys ja vastoinkäymiset.
Kun meidän oma voimamme, viisautemme tai esim. rikkauden turva on murtunut, ehkä etsimme turvaa muualta. Voimme kyllä paeta Jumalaa katkeruuteen – kyllä sekin meiltä onnistuu. Erik Ewaldsia lainatakseni, hän sanoi jotensakin näin, että ”viisas on se, joka alkaa kysellä, mitä sanottavaa sairaudella on hänelle.” Sanoma voi olla: ”Etsi turvasi jostain pysyvästä.” Tai ”jos vaimosi nalkuttaa, hän tekee sen ehkä siksi, että kuuntelisit häntä.” Kun toinen tulee todella kuulluksi, myös tarve nalkutukseen yleensä häviää. Huom. Vaimon nalkutus ei yleensä olekaan se varsinainen ongelma, vaan se, ettei mies häntä kuuntele.
Näitä aikoja voisi myös kutsua etsikkoajoiksi. Ajoiksi, jolloin Jumala on meitä lähempänä kuin koskaan. Sairaus ei olekaan Jumalan rangaistus, vaan osoitus Jumalan kutsuvasta ja muuttavasta rakkaudesta. Nämä ovat myös niitä aikoja, jolloin Jeesus seisoo sydämen ovella ja kolkuttaa. Minä itse kuitenkin päätän, mitä teen Hänen suhteensa. Jos päästän Hänet sydämeeni, Hän tuo mukanaan myös uskon. Tämä jos mikä on evankeliumia – minun ei tarvitse edes pakottaa itseäni uskomaan – saan ainoastaan jättää kaiken, myös parantumattoman sairauteni Hänen käsiinsä.
Ja kun olemme saaneet kokea Jumalan rakkautta ja saaneet kokea Jumalan lohdutusta, niin toteutuu sama, mitä Erik kertoi liikuntakyvyttömästä vanhuksesta; (1Joh 4:19) ”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä”. Ja (2 Kor 1:4) ”että me Häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia”.
Meistä on tullut ehjiä. Ei välttämättä terveitä, mutta käyttökelpoisia siten, että nyt Jumala voi meitä käyttää (jaloina astioina jaloon käyttöön). Nyt me tyydymme palvelemaan omalla paikallamme, emme kadehdi toista tai hänen palveluvirkaansa. Emme myöskään hautaa Jumalalta saamaamme ”leiviskää” maahan, vaan viemme sen seurakuntaan ja otamme vastaan ne tehtävät, joita annetaan (mutta omat voimavaramme huomioiden). Ehjä ihminen osaa myös sanoa ei. Ehjä ihminen osaa jakaa aikansa työn, perheen ja seurakunnan välillä. Ehjä ihminen ei pakene perhettään tai puolisoaan edes seurakuntatehtäviin.
Muutama kohta Vanhasta Testamentista (lue ensin ao. kohta Raamatusta):
4 Ms 12:1-15. Mooses ei lähtenyt puolustautumaan Mirjamia, toista ”Jumalan profeettaa” vastaan, vaan jätti asiansa Jumalalle. Mirjamiakaan ei hylätty, vaan pilvi- ja tulipatsas seisoi paikoillaan sen odotusajan, mitä sairaus kesti. Sairaus oli tässä tapauksessa opetukseksi ja ojennukseksi sen lisäksi että se vahvisti Jumalan sanan.
Tässä tapauksessa Jumalan tahto ei ollut parantaa Mirjamin spitaalia heti, koska sairauden ”sanoma”, nöyrry ja tyydy osaasi, olisi jäänyt vajaaksi.
4 Ms. 21: 4-9. Tässä luvataan, että ”jää eloon”. (Ei sitä, että paranee heti.) Kohta on esikuva siitä, mitä Jeesus tekee meille.
2 Kun 5:1-15. Jumala ei pyytänyt, parantaessaan Naemania, häntä toimimaan niin kuin Naemanin ennakko-odotukset olivat. Tottelemmeko me Jumalan sanaa sellaisena kun se on meille annettu raamatussa?
Jes. 53:2-12. Tässä kohdassa sairaudella ja parantumisella tarkoitetaan kaikkea sitä, mitä synti on tuonut ihmisen kannettavaksi. Ruumiillinen sairaus on vain pieni osa sitä. Tätä raamatun kohtaa ei saa typistää pelkästään ruumiillisesta sairaudesta parantumiseen.
Jes. 61:1-3. Tässä Raamatun kohdassa parantaminen saa hyvin laajan käsitteen. Ruumiin parantamista ei mainita ollenkaan tässä kohdassa.
Ps. 103:1-5. Mitä hyvää Herra on minun sielulleni tehnyt? (Vertaa kohta; ”Mitä se ihmistä hyödyttää, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman mutta saisi sielulleen vahingon?) Jos luen tämän kohdan tarkoitushakuisesti väärin, niin vaadin Jumalalta maailmaan kuuluvaa terveyttä. Tällöin minun tulisi vaatia myös ruumiillista kuolemattomuutta, sillä ne liittyvät yhteen tämän sanan kohdan mukaan. Tärkeintä on löytää Jumalan armo ja rakkaus ja näin eheytyä sisäisesti. Ruumiin parantuminenkin seuraa usein näitä jälkeenpäin.
Hoos 6:4-7:2. Parantaminen voi vaatia syvällekin käyvää leikkaamista. Parantuminen syvällisellä tasolla edellyttää aina Jumalan eteen nöyrtymistä.
Hoos 14:2-10. Tämä on kirjoitettu Israelille, mutta soveltuu myös yksittäiselle kristitylle. Jumala parantaa meidät uskottomuudestamme (pikku hiljaa). Niin kuin orpo paranee saadessaan osakseen rakkautta, niin Herra parantaa meitä ajan kanssa. Paranemisen edellytyksenä on palaaminen Herran luo sydämen tasolla.
Mutta raamatun mukaan Jeesus paransi kaikki – vai paransiko?
Jeesuksen tehtävä Messiaana, Kristuksena, oli parantaa. Ja niinpä raamattu kertoo, että Hän paransi kaikki. Matt 12:15. Apt 3:1-2 kerrotaan kuitenkin, että: ”Pietari ja Johannes menivät temppeliin. Oli rukoushetken aika, yhdeksäs tunti. Silloin sinne kannettiin miestä, joka oli ollut rampa syntymästään saakka. Hänet pantiin joka päivä temppelin niin sanotulle Kauniilleportille, jotta hän voisi kerjätä temppeliin meneviltä.” Matt 26:55 kohdassa Jeesus sanoo näin: ”Minä olen joka päivä istunut temppelissä opettamassa.” - Miksi Jeesus ei parantanut tätä miestä? Silloin ei vielä ollut Jumalan aika, Jumalan oikea aika. Se tulisi vasta myöhemmin. Vasta Pietarin ja Johanneksen kautta.
Ihminen haluaisi parantua tai parantaa toisen heti. Saada kaiken muunkin tarvitsemansa ja huomennakin tarvitsemansa jo nyt. Me emme jaksaisi odottaa sitä Jumalan aikaa. Tässä on tilaus saatanalle, joka tarjoaa ”nyt heti” ratkaisua.
Jeesuksen parantamistyölle on myös ominaista, ettei siihen löydy vakiokaavaa. Jeesuksen toiminnassa oli evankeliumin julistaminen ja parantumiset sidottu toistensa yhteyteen (Jeesuksen persoonaan). Mat. 4:23-24.