30.11.2012 Sakari Tuunainen Beeta-alustus – Uskon säilyttäminen

Uskon säilyttäminen


Menestys vie uskon paljon helpommin kuin vastoinkäymiset. Menestyksessä on aina kiusaus tulla ylpeäksi jostain ominaisuudestaan tai omaisuudestaan ja sellainen ylpeys johtaa aina lankeemukseen. Tästä on Raamatussa kuningas Hiskia esimerkkinä (2 Aikak. 32:7-31).

2 Aikak. 32:7-8. (Hiskia sanoi kansalleen) "Olkaa lujia ja rohkeita! Älkää pelästykö Assyrian kuningasta ja hänen suurta joukkoaan, sillä meillä on puolellamme suurempi voima kuin hänellä. Hänen voimansa on ihmisvoimaa, mutta meidän kanssamme on Herra, Jumalamme, joka auttaa meitä ja sotii puolestamme." Hiskian, Juudan kuninkaan, sanat antoivat kansalle rohkeutta. …

2 Aikak. 32:19-23. He (assurialaiset) puhuivat Jerusalemin Jumalasta samalla tavoin kuin muiden maiden jumalista, jotka ovat pelkkiä ihmiskäsin tehtyjä kuvia. Silloin kuningas Hiskia ja profeetta Jesaja, Amosin poika, rukoilivat ja huusivat kohden taivasta. Ja Herra lähetti enkelin, joka surmasi Assyrian kuninkaan leiristä jokaisen soturin, ruhtinaan ja päällikön. Kuningas palasi nöyryytettynä omaan maahansa. Kun hän sitten kerran meni jumalansa temppeliin, hänen omat poikansa pistivät hänet siellä miekalla kuoliaaksi. Näin Herra pelasti Hiskian ja kaikki Jerusalemin asukkaat Assyrian kuninkaan Sanheribin ja kaikkien muidenkin vihollisten vallasta ja antoi heidän elää rauhassa. Monet toivat Jerusalemiin anteja Herralle ja kallisarvoisia lahjoja Juudan kuninkaalle Hiskialle, ja hän kohosi kaikkien kansojen silmissä suureen arvoon.

2 Aikak. 32:24-26. Noihin aikoihin Hiskia sairastui pahasti ja oli jo kuolemaisillaan. Hän rukoili Herraa, ja Herra vastasi rukoukseen ja antoi hänelle merkin. Mutta Hiskia ei ollut kiitollinen osakseen tulleesta ihmeestä, vaan tuli ylpeäksi. Silloin Herra vihastui häneen ja koko Juudaan ja Jerusalemiin. Hiskian sydän kuitenkin nöyrtyi, ja myös Jerusalemin asukkaat nöyrtyivät, eikä Herran viha kohdannut heitä Hiskian aikana.

2 Aikak. 32:31. Menestys seurasi häntä (Hiskiaa) myös silloin, kun Babylonian ruhtinaan lähettiläät olivat tulleet hänen luokseen ottamaan selvää maassa tapahtuneesta ihmeestä. Silloin Jumala antoi Hiskian toimia oman mielensä mukaan, mutta vain koetellakseen, oliko hän sisimmässään uskollinen.

Jes. 38:1-8. Noihin aikoihin Hiskia sairastui ja oli kuolemaisillaan. Silloin profeetta Jesaja, Amosin poika, tuli hänen luokseen ja sanoi: "Näin sanoo Herra: 'Järjestä asiasi, sillä sinä et parane vaan kuolet!'" Hiskia kääntyi seinään päin ja rukoili Herraa: "Voi, Herra! Muista, miten vilpittömästi ja vakain sydämin olen vaeltanut sinun tahtosi mukaan ja tehnyt sitä, mikä on hyvää sinun silmissäsi." Ja hän itki katkerasti. Silloin Jesajalle tuli tämä Herran sana: "Mene ja sano Hiskialle: Näin sanoo Herra, isäsi Daavidin Jumala: 'Minä olen kuullut rukouksesi, olen nähnyt kyyneleesi. Minä lisään sinun elinpäiviisi vielä viisitoista vuotta. Minä pelastan sinut ja tämän kaupungin Assyrian kuninkaan käsistä, minä suojelen tätä kaupunkia.' Herra antaa sinulle tällaisen merkin todisteeksi siitä, että hän toteuttaa minkä on luvannut: Katso, Ahasin yläsalin portaikkoon lankeaa varjo, joka auringon mukana laskeutuu alas portaita. Minä palautan sitä taaksepäin kymmenen askelman matkan." Ja varjo siirtyi portaikossa taaksepäin, kymmenen askelman päähän siitä, mihin se oli ehtinyt laskeutua.

2 Kun. 20:12-19. Siihen aikaan Babylonian kuningas Merodak-Bal-Adan, Bal-Adanin poika, lähetti kirjeen ja lahjoja Hiskialle, koska oli kuullut, että tämä oli ollut sairaana. Hiskia ilahtui lähettiläiden tulosta ja lahjoista ja näytti heille koko aarrekammionsa, hopean ja kullan, hajusteet ja hienot öljyt, asevarastonsa ja kaiken muunkin arvokkaan, mitä hän omisti. Mitään hän ei jättänyt heille näyttämättä, ei palatsissaan eikä koko valtakunnassa. Mutta profeetta Jesaja tuli kuningas Hiskian luo ja kysyi: "Mitä noilla miehillä oli asiaa? Mistä he ovat tulleet tänne?" "He ovat tulleet kaukaisesta maasta, Babyloniasta", Hiskia vastasi. "Mitä olet näyttänyt heille, kun he ovat olleet vierainasi?" kysyi Jesaja. "Kaiken", Hiskia vastasi. "Olen näyttänyt heille kaiken, mitä palatsissani on. Aarrekammioissani ei ole mitään, mitä en olisi näyttänyt heille." Tämän kuultuaan Jesaja sanoi Hiskialle: "Kuule Herran sana! Tulee päivä, jolloin kaikki, mitä sinun talossasi on ja mitä jo isäsi ovat aikoinaan keränneet, viedään Babyloniin. Mitään ei jää jäljelle, sanoo Herra. Sinun poikiasi, omia jälkeläisiäsi, viedään silloin hovipalvelijoiksi Babylonian kuninkaan palatsiin." Hiskia vastasi Jesajalle: "Hyvä on Herran sana, jonka olet ilmoittanut." Itsekseen hän näet ajatteli: "Onhan sentään rauha ja vakaat olot minun päivinäni."

Jumala ei aina paranna tai anna menestystä – kaikkitietävänä Hän näkee, että menestys tai terveys voisi johtaa uskon menetykseen ja sitä kautta estää taivaaseen pääsyn. Ainakin ne helposti estävät uskossa kasvamisen. Sairaus tai juuri riittävä toimeentulo voivatkin olla Jumalan suurinta rakkautta meitä ja muita kohtaan. Israelin kansan kannalta olisi saattanut olla parasta, ettei Hiskia olisi saanut elämälleen 15 vuoden jatkoaikaa. Sairastuneena ihminen yleensä tuijottaa vain omaa surkeuttaan, eikä näe muuta. Katkerana, niin kuin Hiskia, minä itken ”miksi Jumala sallit minulle tämän”? Oikeampi asennoituminen voisi olla ”Jumala, en ymmärrä …”.

Tai ahdistuksella ja sairaudella Jumala haluaa pitää minut ja sinut käyttökelpoisena, jotta Hän voisi pelastaa muita tai auttaa ja lohduttaa muita. Paavali oli löytänyt Jumalasta juuri tämän puolen, että Jumala käyttää valtakuntansa työssä juuri heikkoja. Tässä onkin yksi uskon paradokseista. Heikko säilyttää uskonsa helpommin kuin vahva.

1. Kor. 2:5. jotta teidän uskonne ei perustuisi ihmisten viisauteen vaan Jumalan voimaan.

2 Kor. 1:4. Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia.

Sananl. 30:8-9. pidä minusta kaukana vilppi ja valhe, älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan. Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen. Jos saan kovin paljon, saatan kieltää Jumalan ja kysyä mielessäni: "Mikä on Herra?" Jos ylen määrin köyhdyn, saatan varastaa ja vannoa väärin, rikkoa Jumalani nimeä vastaan.

2 Kor. 12:7-10. Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua(Paavalia) ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi. Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä. Mutta hän on vastannut minulle: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas.


Usko syntyy Jumalan sanan kuulemisesta – niinpä Sanan kuuleminen ja lukeminen sekä seurakuntayhteyden säilyttäminen myös säilyttää uskon. Uskon säilyttämisessä auttaa seuraava periaate; Tärkeintä ei ole se mitä teen - vaan se mitä Kristuksessa olen. Tekeminenkin on tärkeää mutta se ei saa syödä aikaa Jeesuksen ja Jumalan Sanan seurassa vietetyltä ajalta. Minun ei tekemisilläni tarvitse osoittautua kelvolliseksi, koska Kristuksen sovintoveren turvissa olen jo kelvollinen.

Helena beetaryhmässä kertoi tärkeän hengellisen totuuden; Me jokainen tarvitsemme toisia ihmisiä, seurakuntayhteyttä, koska muuten tulemme kuuroiksi ja sokeiksi erottamaan oikean väärästä. Vaikka me olemme epätäydellisiä kaikin tavoin, Jumala itse on läsnä tässä epätäydellisten ihmisten kokoontumisessa, koska itse Hän on niin luvannut ja Jumala ei valehtele.

Joh. 6:28-29. He (ihmiset) kysyivät: "Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?" Jeesus vastasi: "Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko."

Mark. 3:14-15. Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääkseen heidät saarnaamaan ja valtuuttaakseen heidät karkottamaan saastaisia henkiä.

1. Joh. 5:4-5. Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme. Kuka sitten voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?

Room. 10:17. Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.

2. Tim. 3:15-17. Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen. Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Näin Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä.

1. Tim. 4:6-8. Kun opetat veljiä näin, olet hyvä Kristuksen Jeesuksen palvelija ja saat itsekin vahvistusta siitä uskonopista ja oikeasta opetuksesta, jota olet noudattanut. Hylkää jumalattomat ja joutavat tarut. Harjoita itseäsi oikeaan uskoon. Ruumiin harjoittamisesta on vain vähän hyötyä, mutta oikeasta uskosta on hyötyä kaikkeen, sillä siihen liittyy lupaus sekä nykyisestä että tulevasta elämästä.

1. Kor. 15:1-4. Veljet, minä palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen julistanut teille. Te olette ottaneet sen vastaan ja pidätte siitä kiinni, ja sen avulla te myös pelastutte, jos säilytätte sen sellaisena kuin minä sen julistin; muuten olette turhaan tulleet uskoviksi. Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: - Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, …

Room. 12:3. Sen armon perusteella, joka minulle on annettu, sanon teille jokaiselle: älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut.


Kun tiedämme sen ja uskomme sen, että usko on Jumalan vaikuttamaa meissä, niin meidän on helpompaa luottaa myös siihen että Hän myös varjelee meidät uskossa. Meidän ei enää tarvitse miettiä sitä, miten säilyttäisimme uskomme, vaan sitä että tuntisimme Kristuksen. Kun tunnemme Kristuksen, kestämme koetuksissa. Kunpa koetuksessa ollessamme muistaisimme, että koetus on merkki uskossa olemisesta. Uskomatonta ei koetella.

Keijo beetaryhmässä sanoi tämän kohdan aika kivasti; ”Miten uskonsa voisi menettää kun on jo uskossa. Siinä on kuin lapsi äidin sylissä, isä vieressä. Miten sen voisi menettää.”

2. Piet. 1:1-2. Simon Pietari, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja apostoli, tervehtii teitä, joille Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus vanhurskaudessaan on suonut saman kalliin uskon kuin meille. Yhä runsaampana tulkoon osaksenne armo ja rauha, jonka Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tunteminen antaa.

1. Piet. 1:5-7. ja voimallaan Jumala varjelee teidät uskossa, niin että te saavutatte pelastuksen, joka on valmiina saatettavaksi ilmi lopunaikana. Siksi te riemuitsette, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa. Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa.

Jaak. 1:2-3. Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte. Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä.

Pietari ei edes esitä sitä mahdollisuutta että usko menetettäisiin koetuksissa. Niin kuin kulta sulatettaessa pysyy kultana ja siitä erottuu vain kuona pois, samoin uskokin koetuksen tulessa puhdistuu. Siitä putoavat pois väärä luottamus itseen, omiin kykyihin ja omaisuuteen.


Usko – toivo – rakkaus

Uskon tavoitteena on pitää ihminen pelastuneena Jumalan lapsena (1 Piet.1:9). Tosin me olemme vielä toivon varassa mutta uskolla me voimme pitää pelastusta totena.

Usko ja rakkaus kulkevat käsi kädessä. Jumala antaa ja vaikuttaa molemmat. Tässä onkin yksi uskon menettämisen vaara. Jollei usko ala koskaan näkyä rakkauden tekoina lähimmäisiä kohtaan, usko kuolee. Joku voi kokea, ettei hänellä ole näitä rakkauden tekoja. Hän on kuin se palvelija joka kätki leiviskänsä maahan. Leiviskä (usko) ei tuottanut mitään (se oli kuopattu). Ilosanoma tässä Raamatun kertomuksessa on, että palvelijan ei olisi tarvinnut tehdä muuta kuin viedä leiviskä pankkiin korkoa kasvamaan. Uskova tarjoutukoon seurakuntansa käyttöön, ellei muuten osaa uskollaan asioida. Se riittää.

Toisaalta kun usko kasvaa, kasvaa myös rakkaus. 2 Tes. 1:3 mukaan; ”teidän uskonne kasvaa kasvamistaan ja rakkaus toisianne kohtaan yhä lisääntyy”.

1. Tess. 5:8. Mutta meidän, jotka kuulumme päivälle, on pysyttävä raittiina: meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo.

1. Piet. 1:9. sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.

Jaak. 2:14-17. Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut. …

Jaak. 2:19-20. Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet - pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön? …

Jaak. 2:26. Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

2. Tess. 1:3. Meidän tulee aina kiittää Jumalaa teidän vuoksenne, veljet. Siihen on täysi syy, koska teidän uskonne kasvaa kasvamistaan ja koska rakkaus toisianne kohtaan yhä lisääntyy teissä kaikissa.

Ef. 6:23. Jumala, meidän Isämme, ja Herra Jeesus Kristus antakoot teille, veljet, rauhan, rakkauden ja uskon.

Ef. 3:17. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.


Uskon säilyttämisessä auttaa se, että teemme vastarintaa pahalle. Me joudumme usein tilanteisiin, joissa joudumme valitsemaan

Valitsenko Jumalan sanan ja lähimmäistä hyödyttävän ratkaisun? Rakastanko totuutta niin paljon, että en luovu siitä vaikka kärsisinkin vahinkoa?

Hepr. 12:1-2. Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella.

Hepr. 6:12. Älkää päästäkö itseänne veltostumaan, vaan seuratkaa niiden esimerkkiä, jotka ovat uskoneet ja kärsivällisesti odottaneet ja sen tähden saavat omakseen sen, minkä Jumala on luvannut.

1. Tim. 6:11-12. Mutta sinä, Jumalan ihminen, karta kaikkea tätä! Pyri nuhteettomaan elämään, hurskauteen ja uskoon, pyri rakkauteen, kestävyyteen ja lempeyteen. Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen.

1. Tim. 1:19. ja säilytä usko ja hyvä omatunto! Jotkut ovat sen hylänneet ja ovat haaksirikkoutuneet uskossaan.

2. Tess. 2:9-10. Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä. Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät.


Rakkauden tekojen tulisi ennen kaikkea kohdistua läheisiin (puolisoon ja lapsiin). Mikäli seurakunnalliset tehtävät vievät heiltä minun läsnäoloni, on uskoni näivettymässä vaikka sitä seurakunnassa kuinka kehuttaisiin. Itse huomasin muutaman vuoden naimisissa olon jälkeen paenneeni ongelmia (olin itse se ongelmien aiheuttaja) seurakuntatyöhön. Tästä synnistä on vaikea luopua koska se edellyttää itseensä menemistä ja kääntymistä ja ein sanomista joillekin ”hyville” töille.

Saatanalle on erittäin mieluista että kristitty laiminlyö perheensä ja/tai uuvuttaa itsensä seurakuntatyöllä kun ei osaa sanoa ei. Sillä saadaan puoliso ja lapset evankeliumille kielteiseksi ja lopulta henkilö itse väsyy ja pettyy jumalaansa. Huom. Jumala johon hän pettyy on hänen itse itselleen tekemä epäjumala, joka vaatii tekoja. Tällainen henkilö joko itse valitsee itselleen teot tai antaa muiden valita ne. Ellei henkilö muuten ymmärrä että Jumala haluaa hänen lepäävän, sallii Jumala kyllä burnoutinkin. Jumalan valitsemiin ja meille tarkoittamiin tekoihin ei väsy, ne toteutuvat ikään kuin siinä sivussa, itsestään.

1. Tim. 5:8. Mutta se, joka ei huolehdi omaisistaan ja kaikkein lähimmistään, on kieltänyt uskonsa ja on epäuskoista pahempi.

2. Tess. 1:11. Sen tähden me rukoilemme aina teidän puolestanne, että Jumalamme pitäisi teitä saamanne kutsun arvoisina ja että hän voimallaan vahvistaisi teidän haluanne hyvään ja saattaisi päätökseen ne teot, jotka todistavat uskostanne.

Ef. 2:8-10. Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.


5