14.9.2025 Sakari Tuunainen Beeta-alustus; Hyvä-paha ihminen


Oma kirjoitukseni on tällä mustalla tekstillä.

Aiheeseen liittyvät raamatunkohdat ovat mustalla kursivoidulla. (Joko vuoden 1992 tai 1933/38 käännöksestä.)


Hyvä-paha ihminen.


Aluksi kysymys:

Henkilö, joka on mukava, ei kiroile, pitää huolen perheestään ja ainakin päällepäin toimii siten kuin Kristus käski meidän toimia – mutta ei ole ottanut Kristusta sydämeensä, meneekö hän kadotukseen? Entä henkilö, joka ei ole käytöksessään esimerkillinen mutta on ottanut Jeesuksen sydämeensä, hänkö pelastuu?


Edellinen teksti herättää monta lisäkysymystä.

Meillä jokaisella on omat käsityksemme Jumalasta sekä siitä, millainen ihminen on syvimmiltä ominaisuuksiltaan. Yritän seuraavassa hahmottaa näitä ajatuksia.


Mitä ihminen ajattelee itsestään?


Yksi tieteen harha-askelista on ollut sekin, että lapsien luultiin syntyvän maailmaan ikään kuin tyhjinä tauluina. Nykytutkimus on osoittanut sen vääräksi. Geenivirheet, perintötekijät, raskausajan olosuhteet kuten äidin ravinto ja äidin stressi, selittävät kyllä osaltaan kärsimystä ja sairauksia, mutta syntyykö lapsi ilman pahuutta tai ilman perisyntiä? Perisyntiä ei ehkä ole se, että huumeriippuvaisen äidin vastasyntynyt lapsi perii äidiltään huumeriippuvuuden ja lapsi on laitettava huumevieroitushoitoon.

Ihmisen ajatukset itsestään (omasta hyvyydestään) käyvät ilmi erään runon säkeestä; ”Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista.” Näin ajatteleva ei tarvitse ratkaisua oman pahuutensa ongelmaan, hänen tarvitsee korjata vain heikkoutensa. Heikkouden korjaamista voi hakea lääkäreiltä, uushenkisyyden opettajilta ja oman viisauden avulla. Ellei se auta, voivat jotkut kääntyä Jumalankin puoleen, mutta ei suinkaan armoa anoen vaan hakien parantamista nimettyihin vaivoihin. Sellaista Jumalan armoa, jossa Jumala armahtaa syntisen, eivät näin ajattelevat ihmiset tarvitse. Nietzche, 1800 luvun lopulla elänyt ja nykyisyyteenkin voimakkaasti vaikuttanut filosofi, on sanoittanut ihmisen suhtautumista Jumalaan seuraavasti: ”Jos Jumala on olemassa, on sietämätön ajatus, että minä en ole hän.”


Se, että jokin korkeampi voima on olemassa, on kirjoitettuna ihmiseen. Tämä käy ilmi kun tarkastellaan ihmiskunnan ja kansojen historiaa. Ateismi, Jumalan kieltäminen, on vallannut alaa vasta parinsadan viimeisen vuoden aikana. Eniten ateismin lisääntymiseen on vaikuttanut kehitysoppi, jonka teoriat on ajettu valtanäkemykseksi puutteellisin tiedoin. Nykyiset tutkimustulokset osoittavat säännönmukaisesti sen, että darvinistinen kehitysoppi on täynnä virhepäätelmiä. Siitä ei kuitenkaan haluta luopua, koska kuka nyt suostuisi tunnustamaan että on opettanut valhetta koko elämänsä.

Saarn. 3:11. Kaiken hän (Jumala) on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän (ihmisten) sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen (oman järkensä varassa) käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua.


Ateismi on kehitysopin vaikutuksesta ryöminyt myös luterilaiseen kirkkoon. Tästä on kirjoitettu kirjoja kuten; ”Ateistit alttarilla” ja ”Sudet saarnatuolissa”. Nämä ovat rikkoneet Jumalalle antamansa papin-, kirkkoherran- tai piispanlupauksen jättämällä noudattamatta luterilaisen kirkon ”perustuslakia”, Suomen evankelisluterilaisen kirkon kirkkojärjestystä. (Asiasta enemmän alustuksen lopussa.) He haluavat kuitenkin pitää Jumalasta ideana vielä kiinni, koska haluavat säilyttää kristillisyyden ulkokuoren ja omat virkansa. Jumala on kertonut sanassaan meille etukäteen, että näin tapahtuu (Apt. 20:28-30).

Apt. 20:28-30. Ottakaa siis (seurakunnan paimenet) itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut. Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen (alkuseurakunnan ajan jälkeen) teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä (ja naisia), jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa.

Tilanne kirkossa on ollut aikaisemmin nykyistä pahempi, esim. Martti Lutherin aikana. Jumala on luvannut pitää huolta omistaan susienkin keskellä ja Jumalan sanaan voi luottaa. Siksi ei kannata lamaantua, vaan pysyä kirkossa vaikka saisi itselleen suvaitsemattoman leiman. Ja tehdä ja puhua edelleenkin sitä, minkä näkee Jumalan sanan perusteella oikeaksi.


Mitä Jumalan sana, Raamattu, sanoo ihmisestä?


Jumala loi Ihmisen omaksi kuvakseen ja antoi luomansa maan ihmisen hallintavaltaan (1. Moos. 1:26-27, 5:1). Jotkut kuitenkin uskovat darvinistisen kehitysopin tarinoihin, että olematon räjähti, tämä räjähdyksestä syntynyt ”jokin” ohjelmoi vahingossa ja ilman tarkoitusta lukuisia äärettömän monitahoisia ”tietokone”ohjelmia vastoin luonnonlakeja ja että yksi näistä tietokoneohjelmista teki ihmisen apinan kuvaksi.

1. Moos. 1:26-27. Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat." Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.

1. Moos. 5:1-2. Kun Jumala loi ihmisen, teki hän hänet Jumalan kaltaiseksi. Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi

Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi (1. Moos. 5:2). Joskus kuitenkin syntyy ihmisiä, joissa ohjausgeenien rappeutumisen (epigeneettiset kytkimet) ja ympäristön hormonisaasteen vuoksi on sekä miehen että naisen ominaisuuksia sekoittuneena. Kyseessä ei kuitenkaan ole kolmas sukupuoli, vaan edelleenkin mies ja nainen, nyt vain osittain yhdistyneenä. Kaikki muutkin ”koetut sukupuolet” hoidetaan lääketieteessä aina joko miehinä tai naisina.

1. Moos. 5:2. Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi ja siunasi heidät ja antoi heille nimen ihminen, silloin kun heidät luotiin.


Jumala antoi ihmiselle elämän hengen ja teki näin ihmisestä elävän olennon, elävän sielun (1. Moos. 2:7).

1. Moos. 1:7. Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu (elävä olento).

Sielulla tarkoitetaan Vanhassa testamentissa ihmistä elävänä kokonaisuutena; kehoa, mieltä ja yhteyttä Jumalaan. Jos joku näistä puuttuu, ihminen on vajaa. Syntiinlankeemuksen yhteydessä menetimme yhteyden Jumalaan, Jeesuksessa Kristuksessa tämä yhteys palautuu. Ruumiillisen kuoleman yhteydessä menetämme kroppamme, mutta Jeesuksen tullessa takaisin saamme ylösnousemusruumiin ja silloin Jeesukseen pelastajanaan uskovat ovat taivaassakin kokonaisia.

Maallisen kreikkalaisen filosofian vaikutuksesta ihminen paloiteltiin kolmeen osaan; kroppaan (jota hoitavat lääkärit), mieleen (joka annetaan psykologeille tai henkiparantajille) ja henkeen (askarrelkoot papit sen kanssa).

Raamatullisessa kielenkäytössä on sielullisen / lihallisen / luonnollisen vastakohtana hengellinen. Hengellinen / henki on se osa ihmistä jossa usko asuu. Hengellinen osa ihmisestä tyhjeni Jumalan läsnäolosta silloin, kun hän liittyi saatanan aloittamaan kapinaan Jumalaa vastaan. Tätä tyhjyyttä ihmiset yrittävät sitten täyttää kaikella mahdollisella. Oikeastaan ihminen itse karkotti Jumalan läsnäolon itsestään ja haluaa nyt pysyä erossa Jumalasta ja liittyä kaikkeen muuhun mutta ei Jumalaan. Tätä voisi kutsua perisynniksi.

Kun Raamattu puhuu sydämestä, sillä tarkoitetaan ihmisen mieltä tunteiden ja tahtoelämän tyyssijana.

Ps. 4:8. Mutta sinä (Herra) annat sydämeeni suuremman ilon kuin kukaan saa viinin ja viljan runsaudesta.

Ps. 12:3. Toinen toistaan he pettävät valhein, heidän kielensä on liukas, sydän vilppiä täynnä.


Ihminen tietää hyvän ja pahan (1. Moos. 3:22). Tieto hyvästä ja pahasta ei kuitenkaan ihmistä pelasta koska yksikään ihminen ei kykene elämään sortumatta vääriin ajatuksiin ja laiminlyönteihin. Tieto hyvästä ja pahasta tekee meistä vain syyllisiä Jumalan edessä ja syyllisyys saa meidät karttamaan Jumalaa, tuomariamme.

1. Moos. 3:22. Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä (Isä, Poika, Pyhä Henki), niin että hän tietää hyvän ja pahan.

Room. 7:18. Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. (Jos Paavali ei edes uskovana päässyt eroon itseensä pesiytyneestä vääryydestä, kuinka me luulemme pystyvämme?)

Ihmisten aivoitukset ja ajatukset ovat pahoja (1. Moos. 6:5). Yksikään ihminen ei pääse elämänsä aikana irti pahasta, ei edes maailman pyhin ihminen (Saarn. 7:21). Maailmallinen ihminen ei tätä tajua. Ei tajunnut Paavalikaan ennen kuin kohtasi Jeesuksen (Room. 7:21) ja kasvoi Jeesuksen tuntemisessa.

1. Moos. 6:5. Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat

Saarn. 7:21. Sillä ei ole maan päällä ihmistä niin vanhurskasta, että hän tekisi vain hyvää eikä tekisi syntiä.

Room. 7:21. Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. (Paavali totesi näin vasta uskoon tulonsa jälkeen. Ennen uskoon tuloaan Paavali luuli täyttävänsä Jumalan vaatimustason, vieläpä täydellisesti, Fil. 3:6.)

Jokainen ihminen tekee syntiä, koska yksikään meistä ei pääse irti pahasta (1. Kun.8:46, 2. Aik. 6:36). Ihmistä ei tee pahaksi se, että hän syyllistyy synnin tekemiseen. Ihminen tekee syntiä siksi, koska hänen luontonsa on jo valmiiksi paha (Ps. 62:10, Sananl.19:3, Matt. 15:18-20, Mark. 7:21 – 23, 1. Kor. 2:14).

1. Kun.8:46, 2. Aik. 6:36. eihän ole ihmistä, joka ei tee syntiä

Ps. 62:10. Vain tuulen henkäystä ovat ihmiset, vain valhetta ihmisten lapset: kaikki he nousevat vaa'assa ylös köykäisempinä kuin tuulenhenkäys.

Sananl.19:3. Ihmisen oma hulluus turmelee hänen tiensä, mutta Herralle hän sydämessään vihoittelee.

Matt. 15:18-20, Mark. 7:21 - 23. Mutta mikä käy suusta ulos, se tulee sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen. Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset. Nämä ihmisen saastuttavat; (Paha sydän saastuttaa ihmisen aina myös ulkoapäin.)

1. Kor. 2:14. Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.


Syntisen luontomme ja syntiemme vuoksi me emme halua kohdata Jumalaa (Joh. 3:19-20, Joh. 3:20). Eiväthän rikollisetkaan itse tule tuomarin eteen tunnustamaan tekojaan ja saamaan niistä rangaistusta.

Joh. 3:19-20. ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat. Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.

Joh. 3:20. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.

Me emme omassa voimassamme ja omien ansioidemme varassa kestäisikään Jumalan pyhyyden edessä. Ihminen pakenee Jumalaa mm. seuraavilla tavoilla: Ateisti kieltää kokonaan Jumalan olemassaolon. Kirkon palveluksessa oleva (a)teisti kieltää Jumalan sanan ja Jumalan olemuksen muuttamalla ne mieleisekseen, ja luulee että tällainen itselle tehty epäjumalankuva hänet pelastaisi, mikäli hän nyt edes tuntee tarvitsevansa pelastusta ja Pelastajaa. Tavallinen ihminen täyttää elämänsä kaikella muulla, ettei tarvitsisi ajatella koko asiaa.

Ihminen voi paeta Jumalaa vain tämän maallisen elämän ajan (Room. 1:18, Hepr. 10:31, Saarn. 12:14).

Room. 1:18. Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan,

Hepr. 10:31. On kauheaa joutua elävän Jumalan käsiin.

Saarn. 12:14, Matt. 16:27. Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa.


Yksikään ihminen ei voisi pelastua kadotukselta, ellei Jumala itse pelastaisi tätä (Mark. 10:26-27, Luuk. 18:25-27). Mikä sitten on ihmisen oma osuus pelastumisessa? Paras vastaus siihen on, ”hangoitella vastaan”.

Mark. 10:26-27, Luuk. 18:25-27. Niin he (opetuslapset) hämmästyivät yhä enemmän ja sanoivat toisillensa: "Kuka sitten voi pelastua?" Jeesus katsoi heihin ja sanoi: "Ihmisille se (pelastuminen) on mahdotonta, mutta ei Jumalalle; sillä Jumalalle on kaikki mahdollista."


Monille tulee kuitenkin ongelmaksi se tapa, millä Jumala pelastaa ihmisen. Sillä ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ristinkuoleman tähden (1. Kor. 1:18-30). Heti kun ihminen alkaa lisäillä tähän omia ominaisuuksiaan tai saavutuksiaan, hän tietämättään sanoo Jumalalle: ”En luota Sinun osaamiseesi ja siksi paikkaan sitä omalla osaamisellani.” Tai: ”Minun arvioni omasta hyvyydestäni on oikea, sinun on väärä.” Liian moni vetoaa Jumalan armoon ja Jumalan rakkauteen vaikka vastustaa viimeiseen asti ainoaa taivaaseen vievää pelastustietä, Jeesuksen ristinkuoleman hyväksymistä omalle kohdalleen.

Joku voi nyt ajatella, että ei hän kykene puristamaan itsestään uskoa, vain uskottelua. Hän on aivan oikeassa, ei hän kykenekään. Jeesuksen ristin juureen tullut ja vastarintansa lopettanut eli sydämensä oven Jeesukselle avannut saa Jumalalta lahjana myös sen uskon jolla uskotaan omalle kohdalle syntien anteeksiantamus, Jumalan armo ja Jumalan lapseus. Syntiinlankeemuksessa menetetty jumalayhteys tulee takaisin Jeesuksen Kristuksen tullessa sydämeen asumaan.

1. Kor. 1:18-30. Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: Minä (Jumala) hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen. Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi? Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta (ristiinnaulittua Kristusta pelastumisen edellytyksenä) ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille (niille, jotka ovat ottaneet vastaan Jumalan kutsun tulla Jeesuksen ristin juurelle saamaan syntinsä anteeksi), niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Jumalan hulluus (Jumalan syntyminen ihmiseksi ja kuoleminen ristillä siksi että me saisimme syntimme anteeksi) on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi. Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista. Mikä maailmassa on hulluutta (ristin pahennus ja luottamus siihen, että se riittää pelastumiseen ilman omia tekoja), sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. (Itsessään voimakas ei suostu ottamaan vastaan sitä Jumalan voimaa, joka esiintyy heikkoudessa.) Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. (Ylpeä ihminen vetoaa siihen, millainen hän on tai mitä hänellä on. Ylpeys voi esiintyä myös lauseena; ”Enhän minä mittää”. Menepä sanomaan tällaiselle, että ”et olekaan”, niin näet mitä tapahtuu.) Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä. Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. (Jos Jumala hyväksyisi mitään ihmiseltä itseltään tämän pelastumisen edellytykseksi, tämä ihminen voisi ylpeillä siitä Jumalan edessä. Ja silloin tämäkin raamatunkohta olisi valetta.) Hänet (Jeesuksen Kristuksen) Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi.


Jumalan työtä on sekin, että ihmiset maailmassa ovat ylipäätään elossa, olivatpa he hyviä tai pahoja (Apt. 17:26-28, Matt. 5:45).

Apt. 17:26-28. Yhdestä ihmisestä (Aadamista) hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme.

Matt. 5:45. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.


Jumala sallii sen että maailmassa kasvaa rinnakkain, sekä paha jota verrataan rikkaviljaan, että hyvä jota verrataan satoa tuottavaan viljaan (Matt. 13:36-43). Rikkavilja ja satoa tuottava vilja ovat kasvaessaan niin toistensa näköisiä, ettei ihminen helposti erota niitä toisistaan. Vasta niiden tuottama hedelmä erottaa ne toisistaan. Lisäksi rikkaviljan juuret ovat kietoutuneet aidon viljan juurien ympärille, niin ettei sitä voi repiä pois tuottamatta tuhoa aidolle viljalle. Rikkaviljana pysytellyt ihminen joutuu tuomiolle vasta maallisen kuolemansa jälkeen. Rikkaviljaa on sellainen ihminen joka loppuun asti kieltäytyy tulemasta armahdetuksi. Armo on kyllä tarjolla ja riittäisi mutta se ei kelpaa Jumalan tarjoamassa muodossa kaikille. Vajavuutemme vuoksi meidän ihmisten ei kannata korottaa itseämme tuomareiksi Jumalan paikalle (1. Sam.16:7).

Matt. 13:36-43. Opetuslapset tulivat hänen (Jeesuksen) luokseen ja sanoivat: "Selitä meille vertaus pellon rikkaviljasta (Matt. 13:24-30)." Hän vastasi heille: "Mies, joka kylvi hyvää siementä, on Ihmisen Poika (Jeesus Kristus). Pelto on maailma. Hyvä siemen tarkoittaa niitä, jotka kuuluvat taivasten valtakuntaan, rikkavilja niitä, jotka ovat Paholaisen vallassa. Paholainen, joka kylvi rikkaviljaa, on Saatana, elonkorjuu on maailman loppu, ja korjuumiehet ovat enkeleitä. Niin kuin rikkavilja kootaan ja hävitetään polttamalla, niin tapahtuu maailman lopussa. Ihmisen Poika (Jeesus) lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka viettelevät pahaan ja harjoittavat vääryyttä. Enkelit heittävät heidät tuliseen pätsiin, ja siellä itketään ja kiristellään hampaita. Mutta Jumalan omat loistavat silloin Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko.

1. Sam. 16:7. Mutta Herra sanoi Samuelille: "Älä katso hänen kokoaan ja komeuttaan, sillä minä en hänestä välitä. Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen."

Syitä, miksi Jumala antaa hyvän ja pahan olla rinnakkain, on monia. Esim. joku voi pelastua vasta kuolinvuoteellaan. (Vertaa ryöväri ristillä; Luuk. 23:39-43.) Jumala odottaa pitkämielisesti sitä, että ihmiset suostuisivat kääntymään Hänen puoleensa (Jes. 30:18, Hes. 18:23, 1. Tim. 2:4).

Jes. 30:18. Kuitenkin Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen, (Herra on määrännyt, että armon saa jokainen sellainen, syntiensä suuruudesta riippumatta, joka vain hyväksyy sen että Jeesus Kristus on kuollut ristillä juuri hänen syntien vuoksi, ja pyytää Jeesusta elämänsä Herraksi.)

Hes. 18:23. Näin sanoo Herra Jumala: Minäkö haluaisin, että jumalaton kuolee? Enkö ennemminkin halua, että hän kääntyy teiltään ja saa elää? (Omilta teiltä kannattaa kääntyä Jeesus-tielle, sillä se vie ainoana tienä kotiin Isän Jumalan luo taivaaseen.)

1. Tim. 2:4. … (Jumala) tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.



Käsitellään vielä alussa esitetyt kysymykset edellä kirjoitetun valossa.


Miten määritetään ihmisen hyvyys tai pahuus? Kuka ne määrittelee ja millä perusteella?


Ihminen pitää toista joko hyvänä tai pahana toisen julkitulleiden tekojen ja/tai puheiden perusteella. Arviointiperusteena ihminen käyttää itselleen muodostunutta käsitystä siitä, mikä hänen mielestään on hyvää tai pahaa. Yleensä toista pidetään hyvänä, jos hänellä ei ole julkitulleita huonoja tekoja tai ne eivät ole kohdistuneet arvion tekijään itseensä. Itsensä ihminen määrittää yleensä enemmän hyväksi kuin pahaksi (Sananl. 14:12, Sananl. 20:2). Vika löytyy enimmäkseen muista tai muualta kuin itsestä.

Sananl. 14:12. Moni luulee omaa tietään oikeaksi, vaikka se on kuoleman tie.

Sananl. 20:2. Ihminen pitää oikeina kaikkia teitään, mutta Herra punnitsee sydämet.

Jumala sen sijaan havaitsee kaikki sellaisetkin motiivit, joista ihminen itsekään ei ole tietoinen (1. Sam. 16:7, Ps. 94:11).

1. Sam. 16:7. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen."

Ps. 94:11. Herra tuntee ihmisten ajatukset;

Luuk. 8:17. Ei ole mitään kätkettyä, mikä ei tulisi ilmi, eikä salattua, mikä ei paljastuisi ja tulisi tietoon.

Jumala on ilmoittanut, ettei taivaaseen Hänen luokseen päästetä synnin hiventäkään saastuttamaan taivaan pyhyyttä. Siksi yksikään ihminen itsessään ei ole taivaskelpoinen. Kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus (Apt. 14:30-31). Parannus tarkoittaa sitä, että suostuu tulemaan ”kotiin” Jumalan luo.

Apt. 14:30-31. Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt (= Jeesuksen kautta); ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista."


Jumala ei kuitenkaan jättänyt asiaa siihen, että ihminen itse kääntyisi Hänen puoleensa. Yksikään meistä ei luontaisesti halua kääntyä Jumalan puoleen sillä emme halua tulla tuomituiksi syntisinä ja kelvottomina.

Joh. 6:44. Ei kukaan voi tulla minun (Jeesuksen) luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä.

Matt:18:11. Sillä Ihmisen Poika (Jeesus) on tullut pelastamaan sitä, mikä on kadonnut.

Ilm. 3:20. Minä (Jeesus) seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.

Kol. 3:9-10. Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan.

Ef. 4:22-24. että teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten, ja uudistua mielenne hengeltä ja pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen.


Onko ihmisen hyvyydellä osuutta hänen pelastumiseensa? Pelastaako hyvyys hyvän ihmisen?

Moni kokee olevansa sen verran hyvä, että Jumalalla ei ole oikeutta tuomita häntä kadotukseen. Kuitenkin, hylätessään Jeesuksen Kristuksen ainoana tienä pelastukseen, tällainen ihminen väittää Jeesusta valehtelijaksi (Joh. 14:6). Siksi oma hyvyys ei pelasta ihmistä vaan on viemässä häntä sen sijaan kadotukseen.

Joh. 14:6. Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän (Jumalan) luo muuten kuin minun kauttani.


Pelastuuko hyvä ihminen helpommin kuin huono? Voiko omilla teoillaan vaikuttaa pelastumiseensa?

Huono ihminen saattaa pelastua jopa helpommin kuin hyvä, sillä hän voi helpommin joutua sellaiseen tilanteeseen jossa tarvitsee Jeesusta Kristusta huonouteensa. Ihminen voi omilla teoillaan vain viivyttää pelastumisensa ajankohtaa tai jopa estää itseään pelastumasta.


Näkyykö pelastuminen pelastuneessa ihmisessä? Jos näkyy, millä tavalla?

Jos pelastunut suostuu pitämään vanhan luontonsa ristiinnaulittuna Jeesuksen kanssa ja seuraamaan Hengen johdatusta, hän kasvaa Jumalan tuntemisessa ja hänessä alkaa vähitellen tulla esiin Pyhän Hengen vaikuttama Hengen hedelmä (Gal. 5:22-25). Pelastunut ihminen on syntynyt uudesti ylhäältä ja hän on / hänessä on uusi luomus. Pyhän Hengen vaikutus alkaa Jumalan lapsessa vähitellen syrjäyttää / korvata hänessä olevan vanhan luonnon tekoja (Gal. 5:16-21). Esim. uskollisuus puolisoa kohtaan syrjäyttää siveettömyyttä ja uskollisuus Jumalan sanaa lahkolaisuutta. Mutta jos pelastunut ei seuraa Hengen johdatusta vaan oman vanhan luontonsa ohjeita, hän ei paljoakaan eroa normaalilla tavalla käyttäytyvästä pelastumattomasta ihmisestä. Tällainenkin kristitty säilyttää pelastuksen, mikäli suostuu pysymään Kristuksen yhteydessä eikä poistu Jeesuksen sovintoveren antaman anteeksiannon alta (1. Kor. 3:11-15).

Gal. 5:22-25. Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta.

Gal. 5:16-21. Tarkoitan tätä: antakaa Hengen ohjata elämäänne, niin ette toteuta lihanne, oman itsekkään luontonne haluja. Liha (vanha luonto) haluaa toista kuin Henki, Henki toista kuin liha. Ne sotivat toisiaan vastaan, ja siksi te ette tee mitä tahtoisitte. Mutta jos Henki johtaa teitä, ette ole lain alaisia. Lihan (vanhan luonnon) aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus, kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen.

1. Kor. 3:11-15. Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi. (Pelastuu, koska on pysynyt Kristus-perustuksella.)


Pelastaako Jumala ihmisen mielivaltaisesti? Mitä tarkoittaa se, että Jumala on kaikkivaltias?

Onko Jumala väärässä, kun hän ei päästä hyviä ihmisiä taivaaseen heidän hyvyytensä tai hyvien tekojensa vuoksi? Joka näin ajattelee, korottaa itsensä tietäen tai tiedostamattaan Jumalan vertaiseksi – tai paremminkin, hän on pienentänyt Jumalan itsensä kokoiseksi (Room. 9:20).

Room. 9:20. Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa? Sanooko saviastia muovaajalleen: "Miksi teit minusta tällaisen?"

Jumala ei pelasta ketään mielivaltaisesti, sillä Hän on sanassaan Raamatussa kertonut tasan tarkkaan miten pelastutaan ja miten pysytään pelastuneena. Se tapa, millä Jumala on ilmoittanut toimivansa, sillä tavalla Hän myös toimii. Jumala ei koskaan toimi omaa ilmoitustaan vastaan. Jumalan kaikkivaltiutta rajoittaa vain Jumala itse omalla ilmoituksellaan (Hepr. 13:8-9, 4. Moos. 23:19, Jes. 41:4). Tämän vuoksi meidän on otettava vakavasti Raamattuun kirjoitetut asiat sekä pelastuksesta että kadotuksesta, eikä muuttaa niitä omaan korvasyyhyymme tai kuulijoiden korvasyyhyyn sopiviksi.

Hepr. 13:8-9. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Älkää antako kaikenlaisten vieraiden oppien johtaa itseänne harhaan.

4. Moos. 23:19. Jumala ei ole ihminen: hän ei valehtele, hän ei muuta mieltään. Hänkö ei tekisi, mitä sanoo? Hänkö ei pitäisi, mitä lupaa?

Jes. 41:4. … Minä, Herra, olen ensimmäinen, ja viimeistenkin keskellä olen sama.



Kohtia Kirkkojärjestyksestä 11.11.2021/657 v. 2023

Kirkon tunnustus

Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa.

Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.


Piispan lupaus

Vihittävä piispa antaa seuraavan lupauksen: ”Minä N.N. lupaan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, että minä toimittaessani N:n hiippakunnassa piispan virkaa, jonka nyt olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä, puhtaassa sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. Tahdon myös tehdä parhaani, että kaikki muutkin, sekä sananpalvelijat että sanankuulijat hiippakunnassani niissä pysyisivät ja niiden mukaan eläisivät. Niin tehdessäni tahdon asettaa itselleni ohjeeksi Pyhän Raamatun opetukset oikean seurakunnan kaitsijan virasta ja velvollisuuksista. Tahdon huolehtia siitä, että minulle uskotussa hiippakunnassa Jumalan sanaa puhtaasti julistetaan ja sakramentteja oikein Kristuksen asetuksen mukaisesti jaetaan. Tahdon vihkiä ja asettaa virkaan pappeja, jotka havaitaan siihen kelvollisiksi. Tahdon myös edistää maan rauhaa sekä kuuliaisuutta laillista esivaltaa kohtaan, noudattaa kaikessa kirkon lakia ja järjestystä ja vakavasti kehottaa ja velvoittaa hiippakunnan pappeja samoin tekemään. Kaiken tämän minä tahdon rehellisesti tehdä, niin että voin siitä vastata Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän auttakoon minua Jumala.”


Pappislupaus

Pappisvirkaan vihittävä antaa vihittäessä seuraavan lupauksen: ”Minä N.N. lupaan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon.”


Kirkkoherran tehtävät

Kirkkoherran tehtävä on johtaa 3 luvun mukaista seurakunnan toimintaa. Kirkkoherra:

1) vastaa jumalanpalveluksen, pyhien sakramenttien, kirkollisten toimitusten ja sananjulistuksen oikeasta hoitamisesta sekä yksityisen sielunhoidon harjoittamisesta;

2) valvoo, että seurakunnan muuta toimintaa kuten kristillistä kasvatusta ja opetusta, diakoniaa sekä evankelioimis- ja lähetystyötä harjoitetaan kirkon tunnustuksen ja tehtävän mukaisesti;


Mal. 3:5. Minä vaadin tilille ne, jotka eivät pelkää minua vaan tekevät väärän valan (Tämänkö vuoksi aikaisempi vala on nyt muutettu lupaukseksi? Jumalalle lupaus on kuitenkin yhtä pätevä kuin vala.)

8